Hämärä tarina kiltistä tytöstä ja huonosta itsetunnosta

Ahdistusta auttaa vähän se että tekee edes jotain. Käyn edelleen läpi kauhean pitkää listaani vähänkään sopivista yrityksistä Turun seudulla, niiden määrä on ehkä huojentava. Toisaalta myös masentavaa. Tiedän omat vahvuuteni ja taitoni ja tiedän etten ole koulutukseeni ja kokemukseeni nähden huono. Toisaalta en ole paras mahdollinenkaan ja pelkään etten työllisty jos en ole täydellinen. Tuskin löytyy tarpeeksi pieniä yhdistyksiä, joka haluavat perustaitetun kirjan mahdollisimman nopeasti ja edullisesti, sellaiset pitävät minusta. En ole pitkään aikaan muistanut sitä miten Oikeat Graafikot (samoin kuin Oikeat Tytöt) saavat minut tuntemaan itseni alemmaksi olioksi. He ovat tietysti itsevarmoja, he ovat kokeellisia, he soittavat bändeissä ja suunnittelevat t-paitoja ja ovat luovia ja urbaaneja ja pelottavia. Ja työllistyvät tai työllistävät itsensä ja heillä on hieno työhuone, jossa he työskentelevät muiden coolien suunnittelijoiden kanssa ja käyvät klubeilla ja piirtävät sarjakuvia ja voivat käyttää niitä hauskoja t-paitoja. Tai en minä tiedä mitä sellaiset ihmiset tekevät. En edes tiedä onko heitä olemassa ja ehkä hekin ovat epävarmoja julkisivunsa takana.
Eräällä nettisivulla törmäsin yhteen tyttöön, jonka joskus tunsin, en tosin kovin hyvin. Olimme samassa lukiossa ja myöhemmin samassa harjoittelupaikassa. Hän oli siellä erään ystävänsä kanssa, joka hänkin oli ollut samassa lukiossa, itse asiassa molemmat olivat samalla luokalla kanssani, jos lukiossamme olisi ollut luokkia. Minusta pidettiin tuossa harjoittelupaikassa, niin minulle ainakin väitettiin. Ainakin olin hyödyllinen. Järjestelin komeroita ja pari tuntia päivässä hoidin yhtä äärettömän tylsää tehtävää, joka muuten olisi vienyt toimistosihteerin aikaa. Oli paljon kätevämpää laittaa siihen ilmainen harjoittelija. Enkä minä valittanut, ei minulla ollut siihen mitään syytä kun sain lukea pari tuntia töissä ihan rauhassa ja välillä siellä kävi asiakkaitakin. Olin siis eräänlainen päivystäjä.
Nuo tytöt taas eivät odottaneet että joku huomaisi heidän arvonsa ja palkitsisi heidät. He ottivat mitä halusivat ja valtasivat erään projektin. Ei siinä mitään, olisin itsekin voinut mennä siihen mukaan enemmän, jos en olisi ollut niin ujo. Ja jos olisin halunnut. Olin siinä mukana kyllä vähän, ihan tarpeeksi. Ja olin hyödyllisempi päivystäjänä ja komeroiden siivoajana. Työpaikalle hyödyllisempi siis. Nuo tytöt kuitenkin ottivat vastuulleen yhden osan projektia ja valtasivat toisen niin että kun projekti oli valmis ei se ollutkaan kokonaisuus, joka muodostui eri ihmisten tekemisistä, vaan puolet oli noiden tyttöjen ja puolet muiden, niin että tyttöjen tekemiset dominoivat muita. Ja se yksi osa jonka he ottivat tehtäväkseen oli pinnalta hauska mutta huonosti toteutettu, he tekivät kyllä mielellään hauskat jutut mutta eivät sitä tylsää työtä. He onnistuivat myös hyötymään taloudellisesti projektista, kun muut kustansivat itse tekemisensä niin heille annettiin avustusta.
En nyt sano että itse olisin osannut hoitaa heidän roolinsa paremmin. Enkä pidä itseäni Tuhkimo-raukkana, joka raatoi kun ilkeät siskopuolet juhlivat, ainakaan paljon. En tiedä olinko tytöille kateellinen, ehkä paheksuin heitä sen takia. En tiedä saiko se minut myös pitämään heidän tekemistensä laatua niin huonona. Ehkä olin katkera siitä että kiltteys ei auta eteenpäin, pitää olla itsekäs ja röyhkeä. Siitäkin huolimatta etteivät he olleet ehkä kauhean suosittuja työpaikalla, saivat he kuitenkin julkisuutta ja tehdä mitä halusivat ja saivat siitä rahaakin.
En tiedä miksi en ikinä syyttänyt toista tytöistä, sitä jonka kuvan näin tänään netissä (hän ei ole graafikko ja oli suunnitellut aika hauskan t-paidan). Hän tuntui minusta aina seuraajalta, vähän sellaiselta kuin olin itsekin ollut, hänen johtajansa päätti heidän tyylinsä ja tekemisensä. Mutta en minä tiedä, ehkä he olivat yhtä paljon mukana. Sitä toista tyttöä inhosin, minun täytyy tunnustaa. Ja ehkä kadehdinkin, hän näytti siltä kuin halusin näyttää nuorena ja hänelle se tyyli sopi. Sellainen tyyli, jossa pitää olla laiha ja pienirintainen, tai muuten näyttää tyhmältä. Taiteellisia lahjojaan en kyllä kadehtinut, minusta hänen tyylinsä siinä oli tylsä.

Nuo alemmuudentunteet tulevat vaikka uskonkin että minun pitäisi olla oma itseni. En minä voita mitään teeskentelemällä olevani trendikäs ja nuorekas graafikko, ei sitä voi teeskennellä. Minun täytyy vain yrittää pärjätä sellaisena kuin olen. Ja ymmärtää omat vahvuuteni. En ole kokeellinen mutta ei sitä aina tarvitakaan, osaan ainakin klassisen tyylin jotenkin. Minulla ei tarvitsen olla koko ajan hauskaa, nautin vähän "tylsemmistäkin" töistä. Olen nopea tekemään töitä tai ideoimaan. Minulla on oma taiteellinen tyylini ja minun on parempi kehittää sitä kuin yrittää muuttua. Olen helppo työntekijä. En ole ihan huono työssäni vaikka tällä hetkellä tunnenkin itseni aika surkeaksi. Mutta ainakin suurin osa työnantajistani on ollut tyytyväisiä työhöni ja yksi on jopa suositellut minua eteenpäin kolmelle taholle (joista kahdesta ei tullut mitään ja yksi on vielä epävarma).