Kun tehtävälistassani luki että keskiviikkona pitää luistella niin menin, vaikka lunta tuli melkein vaakasuoraan. En kestänyt sitä kuin puolisen tuntia, mutta se on kuitenkin parempi kuin ei yhtään liikuntaa. Luistelu on kyllä paljon hauskempaa kaverin kanssa, ilmeisesti en silloin myöskään kiinnitä niin paljon huomiota siihen mitä teen eivätkä jalkani kipeydy niin paljon.
Kävin luistelun jälkeen vanhassa työpaikassani, kun se on samassa suunnassa, syömässä ja hoitamassa asioita siihen kurssiin liittyen ja moikkaamassa tuttuja. Se tuntui vähän oudolta, kaikki oli suunnilleen ennallaan mutta minä olen muuttunut*. Entisen pomoni huoneessa oli joku mies, jolle minut esiteltiin tosi pätevänä tiedottajana (se oli nimikkeeni vaikka varsinainen tiedottaminen rajoittui lähinnä mainoksiin paikallislehdessä), josta luopuminen oli ollut vaikeaa. Mies kysyi osaanko tehdä ansioluettelon ja hakemuksen, mikä tuntui vähän oudolta (näytin luistelun ja lumisateen jäljiltä vähän räjähtäneeltä, en tiedä saiko se minut näyttämään siltä etten osaisi, tosin en ole osannut tehdä niin hyvin että olisin saanut töitä). Kävi ilmi että hän oli paikasta, joka saattaa yhteen työttömiä ja työpaikkoja ja olen kai menossa puhumaan sinne ensi viikolla. En osaa uskoa että he osaisivat auttaa minua mutta tuskin siitä on mitään haittaakaan. Se tosin toi mieleeni taas tulevaisuuden ja kaiken angstin mitä siihen liittyy. Teen parhaani elääkseni hetkessä, se pitää ahdistuksen kurissa. Teen kyllä asioita edistääkseni tulevaisuuttani mutta vältän sen ajattelemista muulloin.
*Huomaan että kaipaan työssäkäynnistä tietynlaista sisäistä varmuutta, jonka se toi. Ehkä se tuli rutiineista tai siitä että tunsin olevani melkein normaali melkein aikuinen ihminen tai jopa rahasta mutta nyt tuntuu siltä kuin sisälläni olisi joku tyhjä tila joka pitää täyttää kaikenlaisella puuhailulla tai se täyttyy epätoivolla.
Sen takia työllistyminen tai se harjoittelu tekisivät oikeasti minulle hyvää. Oikea työpaikka tuntuu yhtä todennäköiseltä kuin lottovoitto (varsinkaan kun en lottoa) ja työharjoittelussa on niitä aiemmin mainitsemiani huonoja puolia (kuten palkattomuus ja lomattomuus ja se että se saattaa ola täysipäiväistä) mutta ei tämä toimettomuuskaan ole hyväksi, vaikka elän nytkin aika säännöllistä elämää ja täytän päivät kaikenlaisella melkein hyödyllisellä puuhailulla.
Tekstit
3 kommenttia:
Hei, älähän vaivu epätoivoon! Saithan sen edellisenkin työpaikan. Varmaan on turhauttavaa tehdä hakemus toisen jälkeen, mutta nyt sulla kuitenkin on taas viime kertaa enemmän työkokemusta ja enemmän ihmisiä, jotka sut tuntee ammatillisessa mielessä.
Pieni puuhastelu on varmaan ihan järkevää tyhjyyden täyttöä, jos vaarana on vaipua synkkiin mietteisiin. Yritäthän kuitenkin pitää perusvire plussan puolella. Ja onhan elämässä muitakin hyviä asioita kuin työ, joista voit herätellä hyvää oloa, vai mitä?
En ole varsinaisessa epätoivossa, mielialani on oikeastaan ollut aika hyvä viime aikoina.
Tuossa edellisessä työssä oli se huono puoli tulevan työllistymisen kanssa että se oli palkkatuella paikassa jonka tehtävänä on työllistää työttömiä (vähän niin kuin työpaja) ja heidän näkökulmastaan olin valtavan pätevä, varsinkin kun heidän tarvitsi maksaa vain 25 prosenttia pienestä palkastani. Sain kyllä työkokemusta ja tapasin paljon ihmisiä, valitettavasti vain suuri enemmistö heistä on pitkäaikaistyöttömiä. Sellaisen työpaikan löytäminen, jossa työnantaja maksaisi koko palkkani ja vielä alanmukaisen on vähän eri asia. Toisaalta uskon että löydän jonkun harjoittelupaikan kyllä, silloin työnantajan ei tarvitse maksaa mitään.
Se "pieni puuhastelu" koostuu varmaankin paljolti asioista, joita monet ihmiset haluaisivat tehdä enemmän, mutteivät työssäkäynniltään keksi, ehdi tai jaksa! Joutilaisuus on kuulemma luova olotila.:) Näin ensi alkuun se tuntuu suorastaan ylelliseltä (mitä ei aika monessa piirissä ole hyvä sanoa ääneen), mutta minäkin huomaan kyllä jo, että jotain struktuuria tarvitaan ettei ihan sängynpohjalle jämähdä. Se mietityttää, että jos olisi taloudellisesti turvattu asema ja riittävästi omaa mielekästä tekemistä, niin tuntisiko sitä silti itsensä jotenkin huonommaksi ihmiseksi ilman ns. oikeaa työpaikkaa?
Ilmaisen työharjottelun ja riistotyövoiman ero on aika hiuksenhieno, toivottavasti löydät sellaisen harjottelupaikan jossa oikeasti voit oppia jotain mielekästä! Välillä kuulee tapauksista, joissa työnantaja suhtautuu harjoittelijaan ilmaisena työvoiman. Toisaalta olen nähnyt, että harjoittelun kautta voi ihan oikeastikin työllistyä.
Lähetä kommentti