19.8.2010

Torstai

Olen ollut joulusta kahden puhelimen loukussa, iPhonen ja vanhan nokialaisen. Yritin silloin siirtyä kokonaan iPhoneen mutta SIM-korttia ei hyväksytty ja hankin Soneran prepaid-liittymän joka on toiminut ihan kun en käytä iPhonea puhumiseen. Nyt vanha puhelin alkaa vähän temppuilla (se tuhosi esimerkiksi kaikki tekstiviestini ja toi tilalle jo poistettuja aiemman omistajan viestejä) ja alkoi tuntua hyvältä idealta keskittää kaikki kännykkäelämä iPhoneen. Siinä on sekin etu ettei näppäinlukkoa tarvitse muistaa, minulle on viime aikoina tapahtunut noloja juttuja, esim. puhelin soitti mukavalle ihmiselle vahingossa ja herätti hänet. Ei kivaa. Hän sanoi että iPhone ongelma voisi johtua siitä että SIM-korttini on Radiolinjan ajoilta (olen uskollinen asiakas, en ole vaihtanut operaattoria kymmeneen vuoteen). Uskaltauduin sitten menemään Elisan liikkeeseen (olen myös hyvin tyytyväinen asiakas, en ole tarvinnut asiakaspalvelua kuin ehkä kolme tai kaksi kertaa sen kymmenen vuoden aikana), jonotuksen jälkeen sain erittäin ystävällistä ja paljon perusteellisempaa palvelua kuin olisin odottanut. Ongelma ei silti ratkennut, ehkä Sonera ei poistanutkaan lukitusta tai jotain. Jatkan varmaan loukussa.

Pääsin perustelemaan tekemääni kantta kirjan tekijöille, yhdelletoista. Vähän sitä kyseenalaistettiin mutta lopulta hyväksyttiin.

En löytänyt mustaa yläosaa niin ostin harmaan. Joka ei sovi yhteen sen parhaan neuletakin kanssa jonka kanssa ei sovi aiempi juhlapaitakaan. Ostoksessa oli kuitenkin jokin järki, tuo sopii paremmin yhteen toiseksi parhaan neuletakin kanssa, minulla on siihen sopivat hauskat polvisukat ja näytän siinä laihemmalta kuin yleensä. Ostin myös mustan topin jota en haluaisi ehkä käyttää yksinään mutta jos sää sattuukin olemaan vähän viileämpi niin voin käyttää sitä sen parhaan neuleen kanssa (vähän lämpimämmällä säällä yläosan pitää toimia sekä yksinään että neuleen kanssa). Monipuolinen hame, kun se sopii ainakin kolmeen asuun.

2 kommenttia:

anne-mari kirjoitti...

No poh, toivottavasti paaset kahden puhelimen loukusta pian.

Hyva etta vaate ongelma ratkesi. Itsekin tykkaan ostaa vaatteita joita voi kayttaa useammin kuin sen yhden kerran ja mielellaan mahdollisimman monissa eri yhdistelmissa ja tilanteissa. Vahentaa sita vaateshoppailua mista en pahemmin perusta.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, se monikäyttöisyys on tärkeää, nuo kaikki ostamani topit vaikuttavat ainakin sellaisilta että niille on käyttöä jatkossakin.

Blog Widget by LinkWithin