28.7.2010

Keskiviikko

Olin maanantain ja tiistain lomalla enkä jaksanut edes kirjoittaa blogia. Enkä kauheasti tehdä muutakaan, minulla oli kauheasti suunnitelmia mutta lopulta lähinnä marjastin.

Maanantaina ensin aamulla vadelmia, sitten illalla mustikoita kun aamulla ei ollut tarpeeksi isoa astiaa mukana ja syön mieluummin mustikkavadelmasekoitusta kuin niitä pelkiltään. Satoi pitkästä aikaa mutta onneksi aika vähän ja joku eläin puri ikävästi mutta silti piti olla metsässä kolmisen tuntia. Sama juttu tiistaina, paitsi vähemmän saalista (vatuille pitäisi antaa lepopäiviä) ja sadetta mutta kotiin päästyä housut polvista alaspäin litimärät, samoin kengät. Ja illalla selkä sen verran kipeä että voi olla vaikeaa kääntyä sängyssä.

Vaivannäkööni nähden minulla ei ole edes mitenkään kauheasti marjoja mutta tällä hetkellä ne riittäisivät kolmeksi kuukaudeksi. Se on ihan hyvä alku. Mustikkavadelmakausi loppuu onneksi lähiaikoina (sitten voin ajatella jotain muutakin, nyt sulkiessani silmäni näen marjoja), sitten on vielä puolukoita ja omenoita mutta ne eivät vaadi minulta muuta vaivannäköä kuin torimatkan. Vähän kyllä stressaan sitä saanko keitettyä yhtään hilloa, mansikka-aika meni vähän ohi mutta ehkä selviän ilmankin.

Vähän kyllä saan ajateltua muutakin. Kuten vaikka sitä että työväenopiston ohjelma tuli postissa ja näyttää lupaavalta. Ompelukurssini on siirretty toiseen kouluun, mikä on hyvä sillä edellisen paikan ompelukoneet olivat surkeita ja uusikin paikka on lähiössäni, vielä lähempänä ja paremmassa paikassa. Opettajakin vaihtuu, mikä on sekin hyvä juttu, luulen. Kuvittelen että hän on sijainen, joka meillä oli viime vuonna, joka oli sekä pätevä että mukava toisin kuin varsinainen opettaja joka oli kyllä tosi pätevä ja yleensä mukava mutta myös sen verran loukkaava välillä että harkitsin jo jättäväni kurssin väliin tänä vuonna. Nyt täytyy toivoa että mahdun kurssille (puhelimeni on hälyttämässä päivänä jolloin netti-ilmoittautuminen alkaa, joskus kuukauden päästä) ja että minulla on siihen varaa. Mutta löydän kyllä jostain ne rahat.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin