Perjantai

KELA soitti minulle kun olin syömässä (tällä kertaa törsäsin ja otin kolmen ja puolen euron lounaan euroa halvemman keiton sijaan). Säikähdin mutta he halusivat vain tietää olenko saanut viime vuonna tekijänkorvauksia (siitä kirjasta). Kuulemma kymmenen euroa ei vaikuta mihinkään.

Lupasin opettaa taitto-ohjelmaa töissä, muut eivät ole kaikki kauhean kokeneita sen kanssa. Kuvittelen että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa (joka ei ehkä ikinä tule kun en tee sen eteen mitään) haluaisin myös opettaa. Voisin nyt kokeilla miltä se tuntuu, hyvin pienessä mittakaavassa. Olen aika innoissani ja suunnitellut oppimateriaalia heille, monistenippua, johon kokoaisin asioita, joita ei välttämättä löydä ja jotka joku on minulle opettanut tai jotka olen jotenkin itse oppinut. En ole huippuhyvä ohjelman käytössä mutta tiedän enemmän kuin he.
Eilen pääsin myös opettamaan miten Photoshopissa pystyy tekemään jonkun muutoksen suurelle määrälle kuvia, ilman että tarvitsee avata jokainen erikseen (actions & automate ovat ystäviäni).
Vähän jännittävä työjuttu ei mennyt ehkä niin kuin suunnittelin mutta lopputulos oli kuitenkin sellainen kuin toivoin, minusta huolimatta.

Huomasin, että vatsakumpu on minusta yksi rumimmista suomen sanoista.

Huomasin myös, että Suomi on pieni tosiaan pieni maa. Tai tietyt piirit, ehkä. Sain välitettäväksi terveisiä isälleni erään työihmisen puolisolta.
En tiedä olenko kertonut tämän tarinan joskus, mutta kerron sitten uudestaan: joskus muinoin kun olin vielä opiskelemassa minun piti löytää harjoittelupaikkoja. Se oli painajaismaista. Niitä ei ollut paljon ja ensimmäisessä koulussani kilpailimme niistä erään todella kuuluisan koulun kanssa. Niinpä päädyin ensin yhteen kirjapainoon, jonka isäni tuntee hyvin (se oli kyllä ehkä hyödyllisin harjoitteluni, ammatillisesti ja henkilökohtaisesti kun kauhean ujona ja estoisena päädyin paikkaan, jossa lähimmät työkaverini olivat miehiä kun sitä ennen en ollut juuri puhunut vieraiden miesten kanssa) ja toisena vuotena isäni firmaan. Oulussa päätin olla vähän reippaampi ja hankkia harjoittelupaikan aivan itse, mennä johonkin paikkaan josta olisi hyötyä työllistymiselleni, ilman että paikka liittyy isääni mitenkään. Kävin kahdessa paikassa haastattelussa ja toisessa ensimmäinen kysymys oli olenko isäni tytär. Pomo oli isäni vanha opiskelukaveri. (Se osoittautui vähän huonoksi harjoittelupaikaksi, en ole ikinä varmaan itkenyt niin paljon töiden takia)

Tosi söpöä.

Ompelukurssi alkoi eilen, pitkästä aikaa. Aion jättää trikoot vähäksi aikaa ja ommella "reippaat ulkoiluhousut", koska sellaisille olisi tarvetta. Tosin niissä on sen verran uusia juttuja (vuoritus, vetoketjutaskut, nappi...) että ne valmistuvat ehkä toukokuussa. Aion mennä tänään tutkimaan kangaskauppaa, jos sieltä löytyisi urheilullista kangasta joka ei näytä urheilulliselta.