175,92

Vietin tämän aamun seisomalla ison tavaratalon edessä keräyslipas kädessä. Nälkäpäivän takia siis. Sää oli onneksi hyvä ja aamun ensimmäisenä kerääjänä pääsin tuottoisaan paikkaan ja oikeastaan kerääminen on mukavaa, ainakaan se ei ollut alun jälkeen yhtään hermostuttavaa. Ehkä sen takia että olen siinä roolissa enkä edustamassa omaa itseäni. En olisi kyllä jaksanut sitä kahta tuntia kauempaa. Oli aika viileää ja sormeni jäykistyivät ja hymyni ja aika kului uskomattoman hitaasti. Vähän ihailen tien toisella puolella ollutta haitarinsoittajaa ja saman kaupan edessä ollut pelastusarmeija miestä, he ovat paikalla usein ja tuntikaupalla.
En tiedä onko se yllättävää että kaikenlaiset ihmiset antavat, vanhemmat naiset ehkä eniten ja naiset ylipäätään enemmän kuin miehet mutta lahjoittajia oli vaikka minkälaisia, pieniä lapsia ja rakennusmiehiä ja pukumiehiä (hyvin vähän kyllä) ja pultsarin näköisiä miehiä ja vaikka keitä.

Omatuntoni ei ole kyllä puhdistettu nyt, oikeastaan päinvastoin kun näkee miten vähän olen valmis tekemään. Onnistuin myös käyttäytymään hölmösti, lahjoittajat saavat tarroja jos haluavat, jotkut pyysivätkin mutta aktiivisesti tarjosin niitä vain lapsille. Ja eräälle vammaiselle naiselle. Noloa, en tiedä mitä ajattelin jos mitään. Mutta onneksi hän ei tiennyt siitä miten jaoin niitä. Eivätkä tarrat ole erityisen lapsekkaita.

Minulla on ollut muutakin vähän mahdollisesti sosiaalisesti jännittävää. Eilen alkoi ompelukurssi, ihan hyvin vaikkei ensimmäinen kerta voinutkaan täyttää kaikkia muistikuvieni tuomia odotuksia, nyt ei ollut niin kivaa kuin viime vuonna parhaimmillaan oli. Mutta eipä silloinkaan tainnut olla ensimmäisellä kerralla. Meillä oli nyt uusi opettaja, joka vaikutti ihan mukavalta mutta ei niin mukavalta ehkä kuin entinen (hän aikoo opettaakin eikä vain ohjata enkä tiedä mitä mieltä olen siitä) ja uusi aika ja melkein kokonaan uusi ryhmäkin, yksi tuttu oli mukana. En ollut nyt niin hermostunut kuin viime vuonna ja ehkä sen takia huomasin muut kurssilaiset paremmin. Joukosta erottui tyyppejä, kuten eräs nainen joka harrasti kaikenlaisia taiteellisia juttuja ja ihaili ompelukurssilaukkuani ja ompelurasiaani, jonka tekotavan hän tajusi heti. Ryhmässä oli aika paljon täysin kokemattomia ja tajusin miten paljon olen oppinut vuoden aikana, niin paljon että opettajan varoituksista huolimatta aion tehdä ensin trikoovaatteita saumurilla (ei hän kyllä varoittanut minua henkilökohtaisesti). Mukana oli myös toinen Katri, en ole tottunut siihen että minulla on kaimoja, eräs nainen joka oli ilmeisesti päättänyt olla vitsejä murjovan lihavan naisen stereotyyppi ja täti joka istui vieressäni ja johon myös tarttui trikoovaatekuume.

Illalla minulla kävi mukava vieras, se oli erityisen mukavaa kun en näe häntä vähään aikaan.

Tämän päivän hermostuttavin juttu oli soitto erääseen työpaikkaan. Tai palkkatukipaikkaan. Laitoin viikko sitten sähköpostia ja sain eilen viestin että minun pitäisi soittaa. Soitin ja etsimäni ihminen oli palaverissa ja odotan nyt että hän soittaisi takaisin. Paikka olisi kaikkea muuta kuin koulutukseni mukainen mutta työn pitäisi olla aika helppoa ja mikä parasta, puolipäiväistä, jolloin minulla olisi aikaa keikoillekin.

Lisäys illalla: pääsin työhaastatteluun lokakuun alussa, vähän jännittää mutta yritän iloita siitä etukäteen enkä ajatella että huonosti se kuitenkin menee. Kun silloin kyllä meneekin.