3.2.2006

Lupasin itselleni yrittää elää terveellisesti tammikuussa (tai loppiaisesta eteenpäin). Suurin ongelma oli runsas makeansyönti. Se on ollut minulle aina ongelma, mutta Hollannissa se paheni entisestään. Heräsin ja söin aamupalan kuuden maissa. Koulussa ei saanut ruokaa, muuta kuin onnettoman pieniä ja kalliita sämpylöitä (joissa todennäköisesti oli raakaa sipulia) ja pahaa keittoa. Unohdin aina ottaa mukaan eväitä. Koulupäivä päättyi usein neljän jälkeen, siinä vaiheessa oli vähän nälkä. Koululla oli muutama suklaapatukka-automaatti, niiden käyttäminen oli liian helppoa. Tai sitten jaksoin odottaa kauppaan asti, siellä viimeistään oli pakko syödä jotain ja heti. Ruuanlaitto oli ongelma senkin jälkeen kun opin käyttämään kaasuhellaa. Se on ongelma Suomessakin, minun on vaikeaa keksiä mitä tekisin ja inhoan tiskaamista. Hollannissa kaikki oli vaikeampaa. Söin salaatteja ja pastaa ja kuskusia vihreiden papujen kanssa, ehkä jotain muutakin. Ja suklaata ja sokerisia vohveleita.

Kun palasin Suomeen ajattelin normaalin ruokavalion palauttavan minut normaaliin painooni. Ehkä se olisikin, jos olisin pystynyt noudattamaaan normaalia ruokavaliotani. Makeansyönnistä oli tullut paha tapa, melkein jokapäiväinen. Kun oikein taistelin sain pidettyä muutaman päivän viikossa ilman makeaa (onneksi en ole ikinä oppinut syömään sipsejä tai hampurilaisia, ei tarvinnut taistella kuin yhtä vastaan). Minun on vaikeaa keksiä mitä söisin illalla, niinpä söin leipää ja karkki auttoi kylläisyyden tunteen saavuttomisessa (jos on huono olo ei ole nälkä). En tiedä olenko joskus naanut nautintoa suklaasta mutta enää en ainakaan saa. Irtokarkeissa parasta oli valitseminen ja suuressa pussissa tunne siitä etteivät ne ihan heti lopu. Ei niistäkään mitään suurta nautintoa saanut, vain huonon olon.

Olen aiina ollut normaalipainon ylärajoilla, mutta silti normaalipainoinen. Lievä ylipainoi tuntui ensin nololta, sitten huolestuttavalta. Entä jos painoni nousee ja nousee, jos en pysty hallitsemaan sitä. En halua olla todella ylipainoinen. Normaalipainoisena minusta ttuntui aina että pitäisi laihduttaa ja kiinteyttää, en voi pitää itsestäni jos minulla on maha ja paksut reidet. Ennen Hollantia se oli alkanut muuttua, nyt oikeastaan pidän itsestäni.

Eilen muistin että kuu on vaihtunut, että voin luopua terveellisemmästä ruokavaliostani, jos haluan. En halua. Makean syönnin lopettaminen (arkipäivinä, viikonloppuisin saa syödä mutta täytyy pyrkiä kohtuuteen) ei tunnu pahalta, liikunnan lisääminen ei tunnu pahalta ja olen jopa laitunut vähän. En ole energisempi ja tuskin minusta tulee laihaa mutta ainakaan painoni ei enää hitaasti nouse. Olen oppinut sen etten voi ostaa suuria määriä herkkuja ja ajatella että ne kyllä säilyvät seuraavaan päivään, eivät ne säily. En ole laihdutuskuurilla, syön mitä haluan (tällä hetkellä suurinta herkkua ovat kauranäkkileivät, en edes oikeastaan halunnut syödä makeaa, se oli vain ikävä tapa). Olen onnistunut välttämään tilanteita, joissa olisin aina ostanut karkkia (sataa räntää, minulla on nälkää ja pitää kävellä ties minne). Erityisen iloinen olen siitä, että tätä viikkoa lukuunottamatta olen onnistunut käymään liikkumassa useamman kerran viiikossa normaalin hyötyliikunnan lisäksi (koulussa ja kaupassa käynnistä tulee nelisen kilometria kävelyä). Ehkä olen onnistunut vieroittamaan itseni huonosta tavasta.

6 kommenttia:

Mikko Moilanen kirjoitti...

Hmm.. Tiedätkö mitä? Media antaa turhan yksipuolista ja suppeaa kuvaa kauneusihanteista. Esimerkiksi naisella voi olla pieni tai vähän isompikin massu - ei se naista rumenna. Lisäksi hieaman isomman massun päällä on todella hyvä olla ns. vaaka-asennossa, jossa vartalon kulmakerroin on 0 < k < 1 ja sen kulmakerroin on ~0. (Tätä en ole nähnyt median huomioivan.)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Median kauneusihanteet eivät minuun enää kauheasti vaikuta, varsinkin kun tiedän että mahasta pääsee eroon vain todella suurin ponnistuksin, jos silloinkaan. Äidilläni oli sellainen maha todella laihanakin.
Ei minulla muutenkaan olemitään erityisiä tavoitteita, muuta kuin palata takaisin vanhaan painooni, siihen on matkaa nelisen kiloa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, kuulostaa siltä, että tosiaankin olet päässyt makeahulluudesta eroon! Minulla oli eri kurinalainen syksy, mutta valitettavasti salmiakki on hiipinyt hiljalleen takaisin maailmaani. Hmm. Muista varoa sellaisia viattomia repsahduksia, niistä voi seurata suuri ryöpsähdys!

Kirjoitin oikeastaan siksi, että ilahduin, kun sinut mainittiin Parnasson artikkelissa. Eläköön naistenviihteen puolustus!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Täytyy mennä huomenna katsomaan kaupungille sitä Parnassoa (jostain syystä sitä ei myydä Citymarketissa). Aika huvittavaa.

Toivon tosiaan että olen päässyt eroon pahimmasta makeanhimosta. Ainakaan en ajattele sitä niin paljon, pahimmillaan vain suunnittelen mitää karkkeja ostan seuraavana päivänä. Onnistuin joskus olemaan viikot ilman makeaa mutta viikonloppuisin söin senkin edestä. Nyt terveellisempi elämä tuntuu helpolta, toivottavasti se jatkuu.
(Tähän mennessä ainoa kerta kun olen laihtunut oli pahimman ahdistukseni aikoihin kun ruokahaluni katosi jonnekin, se ei ollut mukava dieetti)

Anonyymi kirjoitti...

Olisipa minullakin niin, etten saisi suklaasta ja karkista mielihyvää. Mutta kun saan - valtavasti. Enkä edes tunne syömisestä mitään suurta syyllisyyttä. Jossain kuitenkin kolkuttelee joku tietoisuus siitä, että ihan terveydellisistä syistä olisi hyvä syödä vähän vähemmän makeaa. Makean vältteleminen vaatii kuitenkin minulta ihan hirveästi energiaa. Heti jos yritän olla ilman makeisia, ajattelen syömistä melkein koko ajan - normaalisti en juurikaan ajattele syömisiäni tai painoani.

Mutta onnea sinulle siitä, että olet onnistunut taistelussa makeanhimoa vastaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Itselläkin tuo lievän ylipainon puolelle meneminen oli herättävä hetki. Tässä vaiheessa on vielä helpompaa siirtyä ja etsiä pikkuhiljaa ruokavalioon joka sopii itselle. Eli ei välttämättä tarvitse juurikaan laihtua, mutta että painon saisi pysymään paikoillaan. Siihen kun lisää tarvittaessa liikuntaa, niin painon saa putoamaan, mutta tärkeintä taitaa olla se, että ei kymmenen vuoden päästä ole yli satakiloinen.

Itse luulen, että olen pikkuhiljaa löytämässä sitä optimaalista ruokamäärää. Karkkia syön joka päivä, mutta en syö koko pussia vaan vain yhden tai pari jos tuntuu siltä, että tekee mieli makeaa. Minäkin saan todella suurta nautintoa makeasta ja suklaasta, mutta olen ehkä saavuttanut optimaalisen tilan, jossa syön hieman kun todella tekee mieli eikä mitään hinkua enää synny. Ehkä tärkeintä on, että ne karkit ei koskaan ole käden ulottuvilla kun istuu tietokoneella ;) Ja vielä kun saisin vieroitettua itseni sokeri-Pepsistä niin kaikki olisi loistavasti.


Fanta

Blog Widget by LinkWithin