Lupasin itselleni yrittää elää terveellisesti tammikuussa (tai loppiaisesta eteenpäin). Suurin ongelma oli runsas makeansyönti. Se on ollut minulle aina ongelma, mutta Hollannissa se paheni entisestään. Heräsin ja söin aamupalan kuuden maissa. Koulussa ei saanut ruokaa, muuta kuin onnettoman pieniä ja kalliita sämpylöitä (joissa todennäköisesti oli raakaa sipulia) ja pahaa keittoa. Unohdin aina ottaa mukaan eväitä. Koulupäivä päättyi usein neljän jälkeen, siinä vaiheessa oli vähän nälkä. Koululla oli muutama suklaapatukka-automaatti, niiden käyttäminen oli liian helppoa. Tai sitten jaksoin odottaa kauppaan asti, siellä viimeistään oli pakko syödä jotain ja heti. Ruuanlaitto oli ongelma senkin jälkeen kun opin käyttämään kaasuhellaa. Se on ongelma Suomessakin, minun on vaikeaa keksiä mitä tekisin ja inhoan tiskaamista. Hollannissa kaikki oli vaikeampaa. Söin salaatteja ja pastaa ja kuskusia vihreiden papujen kanssa, ehkä jotain muutakin. Ja suklaata ja sokerisia vohveleita.

Kun palasin Suomeen ajattelin normaalin ruokavalion palauttavan minut normaaliin painooni. Ehkä se olisikin, jos olisin pystynyt noudattamaaan normaalia ruokavaliotani. Makeansyönnistä oli tullut paha tapa, melkein jokapäiväinen. Kun oikein taistelin sain pidettyä muutaman päivän viikossa ilman makeaa (onneksi en ole ikinä oppinut syömään sipsejä tai hampurilaisia, ei tarvinnut taistella kuin yhtä vastaan). Minun on vaikeaa keksiä mitä söisin illalla, niinpä söin leipää ja karkki auttoi kylläisyyden tunteen saavuttomisessa (jos on huono olo ei ole nälkä). En tiedä olenko joskus naanut nautintoa suklaasta mutta enää en ainakaan saa. Irtokarkeissa parasta oli valitseminen ja suuressa pussissa tunne siitä etteivät ne ihan heti lopu. Ei niistäkään mitään suurta nautintoa saanut, vain huonon olon.

Olen aiina ollut normaalipainon ylärajoilla, mutta silti normaalipainoinen. Lievä ylipainoi tuntui ensin nololta, sitten huolestuttavalta. Entä jos painoni nousee ja nousee, jos en pysty hallitsemaan sitä. En halua olla todella ylipainoinen. Normaalipainoisena minusta ttuntui aina että pitäisi laihduttaa ja kiinteyttää, en voi pitää itsestäni jos minulla on maha ja paksut reidet. Ennen Hollantia se oli alkanut muuttua, nyt oikeastaan pidän itsestäni.

Eilen muistin että kuu on vaihtunut, että voin luopua terveellisemmästä ruokavaliostani, jos haluan. En halua. Makean syönnin lopettaminen (arkipäivinä, viikonloppuisin saa syödä mutta täytyy pyrkiä kohtuuteen) ei tunnu pahalta, liikunnan lisääminen ei tunnu pahalta ja olen jopa laitunut vähän. En ole energisempi ja tuskin minusta tulee laihaa mutta ainakaan painoni ei enää hitaasti nouse. Olen oppinut sen etten voi ostaa suuria määriä herkkuja ja ajatella että ne kyllä säilyvät seuraavaan päivään, eivät ne säily. En ole laihdutuskuurilla, syön mitä haluan (tällä hetkellä suurinta herkkua ovat kauranäkkileivät, en edes oikeastaan halunnut syödä makeaa, se oli vain ikävä tapa). Olen onnistunut välttämään tilanteita, joissa olisin aina ostanut karkkia (sataa räntää, minulla on nälkää ja pitää kävellä ties minne). Erityisen iloinen olen siitä, että tätä viikkoa lukuunottamatta olen onnistunut käymään liikkumassa useamman kerran viiikossa normaalin hyötyliikunnan lisäksi (koulussa ja kaupassa käynnistä tulee nelisen kilometria kävelyä). Ehkä olen onnistunut vieroittamaan itseni huonosta tavasta.