20.9.2008

Epämusikaalisuudesta, taas

Mietin edelleen musikaalisuutta ja epämusikaalisuutta, se tuntuu kiinnostavan minua tällä hetkellä. Puhuin siitä eilen äitini kanssa ja hän sanoi että lapsena minulla oli ollut kyllä todella huono rytmitaju, tai en ollut kiinnostunut rytmistä, jos sillä on mitään merkitystä. En ollut välittänyt taputusleikeistä ja olin kyllä oppinut loruja mutta kertonut ne suorasanaisesti ilman riimejä ja rytmiä. Muistan myös miten olin kamalan huono hyppäämään narua, minun oli vaikeaa ymmärtää miten ei riittänyt että vain hyppäsi ylöspäin.
Olen päässyt musiikkikirjassa lukuun joka käsittelee absoluuttista sävelkorvaa. Minua kiinnostaa se miten ihmiset voivat kokea maailman niin eri tavoilla ja olisi mielenkiintoista jos voisi ymmärtää miltä se tuntuu (vähän niin kuin jos voisi ymmärtää miltä täydellinen värisokeus tai vaikka täydellinen heteroseksuaalisuus tuntuisi). Sacks kirjoittaa että sen huonoja puolia saattaa olla se että sävelet ovat niin toisistaan erottuvia että voi olla vaikeaa havaita joitain niiden yhdistelmiä, kuten "tritonea", mikä se onkaan suomeksi (luulen joskus kuulleeni siitä jostain mutta en muista, musiikkitietämykseni on hyvin hataraa), sitä mitä on liitetty paholaiseen ja vältetty ja ties mitä ja minkä pitäisi aiheuttaa kuulijalle epämukavuutta ja luoda pahaenteistä tunnelmaa. Löysin Wikipediasta ääninäytteen joka ei aiheuttanut minulle minkäänlaisia tuntemuksia ja päädyin etsimään YouTubesta Tartinin Devil's Trillia (oletan että sillä on joku suomenkielinen nimikin), jonka Sacks mainitsee ja jonka pitäisi kai kuulostaa pahaenteiseltä tai saatanalliselta tai jotain. Minusta se kuulosti aika iloiselta ja reippaalta Vanessa Maen esittämänä ja "tavalliselta klassiselta musiikilta" toisena esityksenä (vaikka luulen että huomasin sen kohdan kun tuota käytettiin). Kuuletteko te sen mitä pitäisi?

Minusta tuntuu kuin yrittäisin korottaa itseäni olemalla poikkeuksellisen epämusikaalinen kun en voi olla musikaalinen. Ei sillä että ajattelen olevani poikkeuksellinen siinä, pystyn kuitenkin nauttimaan musiikista ja kuuntelen sitä mielelläni mutta minusta tuntuu siltä että se on vähän niin kuin vieras kieli jonka kuunteleminen on miellyttävää mutta jota ei ymmärrä. Minusta tuntuu vähän siltä runoudenkin kanssa. Mikä on aika huvittavaa, ottaen huomioon sen että isäni on runoilija ja olen tehnyt kannen kahdeksaantoista runokirjaan (piti käydä laskemassa). Ja molemmat vanhempani ovat ainakin hyviä laulamaan. Siskonikaan ei kyllä laula, en tiedä hänen muusta musikaalisuudestaan. Äitini sanoi joskus ettei ole kuullut meidän laulavan varmaan varhaislapsuuden jälkeen (laulatteko te? Minä en pysty avaamaan suutani yhteislauluissa, se on liian ahdistavaa, puhumattakaan siitä että laulaisi onnittelulauluja tai muuta sellaista).

Oliver Sacks näyttää olevan nyt muodissa, hauskaa.

6 kommenttia:

Kriisi kirjoitti...

Musiikkiperhepiireissä muuten usein toistellaan sellaista mutu-totuutta, että musikaalisuudella on toisinaan tapana hypätä yli yksi sukupolvi aivan täysin. Seuravan sukupolven vesat ovat sitten hirveässä paineessa, kun niiden pitää kompensoida vanhempiensa lahjattomuus.

Anonyymi kirjoitti...

tritonus.

Musikaalisuutta on montaa lajia: jotkut ovat musikaalisia, vaikkeivat osaakaan laulaa nuotilleen. Joillakin on vain hyvä rytmitaju jne. Ja voihan musiikista nauttia kuka tahansa, joka pystyy siitä nauttimaan..

terv. Maria

siiri kirjoitti...

Saattaa päteä myös muuhun taiteellisuuteen tuo sukupolven yli hyppääminen. Rakastan yli kaiken tehdä kaikenlaisia käsitöitä, niin kuin molemmat mummunikin ja tuffa, äitiä taas ei voisi vähempää kiinnostaa.

En ole ikinä laulanut missään, paitsi yläasteella laulukokeessa kun oli pakko. (Vieläkö niitä on? Se oli aika kauheaa.) Nykyään laulan ehkä joskus autoa ajellessa itsekseni ja kerran vuodessa kauneimmissa joululauluissa. Silloin on niin paljon väkeä isossa kirkossa laulamassa, ettei oma ääni kuulu.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kriisi, tuo tuntuu ihan järkeenkäyvältä. Vanhempani tosin eivät ole mitään supermusikaalisia, mutta osaavat kuitenkin laulaa ihan hyviä. En tiedä miten paljon siihen on vaikuttanut sen ajan koululaitos jossa on ilmeisesti panostettu vähän enemmän musiikin opetukseen kuin minun aikoinani, äitini esimerkiksi osaa todella paljon lauluja ulkoa.

Maria, niinpä tietysti.
Minulle riittää hyvin se että pystyn nauttimaan musiikista, minulla ei ole oikeastaan mitään halua tuottaa itse musiikkia, minusta on vain mielenkiintoista miettiä ominaisuuksiani ja vahvuuksiani :)

Siiri, laulukokeet olivat kyllä kamalinta koulussa. Edes mitkään liikuntatuntien nöyryytykset eivät voittaneet niitä. Soittokokeetkaan eivät olleet niin pahoja (en kyllä tiedä miten selvisin seiskaluokan rumpukokeesta kun en oppinut rumpujen soittamisen ideaa ja opettaja laittoi minut soittamaan koko vuoden ksylofonia kun en tajunnut mitään kitaroista tai muistakaan vaihtoehdoista), jotenkin laulaminen oli liian noloa. Ehkä julkisen laulamisen kammoni tulee sieltä. Laulan kyllä kotona aika paljon, kunhan olen yksin ja jonkun mukavan laulun taustalla, yhteislauluihin en sen sijaan pysty, vaikka tiedänkin että varmasti joku laulaa minua huonomminkin. Joku outo trauma siellä on varmaan taustalla :)

krisuh kirjoitti...

Intervalli on kahden sävelen välimatka. Inervalleja ovat mm. terssi, kvartti ja kvintti. Kvartti muodostuu kahdesta kokosävelaskeleesta ja yhdestä puolikkaasta. Ylinouseva kvartti, se, jonka wikipediassa kuulit, muodostuukin kolmesta (tri!) kokosävelaskeleesta. tritonus.
Pelkkää musiikin teoriaa. Tämän tietääkseen ei tarvitse olla musikaalinen. Usein tämän kuitenkin oppii musiikinteoriatunnilla ja sinne taas joutuu soittotuntien kautta musikaalinen henkilö.

Krisu

PS. Kriisin tietämästä mututotuudesta musiikkiperheissä en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Olen äitini puolelta musikaalisesta suvusta ja olen ilmiselvästi periyttänyt tätä ominaisuutta suoraan kolmelle pojalleni. Isänsä on täydellinen tuohikorva :D

Celia kirjoitti...

Sacks näyttää putkahtelevan tietoisuuteeni sopivin väliajoin. Joitakin vuosia sitten näytettiin televisiossa sarja ihmisen aivojen toiminnasta ja erilaisista häiriöstä, ja Sacks esiintyi siinä. Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kertomalla, kuinka maailmaa voi hahmottaa lukuisilla eri tavoilla.

Vanessa Maen esitys kuulosti hermostuneelta, suorastaan lapsellisen vivahteettomalta Tartinin esitykseen verrattuna. Jousen kouristuksenomainen nykiminen kielten päällä teknojumputuksen tahtiin ei tehnyt minuun kovin hyvää vaikutusta. Mietinpähän vain, että entinen lapsinero (ilmeisesti)on jättänyt monta musiikkituntia väliin tultuaan kuuluisaksi. Ei siinä ollut mitään paholaismaista, mutta ei ollut uhkaavaa Tartinin esityksessäkään.

Musikaalisuus ja matemaattinen lahjakkuus yhdistetään usein toisiinsa. En pidä itseäni matemaattisesti kovinkaan lahjakkaana. Perheen piirissä olemme keskustelleet siitä, voinko olla musikaalinen, vaikka en pystykään laulamaan puhtaasti. Mielestäni voin. Minä nimittäin kuulen, milloin laulan väärin. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt minua laulamasta lapsilleni. Samoin saatan laulaa musiikin tahdissa kotona. Varsinkin yksin saatan verrytellä äänijänteitäni. Yleisön eteen en kuitenkaan kehtaisi mennä, vaikka lapsena lauloinkin koulun kuorossa (kun oli pakko).

Veljeni heitettiin koulun kuorosta, jossa siis esiintyi koko muu koulu, koska hän ei pysynyt nuotin syrjässä. Sittemmin hän hankki rummut, soitti bändissä ja porukka kävi keikoillakin jonkin aikaa. Niinpä uskallan väittää, että myöskään rytmitaju ja laulutaito eivät ole toisistaan täysin riippuvaisia.

Minä pidän itseäni niin rytmisesti kömpelönä, että en selviäisi rummuista. Minulla nimittäin oikea ja vasen käsi eivät suostuneet yhteistyöhön, kun yritin opetella soittamaan hanuria. (Sen sijaan kirjoitan melko sujuvasti koneella kymmensormijärjestelmällä, mutta sitä ei tarvitsekaan tehdä missään tahtilajissa.) - Sinänsä sääli, sillä perheeni on musikaalista sakkia useammassa sukupolvessa.

Blog Widget by LinkWithin