Täytyy yrittää ilahduttaa itseään miten vain voi.

Tänään on taas vähän jne.-päivä: väsyttää, ahdistaa, tulevaisuus ja muutos ovat pelottavia, jne.
Tulevaisuuden lisäksi minua pelottaa vähän ensi viikko. Siitä tulee aika kiireinen ja aika stressaava. Aamupäivisin minulla on työnhakuvalmennusta, jonka hyödyllisyydestä en tiedä (mutta se ainakin on hyödyllistä, että saa 8 euroa päivässä ylläpitokorvausta), keskiviikkona on pelottava tapaaminen, iltaisin on kai töitä. Perjantaina lähden Jyväskylään, viikonlopuksi. Se ei ole mikään lomamatka, ikävä kyllä, lauantaina on Kuopiossa ukkini hautajaiset. Täytyy etsiä mustat talvikengät kellarikomerosta. Ja maanantaina pitää tulla takaisin ja odottaa että lääkäri soittaa ja joutua kertomaan vaivoistaan varmaan bussissa. Kai nuo kaikki jännittävät vähän. Ehkä kuitenkin selviän niistä.

Toivon että ahdistus olisi poistumassa, vaikka se vielä tuntuukin ruumiissani, päässäni ei pyöri niitä ahdistavia ajatuksia. Ainakaan koko aikaa. Sain kuitenkin nukuttua kuuteen, vaikka heräsinkin puoli neljän jälkeen varmaan puolen tunnin välein.
Näin ahdistavaa unta jossa oli joku tyttö, joka oli muka ollut jonkun lapsuuden kaverini ystävä ja joka oli teininä ollut vilpillinen juonittelija ja varas, nyt hän oli yksinhuoltaja ja kokenut jotain traagista. Unessa oli myös tyttö, joka oli jotenkin joutunut avaruussukkulaan ja käynyt jollain toisella planeetalla, jolla oli ihmisille sopivat olosuhteet (taas tyttöastronautti). Muistan unessa epäilleeni hänen kertomustaan, miten hän olisi muka selvinnyt avaruudessa pyjamassa. Olin jossain tärkeässä rakennuksessa kun hän saapui sinne perheensä kanssa, lapsia oli useampi enkä ollut varma kuka heistä oli juuri se tyttö. Heitä vastaanottamassa oli muun muassa Ruotsin kuningasperhe. Unessa oli myös alue, jossa oli jotain ikivanhoja hienosti kaiverruksin koristettuja aittoja tai vastaavia (tämä taitaa liittyä siihen että puhuimme eilen Tristiksen kanssa muun muassa dogoneista). Joissakin niistä oli isot kuistit, joilla oli jättimäisiä kanteleita, joiden kielet olivat paksuja vaijereita ja soivat tuulessa.
En tiedä kertovatko levottomat unet muusta kuin siitä että olen aika levoton tällä hetkellä.

Ahdistuksessa on hyviäkin puolia, niin kuin se ettei makeaakaan tee niin kauheasti mieli (ostin eilen karkkipussin ja niitä on vieläkin jäljellä, ennen kuulumatonta). Se on myös ehkä parempi olotila kuin se apatia johon olin vaipunut, nyt saan ainakin aikaiseksi jotain. Joskus silloin seitsemän vuotta sitten kun olin kunnolla ahdistunut, eräs tuttu lohdutti minua, että ainakin tunnen jotain. Ehkä se on lohdullista.