14.12.2006

Valokuvatorstai / Epäonnistuminen



Epäonnistuneita kuvia minulla riittää, minulla ei ole edes tapana poistaa niitä koneelta (osittain johtuen siitä että iPhoto alkaa sekoilemaan ja näyttää niiden tilalla valkoisia ruutuja, pääseekö siitä mitenkään eroon?). Eniten epäonnistumisia tulee varmaan omakuvissa, on hankalaa olla samaan aikaan kuvaaja ja malli. Ylemmässä kuvassa siirryin käyttämään jalustaa, alemman tarkoituksena taisi olla vain esitellä pitkää otsatukkaani (minulla ei ole silmämeikkiä vaikka siltä ehkä näyttääkin).

Näin unta, jossa kukkakaupan myyjä kieltäytyi myymästä minulle yhtä metsätähteä tai kieloa joulukukaksi, en uskaltanut sanoa että minusta ne olivat riittävän kauniita yksinäänkin. Hän alkoi sitten tekemään kimppua, johon tuli liljoja, joita kohta ei olisi voinut myydä niiden uhanalaisuuden takia.

Tänään lähden taas matkalle, melkein koko päivä menee junassa istumiseen. Takaisin tulen luultavasti maanantaina.

Sain ystävällisen ja kohteliaan ja kieltävän vastauksen ensimmäiseen ja ainoaan työhakemukseeni. Ei haittaa kauheasti.

8 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Hauska tuo alempi erityisesti. Näyttää kuin siinä olisi raskaana olevan naisen vatsa tunnelmavalossa ;D
Näkymätön tyttö, siitä työhakemuksesta: itse intouduin hakemaan kahta työpaikkaa, koska molempiin olisin ollut hyvä ja minulla olisi ollut sopiva koulutus ja kokemusta. Edellisen kanssa kävi niin, että lisätietohenkilö sanoi jo puhelimessa mulle ihan suoraan, että olet liian vanha meille ja toisessa kävi niin, että valitsivat miehen, jonka akateeminen koulutus oli vähän asian vierestä ja joka varmaankin mitä todennäköidemmin oli sopivamman ikäinen. Tämä pitkähkö stoori ikään kuin lohdutuksena sinulle. Voimia työhakemusten tekoon. Tulee päivä, jolloin sinusta kilpaillaan. Tällä hetkellä työelämässä otetaan kaikki irti ja vähän enemmänkin, niistä, jotka rattaisiin ovat joutuneet, mutta lopulta työnantajien on pakko ottaaa riittävästi väkeä, jotta ne suoriutuvat sitoumuksistaan tai työt valuvat muille ja voimme mennä niiden muiden hommiin :)

Allyalias kirjoitti...

Huonoja olivat. Hyvä :)

Iines J kirjoitti...

Jatka vaan samalla linjalla, voit joskus voittaa jonkun huonon valokuvakilpailun. Surkeita ovat, mutta loistavia tämänkertaiseen Valokuvatorstaihin! Erikoismaininta Iines-tädiltä!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos että pidätte kuvia huonoina :) Minusta ylempi kuva on hauska, olen itse suorassa mutta muu huone ihan vinossa.

Kirsi, harmi että sinulla on ollut tuollaisia työnhakukokemuksia. Minä en oikeastaan odottanut saavani tuota paikkaa, tein hakemuksenkin kauhealla kiireellä viimeisenä hakupäivänä ja se oli ensimmäinen hakemani paikka. Minulle jäi kuitenkin aika positiivinen kuva firmasta, heidän viestintänsä oli kunnossa eikä hylkäyskirjestäkään jäänyt kuvaa että he pitäisivät minua ihan surkeana. Saattavat tietysti pitääkin, mutta ovat liian ammattimaisia paljastaakseen sen. En olisi ehkä osannut odottaa sellaista pikkukaupungin mainostoimistolta.

Hanichu kirjoitti...

Pelastit päiväni tuossa eräänä, kun postissa tuli kaunis joulukorttisi! Lämmitti mieltä aivan käsittämättömän paljon! KIITOS!

Kimmo kirjoitti...

En tiedä miten poistat kuvia iPhotosta, mutta ei sen pitäisi noin käyttäytyä. Itse poistan kuvat näin: valitsen kuvan ja sitten ylävalikosta Kuvat/Siirrä roskakoriin. Roskakori tyhjenee painamalla näppäintä ctrl samaan aikaan, kun näpäyttää hiirellä - tästä avautuu valikko: Tyhjennä roskakori. (Jos hiiressäsi on vasen ja oikea näppäin, niin homma hoituu oikaella näppäimellä.) Lopuksi valitset avautuneen valikon ja roskakori tyhjenee ilman häiriöitä.

Mikäli kuvien poistaminen ei suju tällä tavalla, niin ohjelmassasi/koneessasi on jokin vika.

norsis kirjoitti...

Minä poistan kuvatiPhotosta ihan vaan painamalla tuota enterin yläpuolella olevaa nappulaa, jolla tekstiäkin "pyyhitään" pois silloin, kun kuva on valittuna.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hanna, hauskaa että pidit :)

Kuvien poistamiseen iPhotosta käytän tuota norsiksen tapaa ja yleensä se toimii. Joskus kuvat poistuessaan jättävät jälkeensä valkoisen laatikon, josta ei pääse eroon, ei roskakorin tyhjentämiselläkään.

Blog Widget by LinkWithin