9.7.2010

Perjantai

Vaikka olenkin mieluummin aamuvuorossa niin iltavuoroissakin on puolensa. Kun työt alkavat vasta yhdeltätoista ehtii hyvin sitä ennen uimaan/vesijuoksemaan (tai minun tapauksessani korkeintaan vesihölkkäämään) ja sitten aamukahville (tai jääteelle ja munkille) jokirantaan. Opin kyllä sen että aurinko paistaa niin kirkkaasti jo kahdeksalta että on melkein parempi olla siellä jo kuudelta. Mutta oli hauskaa silti ja jopa uin vähän, se ei ole ihan lempipuuhaani (en ilmeisesti osaa hengittää silloin kun uin).

Minulla on huomenna viimeinen työpäivä ennen lomaa, se on aika ihanaa vaikka loma onkin vain viikon mittainen ja vähän täyteen ohjelmoitu. Äitini tulee käymään alkuviikosta, olen yrittänyt keksiä sopivia retkiä. Esimerkiksi voisi kävellä torilta jokirantaa pitkin Förille (jos se saadaan kuntoon), sitten toisella puolella jokea kukkuloiden yli Porrastelua-reitin tyyliin Luostarinmäen käsityöläismuseolle. Toinen retki voisi olla Ruissalon Kuuvannokkaan, samaan tyyliin kuin teimme alkukesästä. Toivottasti säät sopivat noihin, jos eivät niin täytyy keksiä jotain muuta.
Ja loppuviikosta ajattelin tehdä sen kesälomamatkani Suomenlinnaan. Voi tulla aika kiva loma. Luulen että pidän lomalla lomaa blogistakin.

Saatoin löytää tehokkaan aseen sotaani uusia kenkiä vastaan: kenkiin liimattavat geelityynyt, joiden kanssa hankaava osa ei osu jalkaan. Olisi kiva jos niitä voisi alkaa käyttämään, vanhat kesäkenkäni alkavat olla aika huonossa kunnossa.

4 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Tiesitkö että vampyyrit eivät hengitä kuin tavan vuoksi, se ei ole niille elinehto.. Joten kannattaisi olla vampyyri, voi uida pitkiäkin matkoja, vaikka atlantin yli. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joillekin vampyyreille taitaa olla haittaa juoksevasta vedestä joten Atlantti saattaisi olla ongelma :) Maauimala toimisi varmaan paremmin.

anne-mari kirjoitti...

heh joskus olisi todellakin katsya olla vampyyri hetken aikaa.

harmi, etta ne uudet kengat onkin niin hankalat. minun clarksit on viela kaupassa, kun en osannut paattaa. olen juossut taman kesan varvastossuissa ja converseissa. kay se nakojaan niinkin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minunkin vähän huonot vanhat ballerinani ovat näköjään aivan kelvolliset kävelyyn vielä, kun olen pärjännyt niillä jo puoli kesää. Olen kyllä toiveikas uusien kenkien suhteen, pitäisi vain uskaltaa käyttää niitä kunnolla.

Blog Widget by LinkWithin