1.6.2007

En tiedä miksi tunnen itseni niin saamattomaksi ja sosiaalisesti eristäytyneeksi, se ei kuitenkaan ole totta. Tai tietysti minä saan vähän aikaan verrattuna joihinkin energisiin työssäkäyjiin mutta minulle saattaa riittää tämä yhdelle viikolle: vähän töitä, muuttoauton vuokraus, nettiyhteyden järjestäminen, neuletapaaminen, serkun tapaaminen, siivousta ja tiskausta ja pyykkäystä ja lukemista ja nukkumista ja vesijuoksua (kerran). Sain kotisivunikin rakennettua uudestaan ja siirrettyäkin (tyhmä kysymys: onko tuo mielestänne sillä tavalla blogi, että sen voisi lisätä blogilistalle? Vai vaatiiko se esim. kuukausikohtaisia arkistoja?).

Tänään on luvassa taas sosiaalisuutta. Kutsuin erään kouluystäväni, jota häntäkään en ole saanut nähtyä pitkään aikaan, niihin lähtijäisjuhliini (kaikki ovat tervetulleita, 10.6. klo 14 täällä) ja sain vastakutsun hänen luokseen grillaamaan. En ole ikinä ollut grillaamassa (on aika paljon aivan tavallisia asioita joita en ole koskaan tehnyt) ja en tiedä siitä oikein mitään, ostin sitten viemisiksi sekalaisia kasviksia (kolme perunaa, muutaman tomaatin ja kesäkurpitsan) ja halloumi-juustoa. En vain muista onko ystäväni vegaani vai syökö juustoakin. Kaipa saan sitä grillata vaikka hän olisi vegaanikin? En kyllä tiedä miten jaksan olla siellä, varsinkin kun sinne tulee varmaan ihan vieraitakin ihmisiä, väsyttää taas vaihteeksi.
Ja huomisellekin on suunnitelmia. Ja mahdollisesti sunnuntaillekin.

Jouduin tänään uimahallin saunassa outoon väittelyyn siitä mikä on lyhyin reitti Kaukovainiolta (eräs lähiö tuolla muutaman kilometrin päässä) uimahallille polkupyörällä. En tiedä tajusiko tietoa tarvinnut nainen mitään puheistamme, minusta kaikkitietävän vanhemman naisen neuvo oli kummallinen (Kastellin kautta!), hänestä minun reittini saattoi olla vähän monimutkainen.

8 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Ehkä toi vaikuttaa enemmän cv:ltä, eikä miun mielestä sinällään siksi kuulu blogilistalle..? Linkkaa oman pääblogin sivulta sinne?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Olen kyllä nähnyt blogilistalla portfolio-blogejakin, mutta omani on kyllä ehkä vähän turhan kotisivumainen kun halusin häivyttää sitä blogimaisuutta. Ei minulla ole mitään erityistä syytä tai tarvetta lisätä sitä blogilistalle, tuli vain mieleen. Lähinnä sen tarkoitus on olla sellainen paikka jonka osoitteen voin lähettää mahdollisille työnantajille, jos joku muu käy siellä niin se on plussaa.

Annette Sinclair kirjoitti...

Ööö, Kastellin kautta? Ei järkeä, ei päätä, ei häntää. Karjasillan läpi vaan!

Ja onnea uuteen kotiin muuten :)*ojentaa ruisleipää ja suolaa*

anu kirjoitti...

Sinulla on kyllä tuossa listattuna nin plajon ohjelmaa, ettet kyllä vaikuta ollenkaan saamattomalta. Minut tuollainen määrä sosiaalisia eventtejä saisi jo aika uupuneeksi. Sinäähn olet selvästi suorastaa reipas, jos kaiken tuon ohjelman otteutat, tai edes suurimman osan:)

Jani kirjoitti...

Oho, tulipa siitä hieno tuosta kotisivustosta!

Ilman muuta se on blogi, siihen ei "vaadita" minun määritelmässäni (joka on yhtä kuin Butt Ugly -blogin määritelmä) mitään muuta kuin käänteinen kronologinen järjestys (uusin ylhäällä) ja ikilinkit.

Se sitten, että kannattaako sitä lisätä Blogilistalle, on eri kysymys, mutta minusta se kannattaisi, koska jotkut mahdolliset työnantajatkin varmasti lukevat blogeja, ja Blogilista on kuitenkin edelleenkin se hubi josta uusia blogeja varmasti eniten etsitään. Sillä ei minusta ole merkitystä saako blogi sitä kautta paljon lukijoita, itselläni on siellä listattuna parikin blogia joilla ei ole kuin kourallinen lukijoita. Tärkeintä on tarjota mahdollisuus seurata blogin päivityksiä Blogilistan kautta niille, jotka sitä lukutapaa suosivat.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Keksi, minustakin se oli vähän kumma reitti. Itse neuvoin menemään ammattikorkean vierestä oikealle ja nelostien suuntaisesti, niin kuljin itse kouluun mutta Karjasillan kautta on kyllä suorin reitti.

Orange seeds, luulen että kaikki toteutuu, vähän se kyllä uuvuttaa. Toisaalta ihmisten tapaaminen auttaa kyllä jaksamaan vaikka se vähän välillä väsyttääkin.

Jani, minä olen aika ylpeä siitä että sain sivuista muokattua sellaiset kuin halusin vaikken varsinaisesti ymmärtänytkään kaikkea tekemääni :) Luulen että taidan lisätä sen Blogilistalle, tuskin siitä mitään haittaakaan on. Ja ehkä se antaa lisämotivaatiota päivittämiseenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Siis Huuhkajapuiston kautta. Noh, yhtä pitkästi kuin Karjasillan kautta , noin 2,5km.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuo Huuhkajapuisto kuuluu niihin paikkoihin joiden nimi on hämärästi tuttu mutta joista en ole varma missä ne ovat, vaikka olisinkin ajanut niiden vierestä pari vuotta kouluun. Se oli kyllä ihan mukava koulureitti.

Blog Widget by LinkWithin