23.9.2010

Kirjamessukilpailu

Kirjamessuista seuraa sekin että minulla on viimevuotiseen tapaan vapaalippuja jaettavaksi. Kyse on siis Turun kirjamessuista 1.-3.10.2010 ja lipulla pääsee katsomaan myös ruoka- ja tiedemessuja, jos kirjat eivät kiinnosta (lauantaina ja sunnuntaina paikalla on myös keräilymessut). Palkintoina on viisi kahden lipun settiä ja ne voi voittaa vastaamalla yksinkertaisiin kysymyksiin (viime vuonna kaikki osallistuneet voittivat, niin hurjan suosittu kilpailu oli). Vastaukset profiilistani löytyvään osoitteeseen maanantaina 27.9. puoleenyöhön mennessä (että ehdin postittaa liput, toisaalta en ole kyllä yöllä hereillä niin että aamukuuteen mennessä tuleet vastaukset pääsevät mukaan arvontaan). Viestiin kannattaa laittaa mukaan osoitteensa.

Liput on ystävällisesti lahjoittanut kustantamo Enostone ja vastaukset (erittäin helppoihin) kysymyksiin löytyvät sen kotisivuilta.

Ja tässä ovat kysymykset:
1. Seppo Järvisen Kafkan varjo kertoo Prahasta. Minne hänen edellinen matkakirjansa sijoittui?
2. Mika Terhon Ghanassakin ollaan matkoilla. Entä missä liikutaan hänen edellisissä matkakirjoissaan?
3. Millainen on Harri Raittiin Vakaumuksen tähden romaanin päähenkilö?
4. Kenelle Asiantuntijan mukaan -kirja on suunnattu?

3 kommenttia:

anu kirjoitti...

Vastasin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

voisiko tuon ylläolevan viestini poistaa, kun google-haut nappaavat tuon s-postin :)? Kiitos. Heta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Poistettu :)

Blog Widget by LinkWithin