24.8.2007

Itsesääliä, taas kerran

Tuntuu hassulta ajatella että hauskoja päiviä seuraisi aina ankeus mutta niin kävi nytkin. En ollut saada unta kun asuntoni oli täynnä hämäräperäisiä miehiä, jostain syystä painajaisissani olen muka hereillä ja asunnossani on muita, kuulen heidän puheensakin. Ja aamulla olin väsynyt ja päivällä ahdistunut ja kauppareissulla käyttäydyin ehkä vähän kummallisesti. Ja niin edelleen.

En erityisesti vihaa itseäni mutta en tällä hetkellä en myöskään erityisesti pidä itsestäni. Olen niin surkea ja kyvytön ja avuton ja laiska ja pelkuri, ja kaikkea muuta sellaista. En tiedä mistä saisin sen puuttuvan persoonallisuuden osan joka tekisi minusta paremman ihmisen, sellaisen joka ei velloisi omissa ongelmissaan ja joka hankkisi tarmokkaasti töitä, jos ei oman alan töitä niin jotain kuitenkin. Ja joka ei kammoaisi puhelinta ja joka pystyisi kuuntelemaan uutisia radiosta eikä ahdistuisi tietyistä sanoista (kuten mikä tahansa työ-alkuinen). Ja joka olisi toimintakykyisempi lievästä ahdistuksesta huolimatta, tai ei käyttäisi sitä tekosyynä. En minä kuitenkaan ole niin ahdistunut että se estäisi tehokkaan työnhaun (ajattelen kyllä nykyään taas kuolemaa melkein joka päivä). Joka ei romahtaisi näin pienistä vastoinkäymisistä, kouluun pääsemättömyydestä (aikoinaan) tai työnhausta (nyt). Ja jolle asiat eivät olisi niin mahdottomia.

Ja sitten on vielä joku pieni ääni joka kysyy miten ahdistunut ja surkea voi olla jos kuitenkin voi käydä kaupungilla huvittelemassa. Ehkä olen kuitenkin vain töitä välttelevä luuseri. Ja toinen joka sanoo että annan aivan väärän kuvan, että vaikka olenkin oikeastaan ollut vähän ahdistunut tammikuusta asti on se sellaista pientä ahdistusta, vähän puristava tunne ja kyvyttömyys rentoutua täysin ja iltaisin iskevä ajatus siitä että joudun kokemaan oikeasti kuoleman. On kuitenkin niin paljon ihmisiä, jotka ovat pahemmassa kunnossa kuin minä (minulla on oikeasti välillä hauskaakin ja olen oikeastaan ihan tyytyväinen, jos en varsinaisesti onnellinen) ja jotka silti selviytyvät paremmin. Olen kuitenkin jollain tavalla paremmassa kunnossa kuin keväällä, nyt nukun joka aamu ainakin kuuteen.

8 kommenttia:

Annette Sinclair kirjoitti...

Tuo kuolemanpelko on tuttu tunne. Ehkä sen voisi kääntää tietynasteiseksi elämäniloksi? Omalla kohdalla se on merkinnyt myös pelkoa siitä, ettei pysty hallitsemaan tilannetta. Että koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ihan vain uteliaisuudesta: mikä kaikki kuuluu alaasi? Minkälaisiin ammatteihin opiskelemasi tutkinto oikeuttaa sinut?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuosta minulla taitaa juuri olla kyse, siitä ettei koskaan voi tietää mitä tapahtuu ja etten pysty hallitsemaan tilannetta ja elämääni. Ajattelen että on tuo varmaan parempi tunne kuin itsetuhoisuus :)

Koulutukseni antaa tavallaan pätevyyden vaikka mihin, olen opiskellut vähän valokuvausta, vähän elokuva-alaa, vähän nettisuunnittelua, ihan vähän animaatiota ja sarjakuvaa ja ties mitä. Ongelma on lähinnä se että kaikkea on ollut vähän. Graafinen suunnittelu ja erityisesti (tai lähinnä) painotuotteiden suunnittelu ja vielä erityisemmin taittaminen ja muu sellainen on ominta alaani. Sen olen tainnut lähinnä oppia ensimmäisessä koulussani ja työn kautta. Tässä vaiheessa varsinaisiin suunnittelutöihin on kyllä vaikeaa päästä, teen mielelläni avustaviakin tehtäviä.

Annette Sinclair kirjoitti...

No mikä tahansa päihittää itsetuhoisuuden ;). Mutta joo, tuo tuntemattoman ja ennalta-arvaamattoman pelko kasvoi minulla silloin kun muutti kaaaauas pois kotoa, ja aloitin sen perinteisen opiskelija-elämän. Siinähän kun ei ole mitään turvallista, kun kuun loppupuolella kituuttelee syöden nuudeleita, ja jos sattuu pienikin haaveri niin a) joutuu selviytymään siitä yksin, kun perhe on kaukana, ja b) pienikin yllätys kaataa aina kuukauden budjetin täysin. Kai se on vain osa aikuistumista sitten.

Olet varmasti sitten miettinyt sitä koulutuksen jatkamista, tyyliin TAIKK ja niin edelleen?

Anonyymi kirjoitti...

En tunne sinua, enkä siis voisi oikeastaan mitään sanoa. Mutta sanonpa kuitenkin, että älä ikinä vähättele itseäsi. Mitä olen käsittänyt, tiedät jotain siitä missä olet hyvä. Jos et vaikkapa ns. teoreettisella tasolla tiedäkään kaikkea, olet kuitenkin lahjakas. Itseni on kaiketi helppo sanoa, mutta älä mieti mitään työarvostuksia tms. Itse teen "reikä päässä" työtä mikä itseäni ei kiinnosta ja kunnioitan aina ihimisiä jotka uskaltavat tavoitella sitä mitä oikeasti haluavat tehdä. Haluan kaiketi sanoa, että älä stressaa, jos suinkin mahdollista. Pidä tavoite äläkä lannistu! Luulen että alan itsekin tajuta sen tärkeyden, että tekee jotain minkä kokee tärkeäksi/omaksi/tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kertoa luokkatoverista, joka armeijasta lähetettiin Tilkan psykiatriselle osastolle. Siellä käteen lykättiin testi, jossa sanat piti täydentää lauseiksi. Yksi sanoista oli "työ". Luokkatoveri täydensi sen "Työ tekee vapaaksi". Toimi, tuli hullun paperit ja vapautus asevelvollisuudesta.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Keksi, olen miettinyt mutta päätin ettei hakeminen ollut ainakaan viime keväänä ajankohtaista. Ajattelin säästää jäljelle jääneitä opintotukikuukausia mahdolliseen ammatilliseen opettajakoulutukseen, joka ei taida kyllä olla minulle koskaan mahdollinen työkokemusvaatimusten takia.

Sb, olen kyllä vakuuttunut siitä että olen joissain asioissa hyvä. Tällä hetkellä ne vain on helppo unohtaa kun ne eivät ole sellaisia asioita joista minulle olisi nyt eniten hyötyä.

Anonyymi, voi olla että työ voisi oikeasti tehdä minut vapaaksi osasta ahdistuksesta mutta voi olla että ahdistuksen syy vain vaihtuisi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Tämä on vähän pitkä, mutta ehkä pidät siitä?

Don't Despair...
Joseph to his father in Canaan shall return, don't despair walk on;
and Jacob's hut will brighten with flowers, don't despair walk on.

Aching hearts heal in time, vanished hopes reappear,
the disparate mind will be pacified, don't despair walk on.

As the spring of life grows the newly green meadow,
roses will crown the sweet nightingale's song, don't despair walk on

If the world does not turn to your whims these few days,
cosmic cycles are preparing to change, don't despair walk on.

If desperation whispers you'll never know God,
it's the talk of hidden games in the veil, don't despair walk on.

O heart, when the vast flood slashes life to its roots,
Captain Noah waits to steer you ashore, don't despair walk on.

If you trek as a pilgrim through sands to Kaabeh
with thorns lodged deep in your soul shouting why, don't despair walk on

Though oases hide dangers and your destiny's far,
there's no pathway that goes on forever, don't despair walk on.

My trials and enemies face me on their own,
but mystery always backs up my stand, don't despair walk on.

Hafez, weakened by poverty, alone in the dark,
this night is your pathway into the light, don't despair walk on.

From: 'The Spiritual Wisdom of Hafez'
Haleh Pourafzal and Roger Montgomery

Itselleni kolahtaa aina tuo viimeinen säe...

Anonyymi kirjoitti...

Kylla tanapaivana on varmaan ihan normaalia, etta "tyo"-alkuiset sanat ahdistaa. Saa olla aika vakiintuneissa hommissa etta ne sanat ei ahista, nain sanoisin ainakin tuttaviani katsoen.

anonyymi, "Työ tekee vapaaksi" sehan on kaannos natsien kuolemanleireilta, Dachausta tai Auschwitzista tai jostain. "Arbeit macht frei". Ehka testaajat ajattelivat etta testattava on natsimielinen...

Blog Widget by LinkWithin