2.2.2011

Keskiviikko

Kävin taas siellä työnhakupaikassa, jännitin taas kauheasti ja hyödyin taas valtavasti. Katsoimme tällä kertaa hakemuksen kirjoittamista, en ole ollut siinä kovin hyvä. Lupasin lähettää tällä viikolla kaksi avointa hakemusta ja ensi viikolla neljä, se on hieman hermostuttavaa mutta pienet askeleet ovat helpompia. Joskus muinoin lähetin kerralla paljon hakemuksia mutta siihen meni viikkoja, parempi tehdä vähän useammin.

Tajusin että taittamisessa minua viehättää osin sama asia kuin suursiivouksessa, järjestyksen saaminen kaaokseen. Se on jotenkin kauhean tyydyttävää.


Pidän myös tehokkaasta ajankäytöstä. Niin kuin siitä, että jos kävelee kotiin niin saa hyvän viiden kilometrin lenkin kauniissa maisemissa (Halistenkoski on esim. aika hieno paikka), ja kulkee ohi kaupasta, josta saa tavaroita, joita lähikaupasta ei saa. Niin kuin halpaa maustamatonta jogurttia ja papuja. Uutena kokeiluna mukaan lähti kikherneitä (Väripaletti-blogissa oli kiinnostavia ohjeita).

Olimme illalla kylässä ja huomasin että vaikka olenkin pystynyt vastustamaan herkkuja hyvin kaupassa niin valitettavasti itsekurini ei riitä siihen tarjottaessa. Muuten oli kyllä hauskaa.

4 kommenttia:

kati kirjoitti...

En muista, olenko tätä jo kysynyt, mutta oletko koskaan ajatellut tarjota freenä opinnäytetöiden taittamispalveluita? Tylsänpuoleistahan hommaahan jonkun väitöskirjan taittaminen on, mutta hyvillä ja ripeillä taittajilla tuntuu olevan kysyntää ainakin yliopistopiireissä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minusta tuollainen olisi kiinnostavaa, en vain tiedä miten pystyisin tarjoamaan palveluksiani.

kati kirjoitti...

Alkajaisiksi vaikka toiminimi, verkkosivut (vaikka vaatimattomatkin) & ilmoituksia yliopistolle/muihin oppilaitoksiin? Yleensä näissä tapaa käydä niin, että puskalennätin alkaa nopeasti toimia (ihmiset kyselevät toisiltaan, kuka tietäisi taittajan etc.).

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se toiminimi on vähän se ongelma, en ole vielä valmis siihen askeleeseen.

Blog Widget by LinkWithin