Kuriositeetteja ja Keuruun osuuspankki

Joku on saattanut huomata että olen aika innostunut laatikoista. Ja hyllyistä ja lokerikoista. Haaveilen kirjasintarjottimesta tai vastaavasta vanhasta laatikosta joka on jaettu osiin, nyt korvikkeena toimii ompelulaatikon osa johon asettelin vanhoja tavaroita paremmin esille.
Mukana fonttikokoelmani (lähinnä Brysselistä), avain jostain vaihdosta (taisi tulla Kanadasta), buddha, jonka ostin lapsena Intiasta, fossiili Haagista (hienosta kaupasta joka myi vanhoja luonnontieteellisiä kuriositeetteja kuten säilöttyjä salamantereita, gorillan kalloja ja täytettyjä seurakoiria), K-kirjain kirpputorilta Helsingistä ja neula oli lokerossa kun ostin ompelurasian. Kansainvälisiä kuriositeetteja. Olen ihastunut myös muinaisiin kuriositeettikabinetteihin, kävin Hollannissa maan vanhimmassa museossa, joka oli aika lailla sitä tyyliä.


Eräs ystävä oli kylässä, teellä ja puolukkamuffinssilla. Esittelin hänelle valokuvakokoelmaani ja eräs kuva jäi vaivaamaan. En muista miten se on päätynyt minulle, luultavasti yhdessä erässä, jonka kerran ostin, se nimittäin ei ole sen tyylinen mitä yleensä ostan. Ajankuvana se on kyllä aika hieno. On polkupyörä ja auto ja muuta sellaista uudenaikaista. Tapahtumapaikka ei ole mysteeri ja vuosi on aikaisintaan 1908, silloin Keuruulle nimittäin perustettiin osuuspankki. Talo on aika uuden näköinen ja tekstin tyyli sopii niihin aikoihin, joten ehkä ollaan 1910-luvulla. Autosta en tiedä muuta kuin että se näyttää vanhalta, mutta varmaan senkin tunnistaisi. Ja senkin kenelle se on kuulunut, jos osaisi etsiä oikeasta paikasta. Kiinnostavin on minusta ehkä kuitenkin tolppa, jossa lukee Rekord ja jossa on jonkinlainen kaappi. Mikä ihme se on? Ja ovatko maassa lojuvat laudat rakennusjätettä vain osa katua?

Olen lievästi ärsyyntynyt kahdesta asiasta, molemmat omaa syytäni. Tajusin että minulla olisi ollut parempaakin lakkaa runokortteihini niin etteivät ne olisi kuivuneet raidallisiksi, olin vain unohtanut sen olemassaolon (minulla on ehkä viittä tai kuutta sorttia liimaa tai lakkaa enkä aina muista mitä kaikkea omistankaan). Olen myös ärsyyntynyt siitä etten saanut varattua pesutupaa ajoissa. Otin riskin ja heräsin tänään kuudelta niin että olisin ehtinyt pyykätä ennen kuin piti lähteä messuja rakentamaan. Aamuvuoro seitsemästä kahteentoista olikin varattu, iltapäivävuoro oli vapaa mutta varasin ajan kuitenkin huomisaamulle kun en ollut varma milloin olemme valmiita. Päätin sitten kuitenkin käydä varaamassa iltapäivävuoronkin ja huomasin että aamuvuoron varaaja olikin perunut ja varannut iltapäivän. Enkä siinä vaiheessa ehtinyt enää pyykkäämään. Mutta oma vika, olisin voinut hoitaa tuon aikaisemminkin ja kaipa minulla on vaatteita ainakin huomiseksi.

Uudet hiukset, lehtiä ja leipää

Olen aika tyytyväinen uuteen tyyliini, tosin en tiedä miltä ne näyttävät kun kampaajan käyttämät aineet ja suoristusraudat eivät enää vaikuta (oli muuten ensimmäinen kerta kun hiuksiani on suoristettu). Minusta oli aika mielenkiintoista että aikaisemmat kampaajat ovat halunneet korostaa luonnonkiharuuttani (tai enemmänkin -taipuisuutta) kun taas tämä oli innostunut sileistä ja suorista hiuksista. Hänellä itsellään oli kyllä todella kauniit ja todella suorat ja pitkät aasialaistyyppiset hiukset, en tiedä vaikuttiko se hänen mielipiteeseensä (hän oli muutenkin niin kaunis ja siro ja tyylikäs että oli masentavaa kun näyimme samaan aikaan kampaamon hyvin valaistussa peilissä).
Minulla taisi olla viimeksi näin lyhyet hiukset joskus vuonna -93 kun aloin ensimmäisen kerran kasvattamaan niitä. Tyyli on kyllä parempi kuin silloin.


Aloitin suunnittelemaan uutta projektia kun pääsin niistä runokorteista eroon. Noista saattaa tulla joulukortteja, tai samalla tyylillä. Pitäisi vain keksiä miten lehdet saisi parhaiten pysymään paikoillaan sen ajan että niiden päältä maalataan, en tiedä tekisikö hiuslakka ne tarpeeksi tahmeiksi. Jotakin liimaakin on joka tekee asiat vain tahmeiksi eikä kiinnitä pysyvästi, mutta en viitsisi ostaa mitään jos voin käyttää olemassa olevia tarvikkeita (tai harvoin olen kyllästynyt askartelutarvikkeiden ostoon mutta minun pitäisi taas yrittää elää säästäväisesti). Hiuslakkaa en tietenkään käytä hiuksiin vaan fiksatiivina.

Taidan olla vähän hermostunut kirjamessuista, heräsin tänään neljältä enkä saanut enää unta. Täytyy toivoa että saan ennen messuja nukuttua sen verran etten nukahda siellä.

Erehdyin eilen menemään nälkäisenä kauppaan. Päädyin ostamaan kaikenlaista kummallista, kuten niitä uusia paahdettavia leipiä jotka saa kätevästi puolitettua kolmioiksi ja jotka ovat aika hyviä (ja onneksi sentään runsaskuituisia, niin en tunne niin suurta syyllisyyttä että hylkäsin normaalin leipäni, kuivatetun ruisleivän) ja kolme parin desin purkkia kiisseliä, koska ne olivat tarjouksessa ja koska ne vaikuttavat kätevältä eväältä messuille.

Metsä, saksia ja Eino Leino

Olin taas eilen metsässä. Olen aika iloinen siitä että olen saanut ulkoiltua aika paljon viime aikoina, vaikka minusta tuntuukin vähän huijaukselta se että minulla on seurana podcast tai äänikirja enkä kiinnitä kaikkea huomiotani ympäristööni. Huomaan kuitenkin metsän kauneuden. Lapsuuden kotini lähellä oli metsä, joka oli leikkipaikkamme (sieltä oli louhittu aikoinaan hautakiviä joten siellä oli mielenkiintoisia kalliomuodostelmia ja myös kivikasoja, joita välttelimme kun joku oli väittänyt meille että niissä asui pahoja ja pelottavia supikoiria. Eräs lukioaikainen ystävä piti meitä sen takia kauheita nynnyinä). Lempipaikkani siellä oli ehkä pieni haavikko. En tiedä olinko käynyt siellä ennen kuin luin Tarun sormusten herrasta, olin varmaan kun muutimme sinne kun olin 5 ja luin kirjan 10-vuotiaana mutta muistan kuitenkin miten se haavikko muuttui mielessäni palaksi Lothlorienia ja haavat mallorneiksi. Ehkä sen takia niistä tuli lempipuitani myöhemmin (lapsena lempipuuni oli mänty). Hopeinen runko ja kultaiset lehdet.


Löysin metsästä yllättävän paljon puolukoita mutta myös hyvin ruosteiset sakset (ja roskaa ja rikkinäisen paistinpannun mutta ne eivät olleet niin kiinnostavia). Otin sakset tietysti mukaan, sellaisille on vaikka mitä käyttötarkoituksia (en kyllä keksi muuta kuin jonkun installaation osana). En tiedä miten sakset olivat joutuneet sinne, aika kauan sitten ehkä (ainakin ne ovat malliltaan vanhanaikaiset mikä ei tietenkään todista mitään, varsinkaan kun täällä ei tainnut olla juuri mitään ennen 70-lukua), paistinpannu ja karkkipaperit on paljon helpompi selittää.

Näyttää siltä että pidän kaikenlaisista jutuista joilla voi leikata.

En tiedä onko jotenkin erikoista että omistaa kolmetoista paria saksia. Tai että kaikille on oma käyttönsä. Mukana kangassakset, kahdet harkkosakset (joista toiset kirpputorilta, ne eivät toimi kauhean hyvin, siksi myös toiset), kahdet kynsisakset (jotka toimivat erittäin huonosti), kahdet pienet terävät sakset (käsityöjuttuihin), kangassakset (joilla ei ikinä leikata paperia), oudot askartelusakset (joita ei käytetä oikein ikinä), hiustenleikkuusakset (otsatukan tasoittamiseen, joskus käytin kynsisaksia mikä voi selittää niiden tylsyyden), punapäiset sakset (jotka asuvat postituslaatikossani), tylpät askartelusakset, yleissakset ja Ruotsin armeijan sakset (jotka asuvat keittiössä). Myös askarteluveitsiä ja tuollainen isompi, jonka ostin viikonloppuna ja joka on kätevä kirjojen tuhoamiseen ja pyöröleikkuri, joka ei ole kovin hyvä ja suuri aarteeni, viivotinleikkurijuttu, jossa on keraaminen terä. Tekee suorien reunojen leikkaamisen käteväksi.

Näin unta että minun piti muuttaa pois, mikä oli aika hankalaa kun minulla ei ollut millään varaa takuuvuokraan (ei olisikaan, yksi syy miksi muutin tänne oli se että näissä asunnoissa sitä ei vaadittu). Se taisi johtua siitä että mietin eilen sitä miten mukavaa täällä on asua. On tietysti huonojakin puolia ja isot kerrostalot lähiön toisella laidalla (kotini kuuluu kaupunginosaan mutta on kai oikeastaan osa pienempää aluetta jolla on niin hilpeä nimi että yleensä sanon vain asuvani tässä lähiössä) ovat kai aika rauhattomia, tai niin olen kuullut. Mutta palvelut ovat kuitenkin lähellä ja mikä parasta, se metsä. Olen ajatellut että haluaisin asua lähempänä keskustaa mutta en tiedä voisinko luopua lähimetsästä.



Sain eilen melkein valmiiksi pitkään suunnittelemani projektin. Tein kirjankansista kortteja, teksteinä on pätkiä Eino Leinon runoista (hän kuoli sopivasti niin että tekijänoikeudet ovat umpeutuneet. Sopivasti siis minun kannaltani, ei hänen). Tarkoitus oli yrittää myydä niitä kirjamessuilla, mutta en osaa kuvitella miksi joku haluaisi ostaa niitä (ne ovat kyllä ihan hauskan näköisiä, vaikka jostain syystä lakkaus ei toiminutkaan niin kuin se on joskus toiminut, ehkä käytin eri ainetta). Luulen että otan ne mukaan sinnekin mutta yritän myös myydä niitä isälleni painettavien postikorttien aiheiksi. Jos originaalit eivät käy kaupaksi, niin kuin luulen, niin niitä voi käyttää lahjoina sopivissa tilanteissa.

Gauguin ja viherkasveja

Piirsin perjantaina hyvin vaivalloisesti taiteellista korttia (atc) Gauguin-aiheiseen vaihtoon. Gauguin oli aikoinaan lempitaiteilijani mutta jotenkin hänen ulkotaiteelliset puuhansa saivat minut kyllästymään. Nyt selasin yhtä Gauguin-aiheista kirjaa ja tajusin etten pidä hänen maalauksistaan yhtään niin paljon kuin ennen ja hänen värinkäyttönsäkään, joka oli ennen se mistä pidin eniten, ei tuntunut niin vaikuttavalta. Makuni on siis muuttunut mikä teki kortin tekemisen vaikeaksi. Yritin gauguinmaisuutta puuväreillä, mikä oli aika tuhoontuomittu yritys ja lopulta tein aiheesta kuvan omalla tyylilläni. Se taitaa olla tahitilaistyttö, joka on masentunut siitä että Gauguin jätti hänet raskaaksi ja sukupuolitautiseksi (mutta ehkä he olivat vapaaehtoisesti ja ilomielin hänen kanssaan, mistä minä tiedän).

Isäni ja äitipuoleni toivat minulle lauantaina ylimääräisiksi tulleita viherkasveja (osittain parvekkeeltaan) ja varapeiton ja -tyynyjä, vastalahjaksi he saivat epämääräistä luumukompottia. Minulla tai olla parempi tuuri. Pääsin myös heidän kyydillään kaupunkiin hoitamaan asioita ja ostamaan kauhean kalliita omenoita (soseeksi, vielä, pakastin alkaa kyllä olla aika täynnä).

Kuvassa etualalla sinisessä ruukussa on mysteerikasvi, joka ilmestyi äidiltä saamani kukan ruukkuun (kasveistani vain mehikasvit ja anopinkieli ovat itse valitsemiani ja en ole ihan varma miksi oikein halusin anopinkielenkään). Se on suosikkini, koska olen todistanut sen kasvua. Sen lajista minulla ei ole mitään käsitystä vieläkään. Joku sellainen kasvi, jonka siemeniä voi päätyä kaupasta ostettuun multaan. Hauska se on joka tapauksessa. Uusia ovat saniainen (joka oli kasvanut liian reheväksi vanhaan kotiinsa, en kyllä tiedä onko uusi yhtään parempi) ja muistaakseni laakeri ja kahvipensas. Olen hämmästynyt siitä että aiemmat kasvini ovat säilyneet hengissä (mutta eivät kukoistaneet, esimerkkinä jakkaran alatasolla viirivehka), toivottavasti nämä uudetkin selviävät (hoitovinkit ovat tervetulleita).

Sunnuntaina olin väsynyt ja tunsin syyllisyyttä siitä etten saanut tehtyä mitään hyödyllistä (muuta kuin käytyä metsäkävelyllä, se on aina hyödyllistä). Ja siitä etten osannut olla hyödyllinen. Olin ruokakaupassa kun joku mies sai jonkin kohtauksen. Minä en huomannut sitä vaikka kuulin jotain, huomasin vasta kun lähinnä ollut nainen sanoi siitä minulle. Minä en ole erityisen hyvä hätätilanteissa (esimerkkinä tapaus Oulussa kun jätin rasvaa kuumentumaan kattilaan ja se alkoi savuta ja kun en keksinyt muutakaan niin laskin sen eteisen muovimatolle. Älkää kysykö miksi, toivokaa vain ettette joudu luottamaan minun apuuni joskus) ja jähmetyin paikalleni, samoin kuin edellä mainittu nainen. Onneksi kaupassa oli muitakin asiakkaita ja paikalla oli heti reipas täti joka soitti ambulanssin ja nuori mies joka näytti tietävän mitä tehdä. Tuo on toinen kerta kun olen todistanut tuollaista tapausta tänä vuonna, oireetkin olivat aivan samanlaiset (mutta miehet eivät varmaan samat) ja onneksi kummallakin kerralla paikalla oli pätevämpää väkeä. Siitä tulee outo olo, aivan kuin minun olisi pitänyt toimia muuten. Tai tietysti minun olisi heti pitänyt rynnätä tutkimaan sairastunutta ja soittamaan hätänumeroon mutta se tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt oikein reagoida ja muut näyttivät hallitsevan tilanteen paremmin. En tiedä miten olisin muuten voinut olla hyödyksi. Jotkut jäivät seisomaan paikalle ja katsomaan mutta minä jatkoin ostoksiani, vaikka se tuntuikin jotenkin kylmäveriseltä. Ajattelen kuitenkin ettei ole erityisen kohteliasta jäädä tuijottamaan sairaskohtauksen saanutta, minä en ainakaan haluaisi että minulle tehtäisiin niin. Että kun on varmistettu että apu on tulossa niin muiden pitäisi kai vain lähteä paikalta (paitsi tietysti niiden jotka ovat olleet yhteydessä hätäkeskukseen).

Sitten eksyin ja juutuin lukemaan kauhean hauskaa sivustoa.

Perjantai

Olen kuunnellut viime aikoina kahta äänikirjaa, toista kotona käsityöviihteenä ja toista metsässä.
Metsäkirja oli Elusive Isabel, vuodelta 1909, vakoilujännäri jossa yritetään estää maailmansodan syttyminen ("latinalainen" maailma vastaan englanninkielinen ja motiivina kateus anglo-amerikkalaisten saavutuksista ja maailmanherruudesta), oikeastaan aika viihdyttävä. Kirjailijalle itselleen ei käynyt kovin hyvin, hän sattui palaamaan kotiin Titanicilla.

Kotona kuunneltu kirja oli Exploits of Elaine, suunnilleen samoilta ajoilta ja sellainen kirja, joka oli myös elokuvana. Ja oli ilmeisesti suuri hitti mutta YouTube ei näytä tuntevan sitä. Siinä on tieteellinen salapoliisi, joka ei ole ihan niin hyvä ihmissuhteissa kuin kokeidensa parissa (hän näyttää olevan kaikkien alojen tiedemies) ja naamioitunut roisto, jolla on ilkeä jengi (olen oppinut sen että ilkeät jengiläiset käyttävät sen ajan, joka jää yli ilkeyksiltä, kaikkeen paheelliseen kuten kortinpeluuseen, tupakanpolttoon ja ryyppäämiseen. Siitä heidät tunnistaa ja ilkeistä ilmeistään. Ja lisänimistään, kannattaa varoa jos kohtaa sellaisia tyyppejä kuin Dan the Diego, Deluxe Dora tai Flirty Florence. Siinä ei käy hyvin). Ja sankaritar, joka onnistuu tulemaan melkein tapetuksi monta kertaa. Ja kerran suorastaan tapetuksi, onneksi sankarilla oli laboratoriossaan sähkölaite jolla hänet sai taas henkiin. Ja salaovia ja kuolemansäteitä ja kiinalaisia saatananpalvojia (!).

Vielä yksi kirjavinkki, jos on kiinnostunut e-kirjoista ja romantiikasta ja historiallisista salapoliiseista. Mills & Boon (joka on Harlequinin englantilainen haara) jakaa ilmaiseksi muutamia e-kirjoja. Suurin osa niistä on sellaisia kuin voi odottaakin (kuusi tusinasta käsittelee vauvoja ja aika moni niistä yllättävää raskautta) mutta poikkeuksena on Deanna Raybournin Silent in the Grave, joka on aika hauska. Tai ainakin tähän mennessä, aloitin lukemaan sitä eilen ja en olisi malttanut mennä nukkumaan.




Lähetin viime viikolla sen vaihtokirjeen, jonka inspiraationa oli vanha valokuva. Sain nyt postissa kirjekuoren jossa oli minun osuuteni (olipa tuo hankala ilmaista, siis sen kirjeen jonka lähetti minulle parini). Ja se oli hauska. Mukana tuli vanhaa paperitavaraa (minäin laitoin omaan kirjekuoreeni, muutaman valokuvan ja sivuja koulukirjoista ja sellaista), oikein vanhaa. Esimerkiksi pari sivua Searsin katalogista jostain vuosisadan vaihteesta. Aika upeita lastenvaunuja.

Keitin eilen vähän lisää hilloa. Jääkaapissa on nyt 19 hillopurkkia, joista osa on kyllä puolukkasurvosta. Enempää ei oikein mahdu. Pakastimeen mahtuu ehkä neljä rasiaa mutta sitten sekin on täynnä. Ja sitten pitää alkaa syömään niitä.

Ompelukurssilla ei ollut vieläkään niin hauskaa kuin parhaimmillaan viime vuonna mutta hyödyllistä kuitenkin. Jos viime vuonna opin ompelemaan niin tänä vuonna saatan oppia ompelemaan oikein. Uusi opettaja on täsmällisempi ja tarkempi ja opettaa enemmän ja opin jo kaikenlaista uutta, kuten sen että kun vahvistaa kaava-arkista oikean koon viivat (en tiedä lukeeko tätä joku joka ei ole nähnyt kaava-arkkia, mutta siihen on painettu päällekkäin eri väreillä vaikka lehdestä löytyvien mallien osat ja yleensä kokojakin on useampia ja arkki näyttää vain kauhealta viivojen sekasotkulta) puuvärillä niin kaavan piirtäminen on helpompaa. Opin myös sen miten kätevä jäljennöspaperi ja sen kanssa käytettävä pyörä ovat, että saa kankaaseen viivan jota pitkin ommella eikä tarvitse muistaa mitä laittoikaan saumanvaroiksi. Odotan innolla mitä muuta opin.
Ja toivon että aloittamastani vaatteesta tulee oikean kokoinen, kaava on tehty trikoolle mutta ei välttämättä sellaiselle joka venyy samalla tavalla kuin ostamani.

Torstai

Olin eilen kaupungilla hoitamassa asioita. Se on yllättävän rasittavaa puuhaa.

Isäni oli muualla ja sain muutaman toimistoasian vastuulleni.
Tarkastin vedokset kirjamessuille tulevista painotuotteista ja annoin painoluvan (tai tulostus-).
Vastasin puhelimeen kun se sattui soimaan ja yritin kuulostaa vähän ammattimaiselta kun etsin epätoivoisena paperia soittopyynnöille. Lohduttauduin sillä että kuulostin varmaan harjoittelijalta.
Olin paikalla kun eräs kirjailija kävi hakemassa kirjojaan. Päättelin huiviani ja kuuntelin puhelimen kaiuttimesta äänikirjaa kun ovikello soi etuajassa. Hermostuin niin etten millään löytänyt pausea ja aika tuntui kuluvan ja pelkäsin että kirjailija lähtee pois ja lopulta sain puhelimen melkein äänettömäksi (niin että koko kirjailijan vierailun ajan kuului pieni englanninkielinen puhe). Kirjailija oli vielä sellainen joka hermostuttaisi minua, varsinkin kun hänen kirjansa ensimmäiseen painokseen tuli erittäin nolo virhe. Hän oli kuitenkin ystävällinen ja vanhana sanomalehtimiehenä tuntui ymmärtävän virheet. Silti noloa.
Ja lähetin liput kilpailun voittajille.

Kävin varaamassa ajan kampaajalle. Minusta alkoi tuntumaan siltä että haluaisin palata suoraan otsatukkaan ja hiukset voisivat olla vähän lyhyemmätkin ja haluaisin että kun ne ovat ponnarilla niin kasvojen ympärillä olisi vähän hiuksia, siis sellaisia jotka ovat liian lyhyitä kiinnipidettäviksi mutta liian pitkiä otsatukaksi (pitäisi vielä keksiä miten ilmaisen tuon kampaajalle niin että hän ymmärtää). Joku rohkeampi osaisi varmaan leikata tuollaisen itsekin mutta minä en uskalla, kun on ne messut ja se haastattelu, joissa olisi kiva olla siisti. Olin ajatellut kokeilla jotain muuta kampaajaa kuin sitä missä olen yleensä käynyt kun se on vähän kallis mutta kuljin useamman kampaamon ohi enkä uskaltanut mennä sisälle ja lopulta päädyin taas siihen vanhaan. Olin ehkä vähän ujo mutta toisaalta vakiokampaamossakin puhuin uuden ihmisen kanssa eikä se ujostuttanut lainkaan. Sinne on vain ehkä helpompi mennä kun tiedän miten pitää toimia (se on yksi suuri stressin aihe minulle, että minusta tuntuu siltä etten tunne sääntöjä) ja luotan heihin, vaikka kampaaja onkin uusi. Muista paikoista ei ikinä tiedä. Haluamani malli vaikuttaa kyllä hyvin yksinkertaiselta mutta silti minulla on vaikeuksia luottaa hiuksiani aivan kenen tahansa käsiin. Tämänkertaisella kampaajalla on jännittävä nimi, siinä on kolme eri vokaalia peräkkäin. Hän oli ehkä se jolta varasin ajan (tuo on sellainen kampaamo jossa on ehkä parikymmentä kampaajaa, jostain syystä se miellyttää minua), jos oli niin vaikutti mukavalta ja sellaiselta jolle uskallan kertoa toiveeni.

Kävin metsästämässä pieniä hillopurkkeja. Viime vuonna haalin erilaisia muovilaatikoita, tänä vuonna näköjään hillopurkkeja. Ja pieniä, sellaisia joita voi antaa lahjaksi. Olen käynyt ties missä kaupoissa etsimässä niitä mutta lopulta löysin sopivia Stockmannilta, jossa olin jo käynyt aikaisemmin. Joko heidän valikoimansa olivat muuttuneet tai sitten hyväksyin nyt purkkeja joita en olisi viimeksi kelpuuttanut. Niissä on nimittäin kuvioita lasissa, minä pitäisin enemmän yksinkertaisemmista.

Kävin myös metsästämässä jäljennöspaperia, jonka oikeaa nimeä en tiennyt (enkä vieläkään ole varma, mutta sillä nimellä se minulle myytiin), sellaista josta jää jälki vaikka kankaaseen kun sen päältä rullaa jäljennöspyörällä (jollaisen ostin joskus kirpputorilta). Uusi ompeluopettaja suositteli sellaista. Kävin parissa paikassa ennen kuin menin yhteen liikkeeseen jonka myyjä tuntee minut ja on kauhean ystävällinen ja jota olin tainnut sen takia vältellä, aika typerää. Siellä oli paperia ja myyjä oli edelleen ystävällinen ja muisti minut ja se oli oikeastaan aika mukavaa. Sekin että saan siellä työväenopistoalennuksen ilman että olen tajunnut pyytää sellaista.

Kävin ostamassa lisää lankaa huiviin, onneksi se oli hyvin halpaa (mikä oli tietysti syy miksi alunperin päädyin siihen merkkiin). Huivin koko hinnaksi tuli 10,50 + jämälangat, joita tuli lisää parista väristä. Ei ihan halpaa puuhaa mutta ei sillä hinnalla saisi ehkä vastaavaa kaupasta (tai jos saisikin niin ei kannattaisi varmaan ostaa, huivin olisi tehty jossain halpamaassa huonoissa oloissa aika varmasti).


Kävin hakemassa kirjamessuille julisteet eräästä levykaupasta. Julisteilla ei sinänsä ole mitään tekemistä liikkeen kanssa, käytämme sellaisiin töihin vain erästä Kaarinaan muuttanutta painoa, joka hoitaa toimitukset noin kätevästi. Voi olla että olisi parempi puhua lakanoista kuin julisteista, ne ovat 140x200 cm ja kangasta. Ja aika tehokkaita minun mielestäni.



Metsässä näyttää vähän syksyisemmältä (vaikka on vieläkin vähän liian lämmintä minun makuuni). Löysin kallion jonka päältä näkyy Tuomiokirkko, joka on jossain ehkä viiden kilometrin päässä.


Ja huivi alkaa näyttää huivilta (huonossa kännykkäkuvassakin), vielä puuttuu reunus. En tiedä miksi minulla on ollut niin kiire sen kanssa, sille ei ole vielä käyttöäkään mutta ehkä välttelen yhtä projektia joka minun pitäisi tehdä kirjamessuille ja johon kaikki inspiraation on kadonnut.

Keskiviikko

Tänään vähän lyhyemmin.


Täällä alkaa viimeinkin näyttää ja tuntua syksyltä. Kävin eilen reilun tunnin kävelyllä metsässä, se teki hyvää.


Tässä kuvassa on jossakin tosi söpö pieni punarinta (olen paljon parempi kuvaamaan kukkia kuin eläimiä).


Virkkasin eilen urakalla ja sain kaikki huivin palat valmiiksi. Ja sitten päättelin niitä pari tuntia. Voi olla etten ihan heti tee uutta työtä jossa on näin paljon värinvaihtoja.

Tiistai: väsymystä ja kuvia ikkunoista

Suuri kirjamessukilpailu päättyi, kiitos kaikille osallistujille (joita oli niin vähän että he kaikki ovat myös voittajia).

Minulla oli eilen viikonlopun valvomisen ja kaupungilla juoksemisen jäljiltä niin vetämätön olo että en olisi saanut varmaan tehtyä yhtään mitään järkevää ellei ystävä olisi kutsunut retkelle läheiseen kauppakeskukseen, jossa metsästimme muun muassa pieniä hillopurkkeja ja hauskaa kangasta. Kumpaakaan ei oikein löytynyt mutta kävimme sentään kahvilla Citymarketin kahviossa pappojen seassa. Ja tuli liikuttuakin, se on aina hyvä. Ja nähtyä ystävää ja hänen suloisia kissojaan.

Painonhallintani on vähän taas lipsunut viime aikoina ja hämmästyin suuresti kun kävin vaa'alla tänään ja olin päässyt 78 kilon puolelle. Ehkä vielä pääsen normaalipainoiseksikin joskus.

Heräsin tänään aika iloisena. Ehkä siitä että pääsin eroon kamalista unista.

Loppuun vielä kuvia käsityöläismuseosta. Minusta on hauskaa ottaa kuvia ikkunoista tuollaisissa paikoissa, valo on niin kaunis.








Suosikkipaikkani siellä on kirjapaino, joka toimii edelleen. Vanhoissa kirjapainoissa on jotakin kauhean kiehtovaa (yksi hienoimmista museoista joissa olen käynyt on Plantin-Moretus Antwerpenissa, se on 1500-luvulla perustettu kirjapaino, nykyään museo, aika upea) ja himoitsen tuollaisia kirjasinlaatikoita. Ja haluaisin kerätä enemmän irtokirjasimia, ostin niitä muutaman Brysselistä. Huvitan itseäni ajattelemalla että leimasinkirjainpuuhani ovat alkeellista kirjanpainamista, tosin latominen on helpompaa metallisilla kirjasimilla kuin kumisilla.
Rakastan myös painomusteen tuoksua.

Kaapissa ja turistina

Törmäsin viime viikolla Veloenan kautta kirjoitukseen kaapissa olosta ja sen sosiaalisista puolista ja lainattiin kirjoitusta (olipa tämä monimutkainen lainaus) jossa esitettiin heteroille tehtäväksi olla viikon verran kaapissa, salaten kaikki parisuhteeseen liittyvät seikat. Viime viikolla isän luona tajusin että olen mukavan ihmisen kanssa heidän suhteensa kaapissa. Tai minä olen kaapissa mukavaan ihmiseen liittyen tai jotain. Äitini tietää hänestä mutta jostain syystä ei ole tuntunut luontevalta puhua hänestä isäni ja äitipuoleni kanssa. Tai ylipäätään puhua sellaisista asioista heidän kanssaan, luulen että heidän olisi mahdotonta päätellä seksuaalista suuntautumistani käytökseni ja puheideni perusteella. Ylipäätään minun on vaikeaa puhua aiheesta vanhempieni kanssa, äitinikään ei tiedä siitä että olen joskus aikaisemminkin käynyt vähän niin kuin treffeillä. Siitä on hyötyä että on tapana tavata kaikenlaisia nettituttujaan, se ei enää herätä mitään kummastusta. Niin taisin kuvailla mukavan ihmisenkin silloin kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, joskus muutama vuosi sitten (kävin katsomassa mitä olin kirjoittanut tapaamisesta ja näköjään hän oli ollut silloinkin mukava).
Joka tapauksessa olen kaapissa (mutta vain isälleni ja äitipuolelleni ja oikeastaan siskollenikin mutta puhun hänen kanssaan niin vähän että se johtuu vain tilaisuuden puutteesta, en kyllä tiedä sanonko jotain kun näemme kirjamessuilla) enkä ole ihan varma miten pääsen sieltä ulos enkä tiedä pitäisikö minun. Olen kertonut retkistä, joilla olemme käyneet, mutta olen ollut niillä "yhden kaverin" kanssa. Ehkä tulen kaapista ulos vähitellen ja sanon olleeni "yhden mukavan ihmisen etunimen kanssa".
En tiedä miksi tuollaisista asioista puhuminen on minulle vaikeaa, sen ymmärrän että seksistä puhuminen on minulle noloa mutta että sekin että olen retkeillyt ympäri Turkua jonkun miehen kanssa. Voi olla että sain lapsuuden kodissa jonkinlaisen puhumattomuuden mallin, vanhempieni avioliiton pystyi päättelemään lähinnä siitä että he nukkuivat samassa huoneessa. Ja voi olla että pelkään että jos puhun jotain niin jokin menee pieleen, vähän taikauskoisesti, siksi en täälläkään ole kirjoittanut juuri muuta kuin retkistä.

***

Lauantaina olin aika väsynyt mutta jaksoin kuitenkin lähteä metsään kävelylle. Minun oli tarkoitus kävellä vähän reippaammin mutta siellä oli niin paljon ja valtavia puolukoita etten voinut vastustaa niitä ja jäin poimimaan. Törmäsin karpalopaikkaankin, pitää muistaa se pakkasten jälkeen (poimin niitäkin muutaman kun en osannut vastustaa, ehkä ensimmäiset ikinä keräämäni, en osaa oikein käyttää niitä). Illalla keitin omenasosetta, mukana oli kesäkurpitsaakin antamassa massaa. Olisi saattanut onnistua paremmin jos olisin heti aluksi muistanut kuoria kurpitsan. Soseesta tuli vähän vihreäpilkullista.

***

Sunnuntaina leikin turistia Turun päivänä.


Ensin Luostarinmäen käsityöläismuseossa, jonne pääsi puoleen hintaan (niin kuin muihinkin kaupungin museoihin mutta en jaksanut käydä muualla) ja jossa olin ollut viimeksi ehkä vuonna 2000, kun olin kauhean ahdistunut ja tein keväällä matkan isäni luo piristyäkseni. Aika kiinnostava paikka. Olin sen verran rohkeakin nyt että juttelin paikalla olleiden käsityöläisten kanssa, haarukkapitsistä ja merimiehistä ja sellaisesta. Siitä lisää kuvia huomenna ehkä koska tästä kirjoituksesta näyttää tulevan kauhean pitkä.



Sitten ensimmäisillä päivän neljistä markkinoista, sadonkorjuusellaisilla Vanhalla Suurtorilla. Samalla kävin Kirjakahvilassa virkistäytymässä (oli aika hyvää porkkanakakkua). En ostanut markkinoilta mitään, saalina oli vain käsityökeskuksen esite.



Sitten Aura Street Market, kiinnostavia käsitöitä vähän liian pienissä teltoissa. Ostin postikortteja, muun muassa täydensin Joutomaa-kokoelmaani (ja juuri kun mietin pitäisikö minun sanoa tekijälle että olemme olleet tekemisissä niin minut tunnistettiin ja harmittaa etten osannut sanoa mitään järkevää). Ne ovat ihania, samoin kuin Sykon (punaiset lintukortit), jolla oli myös söpöjä tilkkutöitä, sellaisia joita haluaisin osata tehdä (siellä oli aika paljon sellaisia käsitöitä ja sellaisiakin joiden omistaminen riittäisi, jos olisi rahaa). Kangaspostikortti (käsinpainettu vanhalle lakanalle, teksti vanhasta postikortista, oikein minun tyylistäni) on Saanan ja Ollin. Kirjanmerkki käsityöläismuseon kirjapainon (rakastan kaikkea vanhoihin kirjapainoihin liittyvää. Tai en varmaan ihan kaikkea mutta kuitenkin).


Sitten kävin katsomassa kaupungintaloa kun sinne pääsi. Oli minusta vähän ruma sisältä, tai mahtaileva. Sisällä esittäytyivät vaikka minkälaiset hankkeet ja yhdellä pöydällä oli tuttu juliste, tuo vaaleanpunainen. Se on ehkä eniten näkyvillä ollut työni, yleensä ne kun ne eivät ole välttämättä edes kirjakaupoissa.


Sitten Heikinmarkkinat kauppatorilla. Saaliina yksi arpa joka ei voittanut, reilu kiloa suunnattoman kauniita hillo-omenoita, kaksi lakua ja litran verran luumuja. Ja Yotsuba&!-pokkari, joka minulta puuttui. Se on ehkä suosikkimangani, vaikka en kyllä ole paljon muuta lukenutkaan.


Sitten Vapaatori Puutorilla. Myyjiä oli ollut ehkä enemmän. En ostanut mitään, poikkeuksellista.

175,92

Vietin tämän aamun seisomalla ison tavaratalon edessä keräyslipas kädessä. Nälkäpäivän takia siis. Sää oli onneksi hyvä ja aamun ensimmäisenä kerääjänä pääsin tuottoisaan paikkaan ja oikeastaan kerääminen on mukavaa, ainakaan se ei ollut alun jälkeen yhtään hermostuttavaa. Ehkä sen takia että olen siinä roolissa enkä edustamassa omaa itseäni. En olisi kyllä jaksanut sitä kahta tuntia kauempaa. Oli aika viileää ja sormeni jäykistyivät ja hymyni ja aika kului uskomattoman hitaasti. Vähän ihailen tien toisella puolella ollutta haitarinsoittajaa ja saman kaupan edessä ollut pelastusarmeija miestä, he ovat paikalla usein ja tuntikaupalla.
En tiedä onko se yllättävää että kaikenlaiset ihmiset antavat, vanhemmat naiset ehkä eniten ja naiset ylipäätään enemmän kuin miehet mutta lahjoittajia oli vaikka minkälaisia, pieniä lapsia ja rakennusmiehiä ja pukumiehiä (hyvin vähän kyllä) ja pultsarin näköisiä miehiä ja vaikka keitä.

Omatuntoni ei ole kyllä puhdistettu nyt, oikeastaan päinvastoin kun näkee miten vähän olen valmis tekemään. Onnistuin myös käyttäytymään hölmösti, lahjoittajat saavat tarroja jos haluavat, jotkut pyysivätkin mutta aktiivisesti tarjosin niitä vain lapsille. Ja eräälle vammaiselle naiselle. Noloa, en tiedä mitä ajattelin jos mitään. Mutta onneksi hän ei tiennyt siitä miten jaoin niitä. Eivätkä tarrat ole erityisen lapsekkaita.

Minulla on ollut muutakin vähän mahdollisesti sosiaalisesti jännittävää. Eilen alkoi ompelukurssi, ihan hyvin vaikkei ensimmäinen kerta voinutkaan täyttää kaikkia muistikuvieni tuomia odotuksia, nyt ei ollut niin kivaa kuin viime vuonna parhaimmillaan oli. Mutta eipä silloinkaan tainnut olla ensimmäisellä kerralla. Meillä oli nyt uusi opettaja, joka vaikutti ihan mukavalta mutta ei niin mukavalta ehkä kuin entinen (hän aikoo opettaakin eikä vain ohjata enkä tiedä mitä mieltä olen siitä) ja uusi aika ja melkein kokonaan uusi ryhmäkin, yksi tuttu oli mukana. En ollut nyt niin hermostunut kuin viime vuonna ja ehkä sen takia huomasin muut kurssilaiset paremmin. Joukosta erottui tyyppejä, kuten eräs nainen joka harrasti kaikenlaisia taiteellisia juttuja ja ihaili ompelukurssilaukkuani ja ompelurasiaani, jonka tekotavan hän tajusi heti. Ryhmässä oli aika paljon täysin kokemattomia ja tajusin miten paljon olen oppinut vuoden aikana, niin paljon että opettajan varoituksista huolimatta aion tehdä ensin trikoovaatteita saumurilla (ei hän kyllä varoittanut minua henkilökohtaisesti). Mukana oli myös toinen Katri, en ole tottunut siihen että minulla on kaimoja, eräs nainen joka oli ilmeisesti päättänyt olla vitsejä murjovan lihavan naisen stereotyyppi ja täti joka istui vieressäni ja johon myös tarttui trikoovaatekuume.

Illalla minulla kävi mukava vieras, se oli erityisen mukavaa kun en näe häntä vähään aikaan.

Tämän päivän hermostuttavin juttu oli soitto erääseen työpaikkaan. Tai palkkatukipaikkaan. Laitoin viikko sitten sähköpostia ja sain eilen viestin että minun pitäisi soittaa. Soitin ja etsimäni ihminen oli palaverissa ja odotan nyt että hän soittaisi takaisin. Paikka olisi kaikkea muuta kuin koulutukseni mukainen mutta työn pitäisi olla aika helppoa ja mikä parasta, puolipäiväistä, jolloin minulla olisi aikaa keikoillekin.

Lisäys illalla: pääsin työhaastatteluun lokakuun alussa, vähän jännittää mutta yritän iloita siitä etukäteen enkä ajatella että huonosti se kuitenkin menee. Kun silloin kyllä meneekin.

Kuvia + muuta

Puuhasin eilen kaikenlaista, en ole ihan varma mitä mutta ainakin siihen meni koko päivä. Esimerkiksi virkkasin lisää ruutuja kukkahuiviin, nyt niitä on 12 kahdestakymmenestäkahdeksasta.


Ensin tein loppuun vaihdon, jonka kanssa oli aika paljon vaikeuksia. Piti kirjoittaa kirje vanhan valokuvan inspiroimana, minä käytin myös torilta ostamaani (siltä samalta myyjältä jolta olen viime aikoina ostanut varmaan kaikki vanhat kirjani) kirjekuorta ja sen sisältä löytynyttä seuranhakuilmoitusta noin vuodelta 1905. Valokuva on Sortavalasta ja peräisin äitini ystävältä, se oli suunnilleen sopivaa aikaa ja sopi kuvittelemalleni kirjeen kirjoittajalle. Kirjoitin kirjeen tussiterällä (ja harjaantumattomuuteni siihen näkyy hyvin, jos sitä vertaa vaikka kirjekuoren upeaan käsialaan) vanhasta kirjasta leikatulle sivulle.


Viimeistelin myös toisen vaihtojutun, joka on ehkä epäluovin pitkään aikaan tekemäni käsityö, se näyttää nimittäin aika lailla samalta kuin esikuvansa, väriä myöten. Ohjeena käytettiin hauskaa nappisydänrintaneulaa, josta piti tehdä sen värinen mistä kuvitteli vastaanottajan pitävän. Minun parini sattui pitämään punaisesta ja punaisten nappieni valikoima oli paras joten siitä tuli sitten sellainen.


Lähdin sitten käymään kirjastossa (olin laittanut banaanin samaan kassiin kuin kirjaston kirjan ja sille kävi huonosti, onneksi kyseessä oli niin uusi ja halpa kirja että selvisin maksamalla kympin) ja postissa ja metsässä. Olen tutkinut nyt metsän sellaista puolta jossa en ole juuri kulkenut ja huomasin taas ettei suuntavaistoni ole ehkä maailman paras. Onnistuin nimittäin kulkemaan kaksi kertaa tuon oravarukan hännän ohi, ilman että tajusin vaihtaneeni suuntaa jossain.
(Toisessa laukussa minulla olisi ollut kompassi, jonka sain viikonloppuna isältä ja äitipuolelta, siitä olisi ollut enemmän hyötyä vanhassa laukussa jota käytän nyt metsälaukkuna).




Järjestelin leimasinkirjasimeni niin että niiden latominen olisi nopeampaa, mitä se ei kyllä oikein vieläkään ole. Enkä tiedä missä aion säilyttää noita rasioita, ne eivät mahdu entiseen laatikkoonsa. Ne pääsivät käyttöönkin, pariin projektiin joita olen suunnitellut (vaaleanpunainen kauteni on vaihtunut vaaleanpunaoranssiksi kuten on voinut ehkä huomata).

Keskiviikko

Minulla oli kaunis vihreä lasikannu. Sille ei käynyt oikein hyvin, typeryyttäni olin laittanut sen kuivumaan muovisangon alle ja unohtanut ja vedin sangon ulos kaapista ja samalla kannukin tuli ulos. Minulle on käynyt näin aikaisemminkin, en tiedä milloin opin (mutta yritän olla haukkumatta itseäni liikaa, en ole varmasti ainoa ihminen jolle niin on käynyt).
Onneksi olin sattunut ostamaan sellaisen "ihmesienen", siis siivousvälineen (vaikka voi olla että toisenlaisistakin sienistä tulisi hyvä olo) ja taistelu epämääräisten läikkien kanssa (olin luullut että ne olivat maalitahroja tai kulumia) sai poistettua ärsyyntymistä hyvin. Nyt kelpaa tulla huomenna korjaamaan vuotavaa hanaa, tai hikoilevaa, taisi sanoa huoltotäti joskus heinäkuussa tarkastaessaan sen (kun taloyhtiön vesilaskut olivat nousseet).

Kävin pienellä lenkilläkin metsässä, vähän noukkimassa puolukoita matkaevääksi ja nauttimassa auringosta. Näin pitkästä aikaa palokärjen, se oli mukavaa.
Olin illallakin kävelyllä, sekin oli mukavaa kun seura on oikea.

Kuvittelen että minulla on vähän flunssainen olo. Toivon ettei ole, huomenna on nimittäin ompelukurssin ensimmäinen kerta ja perjantaina ajattelin mennä nälkäpäiväkeräämään. Se jäi viime vuonnakin väliin taudin takia.

Mainostan vielä kilpailua, tähän mennessä on tullut vasta muutama vastaus joten voittomahdollisuudet ovat hyvät.

Kilpailu! ja muuta

Sain isältäni lippuja Turun kirjamessuille 2.–4.10.2009 (tai eivät ne ole konkreettisesti kädessäni mutta lupauksen kuitenkin) ja ne ovat nyt palkintoina kilpailussa. Osallistujien määrästä riippuen (vähän pelkään ettei kilpailu saavuta suurta suosiota) joko kymmenen ihmistä voittaa yhden lipun tai vaikka viisi kaksi tai jotain sellaista. Normaalihintaiset liput maksavat 14 euroa (!) joten voi säästää aika hyvin rahaakin (ja tulla käyttämään sen vaikka meidän osastollemme A11). Messuilla on muutakin kiinnostavaa kuin kirjat, kuten vaikka ruokaa ja levyjä ja keräilyjuttuja. Minulle kirjamessut ovat syksyn kohokohta, siellä on aina hauskaa.

Lippuja voi voittaa vastaamalla näihin kysymyksiin sähköpostilla (osoite löytyy profiilistani) vaikkapa ensi maanantaihin 21.9.2009 mennessä. Vastaukset löytyvät sponsorin kotisivuilta helpoiten.
1. Minkä ikäinen Taisteltiin Turussakin -kirjan kirjoittaja oli sen ilmestyessä?
2. Kuka on Tannerheimin ritareiden päähenkilö?
3. Kuka turkulainen kulttuurivaikuttaja kirjoitti Toisen mustakantisen vihkon?

Kävin eilen tekemässä töitä, hauskoja kirjamessuvalmisteluja ja jaksoin tehdä muutakin, mikä oli hauskaa. Kokeilin taas yhtä säilöntäohjetta, jonka lopputulos ei ollut erityisen onnistunut (mutta en tiedä johtuiko se siitä että se epäonnistui vai siitä etten minä muutenkaan välttämättä pitäisi sen tyylisistä säilykkeistä), tarkoitus oli tehdä pieniä hillopurkkeja mahdollisiksi joululahjoiksi (vaikka teinkin itseni kanssa sopimuksen etten ajattele niitä ennen marraskuuta).



Paremmin onnistui hauskan huivin alku. Kaipaan syksyllä tuollaisia lämmittäviä värejä, vaikka tähän mennessä syksy ei olekaan tarvinnut täällä mitään lämmikettä. Teen eri väreillä kuin ohjeessa mutta niin että harmaa korvaa kirsikanpunaisen ja vaaleanpunainen ruskean ja niin edelleen niin ettei minun tarvitse miettiä mitään väriyhdistelmiä, voin vain rentoutua ja katsoa mitkä värit päätyvät yhteen seuraavaksi. En olisi millään malttanut mennä eilen nukkumaan, se oli niin hauskaa puuhaa.



Löysin eilen vielä muutaman kirjan torikauppiaalta. Niiden olisi pitänyt maksaa hänen hinnastonsa mukaan 11 euroa (mukana oli myös vanha Seura) mutta sainkin ne kolmella eurolla, ei haittaa minua. Kirjontamalleja ja pitsimalleja (joista on kyllä vain valokuvat joiden perusteella pitäisi tietää miten ne virkataan) ja tyttöjen maasto-opas (joka oli joskus hinnoiteltu 13 euroon) ja hieno leikekirja emännille (etteivät he laittaisi lehtileikkeitään herrojensa kirjojen väliin, sanotaan esipuheessa). En oikein taaskaan tiedä mitä varsinaisesti teen niillä mutta onko sillä niin väliäkään.

Maanantai

Perjantaina kävin kysymässä työkkärissä yhtä asiaa ja sain vastauksen toiseen. Ja hain "työhön" johon kuuluu lähinnä kahvinkeittoa ja kukkien kastelua. Kävin myös ystävän kanssa lounaalla (tomaattivuohenjuustokeitto oli aika hyvää ja kirjaston kahvila Sirius on aina mukava, mainostan sitä tässä taas). Ja isän kanssa suunnittelemassa kirjamessuja (niihin liittyen ehkä jotain vähän jännittävää huomenna. Tai ei nyt jännittävää mutta vähän poikkeuksellista). Ja ostin kymmenen litran sangollisen puolukoita torilta (koska minulla ei ole lähellä metsää jossa niitä kasvaisi litratolkulla). Pakastimeni alkaa olla aika täysi, samoin kuin jääkaappi josta yksi juureslaatikko joutui jo evakkoon. Ei löytynyt pienempää purkkia puolukkasurvokselle.




Lauantaina kävin katsomassa muun muassa suomenruotsalaista taidenäyttelyä (mainostan sitäkin, jo tila on hieno vaikkei nykytaiteesta välittäisikään, vanha tähtitorni nimittäin). Ja menin aivan liian myöhään nukkumaan.

Sunnuntaina oli onneksi sovittu ruokailu isän ja äitipuolen luona (hyvää kalakukkoa markkinoilta, vaikka olikin joensuulaista mitä pieni sisäinen savolaiseni paheksuu vähän. Mummollani oli yksi paikka josta kalakukkoja sai ostaa Kuopion torilta, muut olivat ehkä vähän paheksuttavia), muuten en olisi varmaan lainkaan päässyt liikkeelle. Nyt sain sentään pyöräiltyä vähän. Ja kävin siellä pitkästä aikaa, se oli hauskaa. Kuuntelimme Täällä pohjantähden alla -kuunnelmaa ja söimme omenamuffinsseja ja puhuimme ilmanvaihdosta (olen viime aikoina puhunut kaikenlaisista yllättävistä aiheista kuten autoista).