Epämusikaalisuudesta, taas

Mietin edelleen musikaalisuutta ja epämusikaalisuutta, se tuntuu kiinnostavan minua tällä hetkellä. Puhuin siitä eilen äitini kanssa ja hän sanoi että lapsena minulla oli ollut kyllä todella huono rytmitaju, tai en ollut kiinnostunut rytmistä, jos sillä on mitään merkitystä. En ollut välittänyt taputusleikeistä ja olin kyllä oppinut loruja mutta kertonut ne suorasanaisesti ilman riimejä ja rytmiä. Muistan myös miten olin kamalan huono hyppäämään narua, minun oli vaikeaa ymmärtää miten ei riittänyt että vain hyppäsi ylöspäin.
Olen päässyt musiikkikirjassa lukuun joka käsittelee absoluuttista sävelkorvaa. Minua kiinnostaa se miten ihmiset voivat kokea maailman niin eri tavoilla ja olisi mielenkiintoista jos voisi ymmärtää miltä se tuntuu (vähän niin kuin jos voisi ymmärtää miltä täydellinen värisokeus tai vaikka täydellinen heteroseksuaalisuus tuntuisi). Sacks kirjoittaa että sen huonoja puolia saattaa olla se että sävelet ovat niin toisistaan erottuvia että voi olla vaikeaa havaita joitain niiden yhdistelmiä, kuten "tritonea", mikä se onkaan suomeksi (luulen joskus kuulleeni siitä jostain mutta en muista, musiikkitietämykseni on hyvin hataraa), sitä mitä on liitetty paholaiseen ja vältetty ja ties mitä ja minkä pitäisi aiheuttaa kuulijalle epämukavuutta ja luoda pahaenteistä tunnelmaa. Löysin Wikipediasta ääninäytteen joka ei aiheuttanut minulle minkäänlaisia tuntemuksia ja päädyin etsimään YouTubesta Tartinin Devil's Trillia (oletan että sillä on joku suomenkielinen nimikin), jonka Sacks mainitsee ja jonka pitäisi kai kuulostaa pahaenteiseltä tai saatanalliselta tai jotain. Minusta se kuulosti aika iloiselta ja reippaalta Vanessa Maen esittämänä ja "tavalliselta klassiselta musiikilta" toisena esityksenä (vaikka luulen että huomasin sen kohdan kun tuota käytettiin). Kuuletteko te sen mitä pitäisi?

Minusta tuntuu kuin yrittäisin korottaa itseäni olemalla poikkeuksellisen epämusikaalinen kun en voi olla musikaalinen. Ei sillä että ajattelen olevani poikkeuksellinen siinä, pystyn kuitenkin nauttimaan musiikista ja kuuntelen sitä mielelläni mutta minusta tuntuu siltä että se on vähän niin kuin vieras kieli jonka kuunteleminen on miellyttävää mutta jota ei ymmärrä. Minusta tuntuu vähän siltä runoudenkin kanssa. Mikä on aika huvittavaa, ottaen huomioon sen että isäni on runoilija ja olen tehnyt kannen kahdeksaantoista runokirjaan (piti käydä laskemassa). Ja molemmat vanhempani ovat ainakin hyviä laulamaan. Siskonikaan ei kyllä laula, en tiedä hänen muusta musikaalisuudestaan. Äitini sanoi joskus ettei ole kuullut meidän laulavan varmaan varhaislapsuuden jälkeen (laulatteko te? Minä en pysty avaamaan suutani yhteislauluissa, se on liian ahdistavaa, puhumattakaan siitä että laulaisi onnittelulauluja tai muuta sellaista).

Oliver Sacks näyttää olevan nyt muodissa, hauskaa.