Paino- ja koulumuistoja

Olen onnistunut laihtumaan noin kilon, mikä ei tietysti ole mitään mutta suunta on oikea. Ja toivottavasti pysyy.
Olen ollut hermostunut siitä että painoni on ollut klassisen jojomainen, lisäystä, laskua, enemmän lisäystä ja pelkäsin että seuraavalla kerralla päädyn yli 90 kilon. Mutta sitten tajusin että vaikka kiloni ovat tulleetkin syömällä niin olosuhteissakin on ollut syytä. Johonkin vuoteen 2005 asti painoni pysyi aika tasaisena. Olin sitä mieltä että minun pitäisi laihtua, painaa 65 kiloa 69 sijaan mutta se ei ikinä onnistunut. Pysyin kuitenkin alle 70 kilon.
Sitten lähdin Hollantiin ja ruokailurytmini meni sekaisin enkä osannut sopeutua uusiin olosuhteisiin. Olin tottunut siihen että lounas on päivän pääateria, mutta Hollannissa ei harrasteta sellaista vaan syödään lounaaksi ehkä voileipä. Voi olla että jossain muualla oli oikeita lounasravintoloita mutta meidän koulussamme oli välipala-automaatti ja täti joka myi voileipiä ja keittoa aika kalliilla. En muista enää olinko kokonaan syömättä lounasaikaan, joskus ostin sämpylän mutta niistä ei ikinä tiennyt (ostin vahingossa juustosämpylän, jonka sisällä oli myös raakaa sipulia). Koulun jälkeen piti käydä vielä kaupassa ostamassa jotakin päivälliseksi (inhosin ruuanlaittoa asunnossa ja ilmeisesti sen takia en voinut suunnitella syömisiäni pitemmäksi aikaa) ja kun kello oli noin viisi ja olin syönyt aamiaisen joskus kuuden maissa, oli houkutus ostaa karkkia suuri. Tai en tiedä voiko sitä laskea houkutukseksi kun en edes yrittänyt vastustaa sitä. Joka tapauksessa lihoin puolessa vuodessa kuutisen kiloa, kaikille tuntemilleni vaihtareille kävi samoin.
Kun pääsin kotiin ahdistuin vain lihavuudestani ja saatoin jatkaa uusia ruokailutottumuksiani. Lopulta kyllästyin, liityin Kiloklubiin ja aloin käymään vesijumpassa ja syömään vähemmän sokeria ja laihduin takaisin alle 70 kiloon. Ja saatoin pysyä siinä jonkin aikaa, en enää muista, mutta seuraava suuri mullistus oli ahdistukseni Turkuun muuton jälkeen. Ensin menetin ruokahaluni ja laihduin, sitten söin mitä tahansa ja huomasin painavani taas lähes tai yli 70 kiloa ja paino vain nousi, masennuslääkkeen kanssa oli enemmän ruokahalua ja kun vaihdoin vielä lääkettä niin lihoin kymmenisen kiloa sen puolen vuoden aikana kun niitä käytin. Ja kyllä minä söinkin karkkia mutta olen silti sitä mieltä että osa painosta oli lääkkeenkin syytä (ainakin se oli sen tunnettu sivuvaikutus).
Nyt sitten pitäisi päästä takaisin, 68 on lopullinen tavoitteeni, se on paino jossa minusta tuntuu hyvältä, vaikka en olekaan silloinkaan laiha. Olen viime aikoina ollut vähän ahdistuneempi ja pelkään että minulle käy taas huonosti, että joudun turvautumaan taas lääkkeisiin ja lihon ja niin edelleen. Mutta ehkä selviän paremmin nyt.
Tulipa tuosta sekava tarina.


Olen lukenut viime aikoina uusien lukiolaisten angstista ja miettinyt onko koulu oikeasti muuttanut vaikeammaksi reilun kymmenen vuoden aikana. Minä nimittäin pidin lukiosta kun se oli niin helppoa, tai ei välttämättä helppoa mutta en muista ikinä ahdistuneeni läksyjen tai kokeiden takia, vaan tuntemattoman tulevaisuuden. Toisaalta tavoitteeni ei ollut saada huippuhyviä arvosanoja, olin sellainen "kasi kun lukee kokeisiin edellisenä iltana" -oppilas, minulla oli silloin erittäin hyvä muistikin ja se auttoi paljon (jos olisin mennyt jatko-opiskelemaan paikkaan jossa olisi ollut oikeasti tenttejä olisin joutunut vaikeuksiin). Tiesin jo siinä vaiheessa ettei arvosanoillani olut kauheasti väliä (taidekoulut ovat yleensä kiinnostuneempia ennakkotehtävistä ja sellaisesta) ja luin lähinnä kursseja, jotka kiinnostivat minua enkä sellaisia joista olisi hyötyä. Tai olen sitä mieltä että graafikoilla pitäisi olla laaja yleissivistys ja kiinnostus erilaisia asioita kohtaan, sen kannalta lukujärjestykseni oli hyvä.
Englanti oli paras aineeni, mutta vain koska luin englanninkielisiä musiikkilehtiä, se oli väline eikä mikään erityinen kiinnostuksenkohde. Minulla oli pitkä matikka (koska lyhyt vaikutti liian käytännönläheiseltä ja pysyin kohtuullisesti mukana pitkässä, hyvin vaihtelevin arvosanoin) mutta ei fysiikkaa tai kemiaa (olen viime aikoina huomannut miten nolostuttavan vähän tiedän niistä). Luin C-saksaa koska tuntui tuhlaukselta jättää se kesken, vaikka en ollut ikinä erityisesti pitänytkään siitä ja olin valinnut sen vain koska jotain kieltä piti lukea ja yläasteelle ei tullut venäjän ryhmää ja ranska vaikutti liian vaikealta (nyt valitsisin toisin). Luin reaaliaineista kiinnostavia kursseja, kehitysmaiden historiaa ja hasardimaantiedettä ja sellaisia, joilla ei ollut mitään hyötyä kirjoituksissa (niinpä en kirjoittanut reaalia lainkaan, mikä aiheutti suurta paheksuntaa tietyissä piireissä ja teki lukioni vielä helpommaksi). Kuvaamataitoa kävin yllättävän vähän ja sen arvosanasta olen vieläkin aavistuksen verran katkera, tai en katkera mutta katuvainen tai jotain, se oli aina ysi ja se tuntuu taas yhdeltä osoitukselta siitä että olen "ihan hyvä" mutta se ei tietenkään riitä kun pitäisi olla erinomainen. Mutta olen kyllä hyväksynyt oman keskinkertaisuuteni aika hyvin.
Minulla oli lukiossa ystäviäkin, ensimmäistä kertaa sellaisia joiden kanssa en ollut ollut asunut samassa pihassa lapsesta asti. Se oli vapauttavaa, vaikka paras lukiokaverini muuttikin abivuonna pois ja jäljelle jääneet olivatkin olleet hänen kavereitaan, eivät minun ja sain myöhemmin tietää että he olivat vältelleet minua (ja minä olin niin ulkona etten edes tajunnut). Olin kouluaikoina tietyllä tavalla ärsyttävä, luulen. Jos en olisi ollut hirvittävän ujo, olisin varmaan ollut sellainen stereotyyppinen hikipinko, jonka pitää päästä aina vastaamaan, ja jos olisin oikeasti jaksanut päntätä (mutta luin mieluummin Belgarionin tarua kuin koulukirjoja). Mutta pidin opettajista, tai ainakin joistain ja halusin olla avulias vaikka en olisi pitänytkään. Minulle ei ikinä tullut mieleen että se olisi voinut jotenkin vaikuttaa arvosanaan, mikä kuulostaa aika hölmöltä, mutta olin vain kiltti ja aika naiivi ja autoin mielelläni. Meillä oli eräs englanninopettaja, joka ei ollut erityisen miellyttävä, aika vanha ja vähän pelottava. En muista mitä luimme silloin, mutta jostain syystä äitini päätyi antamaan minulle englanniksi käännetyn listan suomalaisista oppiarvoista ja -laitoksista ja sellaisista, he käyttivät sitä töissä ja se oli virallinen käännös tai jotain ja opettaja oli hyvin iloinen siitä. Niin iloinen että toi minulle seuraavalle tunnille suklaalevyn. Se oli vähän noloa.