22.4.2010

5


Nyt on taas se aika vuodesta kun hämmästelen sitä miten nopeasti aika kuluukaan ja ei voi olla totta että olen oikeasti pitänyt blogia viisi vuotta. Mutta on se. En ole lukenut ensimmäistä kirjoitustani vuosiin, en ehkä sen jälkeen kun kirjoitin sen, ennen kuin nyt. Olen vähän yllättynyt, en muistanut että olin paljastanut aivan niin paljon mutta toisaalta olin silloin siinä harhaluulossa että voisin pitää aivan anonyymiä avautumisblogia. Muistan miten paljon pelkäsin sitä että paljastun, en halunnut edes kertoa missä maassa asuin sillä hetkellä. Olin silloin Hollannissa vaihdossa, sieltä on tietysti tuo ylläoleva kuvakin, tasan viiden vuoden takaa. Minulla ei ollut siellä ystäviä (tunsin aika paljon syyllisyyttä siitä ettei vaihtokokemukseni vastannut yleistä käsitystä), vain kaksi miespuolista tuttavaa, joita näin vain koululla (heillä oli vähän erilaiset käsitykset vapaa-ajasta) ja pääni oli täynnä asioita joista olisin halunnut puhua. Kouluajoista ja häpeällisestä seurustelemattomuudesta ja kaikenlaisista traumoista. Olin kirjoittanut päiväkirjaa vaihtoajan kokemuksista (siitä tuli myöhemmin kirja) ja tajusin että voisin kirjoittaa henkilökohtaisempaakin blogia, sellaisista asioista, joista en halunnut vanhempieni tietävän. Olen muuttunut noista ajoista, luulen, ja bloginikin on muuttunut. Alkuajat kirjoitin seurustelemattomuudesta ja ajauduin mukaan markkina-arvoteoriaväittelyihin, sitten taisin luopua aika lailla nimettömyydestäni, varsinkin sen jälkeen kun palasin Suomeen. Kirjoitin opinnoistani ja angstista (se on ehkä pitkäaikaisin aiheeni) ja asioista, jotka pyörivät päässäni ja sitten enemmän ja vähemmän käsitöistä. Tunsin olevani osa blogiyhteisöä (aloitin aika sopivassa kohdassa, blogini "löydettiin" nopeasti ja pääsin mukaan keskusteluun ja sain kommentteja jo alkuvaiheessa, ne yllättivät), kävin blogimiiteissä, se puoli on jäänyt blogissa ja elämässäni viime vuosina vähemmälle. Olen ollut ahdistunut kaikesta mahdollisesta, opiskelusta ja valmistumisesta ja muutosta Turkuun ja työttömyydestä ja töistä ja kaikesta muusta mutta olen myös saanut ystäviä ja tuttavia ja töitä ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja tietysti mukavan ihmisen elämääni.

Viime vuonna en näköjään jaksanut kirjoittaa mitään suurta katsausta menneeseen vaan kuittasin sen näin "Blogiin on kertynyt tasan 1500 kirjoitusta tämä pois lukien (tosin joukossa on varmaan luonnoksia ja sellaisia joissa on vain yksittäinen kuva), kommentteja on tullut ehkä ainakin tuplasti se. Ihan hyvin ja kiitos lukemisesta ja kommentoinnista!" Olen edelleen samaa mieltä, vaikka kirjoituksia onkin noin 1735 (vauhtini on viime vuosina hidastunut, alkuvaiheessa saatoin kirjoittaa useammankin jutun päivässä ja jossain välissä en pitänyt viikonlopputaukoja). Olen aika yllättynyt siitä että olen jaksanut kirjoittaa noin paljon ja pitkään, ja vaikka tänä keväänä olenkin ollut muka niin kiireinen ja väsynyt ei minulla ole mitään suunnitelmia lopettaa. Suurin syy siihen ja siihen että blogini täyttää sen viisi vuotta on se että joku on lukenut ja kommentoinut kirjoituksiani, muuten olisin varmaan lopettanut silloin kun palasin kotiin Hollannista. Eli suuri kiitos taas lukemisesta ja kommentoinnista!

Viime vuonna järjestin juhlan kunniaksi arvonnan ja voisin tehdä niin taas, palkintona on taas jotain pientä käsintehtyä ja aikaa osallistua on vaikka ensi viikon keskiviikkoon. Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän kirjoitukseen.

10 kommenttia:

annakaisu kirjoitti...

Hei!

Olen sanonut tämän ennenkin, ja sanon taas: minusta on oikein mukavaa lukea kirjoituksiasi! En enää muista, mitä kautta blogisi löysin, enkä sitä, kuinka kauan olen lukijakuntaasi kuulunut. Yhtä kaikki, käyn lukemassa päivittäin (paitsi viikonloppuisin, sillä silloinhan et nykyisin kirjoita). Jos jostain syystä päivitystäsi ei kuulu, alan huolestua ja miettiä, mitä sinulle onkaan tapahtunut (olen aika kova huolehtimaan).

Mukava kuulla, että pidät edelleen blogisi kirjoittamisesta! Uskon siis, että saan jatkossakin lukea lähes joka aamu Näkymättömän mietteitä.

annakaisu kirjoitti...

Ja vielä...

Oikein paljon onnea 5-vuotiaalle!

Unknown kirjoitti...

Onneksi olkon!

En ole ennen kommentoinut, mutta olen lukenut blogiasi kauan (onko siitä tosiaan jo viisi vuotta!) ainakin olit aloittaessani salaperäisessä ulkomaassa. Blogisi oli ensimmäisiä joihin törmäsin, enkä satunnaisista etsinnöistä huolimatta ole löytänyt muita, joita haluaisin lukea! Kiva kun kirjoitat! Hyvää kevättä!

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ole koskaan osallistunut blogiarvontaan, joten osallistun. Tykkään lukea blogiasi :)

anne-mari kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle!!!

Olen lukenut blogiasi paivittain siita lahtien, kun sen loysin. Tama oli juuri ennen Turkuun muuttoasi. En muista mista tanne paadyin mutta tanne jain :) Pidan teeskentelemattomasta kirjoitus tyylistasi. Ihanaa, etta et suunnittele lopettavasi!

Sanna kirjoitti...

Onnea viidestä vuodesta ja siitä, kuinka mukavaa elämäsi nykyään on!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Paljon kiitoksia teille kaikille!

Tuazophia kirjoitti...

Onnea viisivuotiaalle! Minun retuperälle jäänyt blogini täyttää myös viisi vuotta ja mietin, mitä sille tekisin. Joko pitäisi päättää ryhdistäytyä tai poistaa blogi kokonaan...

berlinBat kirjoitti...

Onnea viisivuotiaalle! Ja mukavaa että jaksat päivittää. Oma bloginkirjoittamiseni jäi jo viime vuonna. Onneksi kuitenkin sen säilyttäminen kannatti - viime viikolla pääsin jatkamaan siellä neuletekniikkakeskustelua joka olisi ollut liian pitkä kommenttiboksiin jätettäväksi.

Louhi kirjoitti...

Minulla oli ihan sama juttu oman vaihtoni kanssa. Lähdin vääristä syistä ja olin yksin, koska luulin, että kaikki eivät saa automaattisesti asuntoa koulun puolesta. Oli siinä hyviäkin puolia, tuli jonkun verran tutustuttua kyseiseen kaupunkiin ja opiskeltua. Lopulta sain muutaman kaverin, joiden kanssa olen ollut nykyään jonkun verran yhteyksissä facebookin kautta, ja meni viinan juonniksi, mutta mitäpä tuosta. Kalliiksi tuli tuo reissu, mutta siitä oli sekin hyöty, että sen avulla pääsin eroon silloisesta hyväksikäyttöavoliitostani ja sain siihen etäisyyttä.

Blog Widget by LinkWithin