8.3.2011

Tiistai




Innostuin ompelemaan laukun, jolle minulla ei ole varsinaista käyttöä (ainakaan vielä, se on aika kesäinen) kun eteeni osui mielenkiintoinen ohje ja hauska kangas. Se oli alun perin kirpputorilta löytynyt pöytäliina, alkuperäisessä pakkauksessa ja kuvien perusteella 1970-luvulta, K-Marketin myymä (pakkaus oli erittäin innostunut pyöreistä pöytäliinoista, kaikenmuotoisille pöydille). Ajattelin siitä ensin kellohametta mutta kangas oli sen verran jäykkää ja ehkä vähän liian kuvioituakin minulle, niin laukku toimii ehkä paremmin. Harkitsin myös tavallista kauppakassia mutta pidän laskoksista niin päädyin tuohon. Siinä on aika paljon pieniä virheitä (esim. magneettikiinnitys tuli vähän liian ylös ja tikkaus on paikoitellen vähän epäsiistiä) ja vuorikangas on tylsä valkoinen eikä taskun vihreä vetoketju ole paras mahdollinen (en ollut varautunut tähän projektiin, toisaalta hyvä vähän pienentää kangasvarastoa välillä) mutta siitä tuli minusta aika sievä. Nyt täytyy vain ruveta sellaiseksi ihmiseksi, joka käy kesällä eväsretkillä rannoilla. Minulla on nyt siihen sopiva termospullokin, ostin viime viikolla.


Toinen ompelukseni on taas ehkä rumin ikinä tekemäni, mutta sen onkin vain lakanakankaasta tehty "luonnos" (sille on joku nimikin jonka olen joko unohtanut tai ollut edes tietämättä) tulevasta ompelukurssitakistani. Minusta se näyttää malliltaan aika toimivalta, täytyy katsoa mitä mieltä opettaja on.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osaisipa sitä itsekin tuosta vain tehdä laukun! :D Tosi hieno ja minusta vihreä vetoketju on hauska yksityiskohta!

syksyinen kirjoitti...

Tosi kiva ja keväinen laukku

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anonyymi, minustakin se vihreä sopi oikeastaan ihan hyvin. Ja kiitos!

Syksyinen, kiitos :) Nyt alkaa olla sen verran paljon valoa että alkaa selvästi ajattelemaan keväisemmin.

Blog Widget by LinkWithin