Jäävuori, Hilja Valtonen ja Totoro

Taistelin eilen puoleen kahteentoista jäävuorta vastaan. Lopulta voitin ja nyt minulla on puhdas ja jäätön jääkaappi. Olisi ehkä pitänyt sulattaa se vähän aikaisemmin niin siihen ei olisi mennyt suunnilleen kahdeksaa tuntia. En ole vain saanut aikaiseksi, enkä olisi varmaan saanut eilenkään ellei eräs työ olisi takkuillut, turhautuminen antoi sopivaa energiaa jääkaapin kohtaamiseen.
Nyt pitää vielä pestä matot ja sulattaa jossain vaiheessa pakastin (sillä ei ole kiirettä eikä se ole niin jäässä kuin jääkaappi), sitten olen kesän pakolliset jutut ja voin vähän levätäkin.

Lainasin ja luin eilen kaksi täydellistä kesäkirjaa, Hilja Valtosen Vaimokkeen (jonka elokuvaversio saattaa olla suosikkini kotimaisista vanhoista elokuvista) ja Nuoren opettajattaren varaventtiilin. Molemmat olivat kauhean hauskoja ja sankarittaret fiksuja ja huvittavia, romanttiset osiot eivät olleet ehkä kauhean vaikuttavia mutta se ei haitannut. En oikeastaan tiedä miksi en ole lukenut hänen kirjojaan aikaisemmin, luulisi että ne olisivat aivan minun tyyliäni. Ehkä olen kuvitellut että hän on Anni Polvan tyylinen, tuittupäisiä tyttöjä jotka ensin vihaavat koko kirjan mutta viimeisellä sivulla antautuvat rakkaudelle ja vahvalle miehelle, noin kärjistettynä sanottuna. Valtosen naiset ovat noiden kahden kirjan perusteella itsenäisempiä eivätkä mitään naiiveja tytönhupakoita, vaikka nuoria ovatkin.

Keittiöni kaipasi jotain lisävihreää joten ostin paikallisesta kukkakaupasta (täällä on ilmeisesti kolme kauppaa jotka myyvät kukkia, aika hyvin lähiölle) anopinkielen (pyysin kasvia joka ei välitä etelänpuoleisesta ikkunasta tai huolimattomasta hoidosta). Kesätyömyyjä (oletan, hän oli alaikäisen näköinen) suorastaan kiljui ihastuksesta nähtyään Totoro-lompakkoni. Se on kyllä aika suloinen.