Vanhentumista

Ilman kunnollista tietokonetta oleminen on yllättävän helppoa, ilmeisesti en halua tehdä kotona muuta kuin käyttää nettiä. Eniten kaipaan yllättäviä asioita, en musiikkikokoelmaani tai valokuviani (vaikka niiden lopullinen menettäminen olisikin aika ankeaa) vaan listaa yhdeltä kirjailijalta keräämistäni kirjoista ja säilöntäpäiväkirjaa viiden vuoden marjoista (niin että tietää päihittääkö edellisen vuoden. Viime vuotta en kyllä varmaan päihitä, olen syönyt marjoja melkein joka päivä ja niitä riittää silti) ja kevään talouskirjanpitoa ja Amerikan karttaa johon olin merkinnyt kaikki osavaltiot joihin olin lähettänyt paketteja (nyt en tiedä oliko Alabama jo listallani). Ne ovat sellaisia tärkeitä tiedostoja jotka olisi ainakin pitänyt varmuuskopioida.


En ole ehtinyt viime aikoina oikein kolmenkympinkriiseilemään mutta vanheneminen tuntuu vähän oudolta. Iällä ei tietenkään ole väliä sen kannalta millaiseksi tuntee itsensä mutta jotenkin minusta tuntuu siltä että minun pitäisi muuttaa käsitystä itsestäni nyt (tai sitten kun, synnyin 18 minuuttia yli puolen päivän) olen kolmekymppinen ja osa ryhmää jota olen pitänyt Muina. 70-luvulla syntyneet tuntuvat paljon vanhemmilta ja kokeneemmilta ja nyt olen taas samassa kategoriassa heidän kanssaan. Tai jotain sellaista mitä en osaa oikein kuvailla.

Minulla ei ole ollut ikinä käsitystä siitä millaista elämäni olisi kolmekymppisenä mutta luulen että jos olisin tiennyt viisi vuotta sitten (kun vietin 25-vuotispäivääni yksin Amsterdamissa) sen millaiseksi elämäni muodostuu olisin ollut yllättynyt, positiivisesti, luulen. Olen muuttunut siitä, aikuistunut vähän ja tietysti muuttanut elämäni. Olen asunut nyt kolme vuotta Turussa ja olen viihtynyt hyvin, kotiutunut lähiöönikin. Turulla on aika huono maine ja täällä on tietysti kaikenlaisia ongelmia mutta parhaimmillaan Turku on aika kiva kaupunki. Yllättävintä entiselle minälleni olisi tietysti mukava ihminen, ja se olisi aika iloinen yllätys.