18.10.2010

Maanantai

Lauantai oli kiva päivä, muun muassa joen rannassa kävelyä M:n kanssa (Aurajokeen pysäköity Bore-laiva oli aika mielenkiintoisen näköinen).

Sunnuntai olikin sitten paljon tylsempi. En tiedä miksi olin niin väsynyt, en edes valvonut myöhään lauantaina mutta vietin koko päivän lähinnä nukkuen ja syyllistyen pitkästä listasta asioita, jotka minun olisi pitänyt tehdä. Joulukortteja ja muuta askartelua ja sellaista, en tiedä milloin tulee yhtä vapaa päivä niille. Sain sentään käytyä vähän ulkona, se teki hyvää.

Suunnittelin koko päivän sitä mitä olisin voinut tehdä tänään, kaikki ne jutut mitkä jätin tekemättä sunnuntaina. Samalla mietin miten pitäisin Powerpoint-kurssin töissä ja vasta illalla tajusin etten voi olla kotona tiskaamassa ja soittamassa lääkäriaikaa (se stressaa nyt eniten, kun aloin ajattelemaan asiaa olen onnistunut kehittämään vaikka minkälaisia luulotauteja) ja askartelemassa ja lukemassa ammattikirjallisuutta ja niin edelleen ja myös pitämässä kurssia kaupungissa. Onneksi muistin, muuten olisi käynyt nolosti.

Kurssi itse meni ihan hyvin, huolimatta siitä että olen edelleen hirvittävän väsynyt (luulen että olen sairastumassa tai jotain) ja siitä että kurssilla oli yksi osanottaja, joka ei ollut edes ihan oikeaa kohderyhmää. Kurssi oli nimittäin suunnattu ihmisille, jotka eivät ole koskaan käyttänyt ohjelmaa ja hän oli monta vuotta. Jouduin sitten improvisoimaan lähinnä aiheesta "Powerpoint kuvankäsittelyssä" (se on yllättävän näppärä siihen, tavallaan, siis jos haluaa vaikka tehdä onnittelukortteja koneella enkä olisi uskonut ikinä tunnustavani tuollaista. Opiskeluaikoina tein esitelmäesitykset Flashilla kun inhosin Powerpointia niin paljon).

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin