Metsässä ja lomalla

Minun ei pitänyt mennä tänään metsään mutta en voinut vastustaa mustikoiden kutsua (olen päässyt sellaiseen vaiheeseen jossa näen mustikanvarpuja sulkiessani silmäni. On mahdollista että minulla on lievä pakkomielle mutta se ei haittaa kun tuloksena on syötävää talveksi). Löysin ihan hyvän paikan mutta saalis oli taas puoli litraa parissa tunnissa, nyt ei ole hyvä mustikkavuosi lähimetsässäni. Täytyy vain käydä siellä ahkerasti niin pienistäkin saaliista riittää pakastimentäytteeksi.

Tänään pitäisi mennä vielä syömään isän luokse ja sieltä tapaamaan erästä oululaista tuttuani joka on käymässä Turussa, aika hauskaa.

Pakkasin matkalaukkuani aamulla ja siitä tuli kummallisen kevyt. Mitään ei kuitenkaan tunnu puuttuvan, ehkä kesävaatteet vievät vain niin vähän tilaa.
En varmaan kirjoita lähiaikoina mitään, olen poissa ja sitten äitini on täällä. Seurasin keskustelua siitä kannattaako mainita blogissaan olevansa poissa, etteivät murtovarkaat vain käytä tietoa hyväkseen mutta taidan kuitenkin ottaa riskin. Täällä ei ole mitään varastamisen arvoista ja sitä paitsi alaovi on lukossa ja täällä on aina päivälläkin ihmisiä niin että huomaamaton murtautuminen ei oikein onnistu. Syrjäisessä omakotitalossa riski on tietysti suurempi.

Ja jos sattuu olemaan huomenna Finnconissa ja tunnistaa minut niin saa tulla moikkaamaan. Ja siskoni on taidekujalla myymässä kortteja ja muuta sellaista, kannattaa käydä katsomassa ja ostamassa.

Unia, kirjoja, rahaa ja marjoja

Näin unta jossa puhuttiin jostain supersankarielokuvasta (ne taitavat olla nyt vähän ajankohtaisia ja voi olla että äitini haluaisi mennä katsomaan sen uuden Batmanin, kävimme katsomassa sen edeltäjänkin), jossa olennaisinta ei ollut itse sankari vaan nainen, joka oli jotenkin mukana seikkailuissa ja joka ei ollut mitenkään tyypillinen. Häntä kuvailtiin esimerkiksi näin "her corset isn't the smallest".

Tilasin heinäkuun alussa, kun vielä kuvittelin että minulla oli rahaa, erään kirjan, joka ei ole vieläkään saapunut. Kirjoitin eilen firmaan josta sen tilasin ja sain nopeasti pahoittelevan vastauksen. He kysyivät haluanko että he lähettävät kirjan uudestaan vai rahani takaisin ja päädyin siihen että viisitoista euroa on oikeastaan aika paljon rahaa, sillä elää viikon säästeliäästi, ja vaikka tuo kirja olisikin ollut hauska (siinä on kuvia ja tekstiä lammas- ja alpakka- ja vuohifarmeista) niin se ei ole mitenkään elintärkeä ja voin tilata sen uudestaan myöhemmin jos tunnen sen tarpeelliseksi.
Tunsin kyllä itseni vähän huijariksi, enhän voi mitenkään todistaa etten ole saanut kirjaa. Toisaalta, olen tilannut heiltä aika monta kirjaa viime vuosina (yli kymmenen laskujeni mukaan) ja tämä on ensimmäinen kerta kun kirja ei ole tullut perille ja ehkä huijarit huijaavat vähän arvokkaampia kirjoja.
Book Depository on kyllä aika hyvä paikka, sieltä ostan yleensä kaikki paperikirjani. Siis ne joita ei löydy Bookmoochista tai saa halvemmalla eReaderista (halpa dollari on aika kätevä). Taloudelliseen tilanteeseeni sopii hyvin se että minulla on Bookmooch-pisteitä kahdeksan kirjan verran, lukemiseen ei tarvitse käyttää vähään aikaan rahaa (tosin minun pitää lähettää muutama kirja mutta lammaskirjarahojen pitäisi kattaa niiden postimaksut). Minulla on kyllä aika paljon lukemattomia kirjoja odottamassa vuoroaankin.
Sekin on hyvä ettei minulla muutenkaan ole mitään erityistä ostettavaa. Kotonani on kaikkea mitä tarvitsee kun sain laatikot ostettua ja lankoja on ties kuinka moneen neuleeseen ja ennen omenakautta (ja mahdollisesti puolukka-) säilöntäänkään ei mene rahaa, jos vain jaksan käydä ahkerasti metsässä.
Tänään ajattelin lähteä heti aamusta.

Käteni olivat eilen kummallisen kipeät ja minulla kesti vähän aikaa tajuta mistä se johtui (vähän huolestuinkin). Jos tottumattomana hankaa ensin mattoja ja sitten lattioita niin ei mikään ihme jos lihaksissa vähän tuntuu.

Heräsin viime yönä yhdeltä unesta jossa kello oli viisi. Ajattelin että voisin melkein nousta jo ylös ja laitoin tietokoneen päälle ja huomasin että oli vähän puolenyön jälkeen. Ei ehkä kannattaisi uskoa unia.

Olin eilen vaihteeksi ahdistunut, lähinnä raha-asioista. Olen ollut liian huolimaton rahojeni suhteen kun taloudellinen tilanteeni on ollut parempi ja nyt se ei enää ole niin olisi voinut säästää vähän paremmin. Tarvitsen myös yhden palkkakuitin mutta työnantaja on lomalla ja sitä ennen en saa heinäkuun työmarkkinatukea. Ja toiselta työnantajalta voisi saada vähän rahaa, kunhan hän palaa lomaltaan. Heinäkuu on vähän hankala. On minulla kuitenkin varaa maksaa vuokra ja mennä äidin luo ja siellä ei mene rahaa ruokaan, mihinkään ylimääräiseen ei kyllä ole vähään aikaan varaa. Eikä Finnconissa shoppailuun.
Onneksi on kuitenkin tuo metsä, parin tunnin mustikkaretki auttoi aika paljon. Ja se että sijoitin vähän rahaa pariin litraan mansikoita ja keitin hilloa. Niistä on kuitenkin iloa sitten myöhemmin.

Yksi tämän lähiön parhaita puolia on palveluiden monipuolisuus, täällä on kirjasto, apteekki, terveyskeskus, posti ja muuta sellaista jota ei välttämättä kaikkialla ole. Ja kunnallinen matonpesupaikka, sitä käytin tänään. Olin vähän yllättynyt siitä että kahdeksalta siellä oli jo jonoa mutta matonpesijät taitavat olla aika aamuvirkkua väkeä. Ja ystävällistä, harrastin heidän kanssaan vähän small talkia ja eräs nainen tuli auttamaan minua mankelin kanssa ja muutamat muut mankeliin jääneen värillisen veden (mattoni ovat vähän halpoja ja päästävät väriä). Paikalla kävi kaupungin työntekijäkin katsomassa onko kaikki siellä kunnossa ja tulpat varastamattomia. Muiden puheista päätellen tuo on Turun parhaita matonpesupaikkoja, muualla on enemmän väkeä ja huonommat palvelut. Ja se on kävelymatkan päässä kotoani, aika kätevää.
Pitäisi varmaan lähteä katsomaan jos matot olisivat jo kuivia. Jos niitä ei ole varastettu telineeltä.

Siivosin asuntoni oikein kunnolla, en pese lattioita kovin usein (koska olen liian saita ostaakseni kunnon mopin ja minulla on vain lattiarätti joka ei ole kauhean ergonominen) ja vesi oli vähän pelottavan mustaa. Mutta nyt voi tuoda puhtaat matot lattioille eikä tarvitse hävetä kun äitini tulee kylään ensi viikolla.

Pelottavia koiria

Yksi marjastuksen hyvistä puolista on se että se saa tällaisen laiskankin ihmisen ulkoilemaan helpostikin pari tuntia.
Yksi huonoista puolista on se että metsässä on muitakin, erityisesti koiria. Karhujen pelkääminen tuntuu vähän hassulta kaupunkioloissa mutta koiria pelkään oikeasti (ne kuitenkin kai ovat ihmiselle vaarallisempia kuin metsän pedot). Tai ainakin sellaisia koiria, joiden omistajat ovat kaukana, jotka juoksevat kohti haukkuen ja jotka eivät välitä ensimmäisellä kerralla siitä että niiden omistajat kutsuvat ne luokseen. Toinen koirista oli onneksi sellainen metsästyskoira joka pysähtyy tuijottamaan saaliseläintä mutta toinen juoksi luokseni ja oli aika pelottava, sellainen musta ja jykevä (toisaalta olin varma että alakerrassanikin asui jotain pelottavia mustia koiria ja ne osoittautuivat labradorinnoutajiksi joten ehkä tuokin oli). En osannut olla käyttäytymättä pelästyneesti, peräännyin säikähtäneen näköisesti, vaikka ajattelinkin että jos koira olisi oikeasti vihainen niin pelkoa ei saisi varmaan näyttää (en minä edes oikeasti uskonut että se tekisi minulle väkivaltaa mutta silti säikähdin) mutta en osaa sellaista. Onneksi omistajat saivat koirat hallintaansa. Olisi ollut kyllä hauskaa jos he olisivat vaikka pyytäneet anteeksi että säikäyttivät minut, he kuitenkin olivat siellä lakia rikkomassa ja aivan lähellä olisi ollut iso koirapuistokin ja tuo on hyvin vilkaskulkuista seutua. Siellä on sen verran paljon muitakin koiria ja luulisi että koiranomistaja olisi varovainen niiden suhteen. Mutta minä olenkin tietysti tietämätön ihminen jolla ei ole koskaan ollut akvaariokaloja kummempia lemmikkejä.
Saalista sain kuitenkin puolisen litraa, mustikoita ja vähän mansikoita ja punaisia viinimarjoja (metsän keskellä kasvoi pari pensasta niitä). Nyt marjoja riitti vähän pakastimeenkin.

Täytyy varmaan painottaa etten mitenkään vihaa koiria tai kaikkia koiranomistajia ja ongelmat taitavat olla koirienkin kanssa yleensä ihmisestä johtuvia, nuokin koirat toimivat itselleen ihan järkevällä tavalla. Minä vain en sattunut olemaan saaliseläin.

Uskaltauduin tänään käyttämään pesutupaamme, jotenkin ajatus pyöräilystä isän luokse pyykkäämään ei houkutellut (saatan kyllä pyöräillä sinne kuitenkin, katsomaan miten kukat voivat kun olen luvannut pitää niitä silmällä). Kellarin remontista tiedottaminen on ollut surkeaa mutta erään kuivaushuoneen ovella oli lappu joka kielsi pääsyn sinne, joten kaipa sitten muualla sai olla, eihän muuten pääsisi näkemään sitä lappua. Kävin kuitenkin pyykkäämässä jo seitsemältä, niin että ehtisin hoitaa sen ennen kuin mahdolliset maalarit tulevat töihin.

Leivoin eilen porkkanasämpylöitä, tänään olisi tarkoitus tehdä mansikkahilloa jos säästeliäs elämiseni sallii minun käyttää sen verran rahaa. Ja huomenna pitäisi pestä matot kun tänne on luvattu hellettä. Aika kotitaloudellista elämää.

Kuvittelin että uudet hiukset tuntuisivat oudolta ja säikähtäisin aina kun näkisin itseni peilistä mutta ne tuntuvatkin aivan luonnollisilta ja vielä aika hyviltä. Vähän kummallista.

Aika aikaansa kutakin

Minulla on lyhyet hiukset! Tai ehkä ne luokitellaan puolipitkiksi mutta minulle ne ovat lyhyet. Jotenkin vain tuntui siltä että lyhyemmät hiukset voisivat olla vaihteeksi hauskat. En usko että minulle tulee sopeutumisvaikeuksia hiusten ulkonäön takia, minä pidän niistä (vaikka tarkemmin ajateltuna minulla on nyt suunnilleen samankaltainen kampaus kun eräällä tytöllä jota halveksin aikoinaan, mutta ei sillä ole niin väliä). Suurempi ongelma liittyy varmaan siihen ettei minulla ole ollut näin lyhyitä hiuksia noin viiteentoista vuoteen ja pitkähiuksisuus on ollut osa identiteettiäni ja nyt näytän aivan tavalliselta, aikoinaan minulla oli sentään pidemmät hiukset kuin keskimäärin naisilla, viime joulunkin leikkauksen jälkeen vielä. Mutta en kai minä voi valita kampaustani vain sillä perusteella? Uudet hiukset näyttävät minusta jotenkin veikeämmiltä, ne sopivat siihen millainen oikeastaan haluaisin olla, en halua näyttää vakavalta ja ahdistuneelta ja estyneeltä kun en halua olla sellainen. Ja mielikuvissani pitkät hiukset taitavat yhdistyä nyt siihen. Tunnen muuttuneeni aika paljon viimeisten vuosien aikana ja lääkityksen aloitettuani, ehkä ulkonäkönikin voi heijastaa sitä. Hiukset saa vielä kiinnikin. (ja kuvat ovat taas vähän kummallisia)
Kauppahallin kampaamo oli aika mukava, kampaaja kysyi tarkkaan mitä halusin ja miten paljon haluan lyhentää hiuksia ja lopputulos on aika lailla sellainen kun halusinkin. Ja tietysti on hauskaa käydä kampaajalla kauppahallissa, vaikka kampaamotilat olivatkin erillisessä huoneessa.

Yritän elää tämän viikon säästäväisesti ja terveellisesti niinpä oli aika kätevää kun osuin torille kun osa myyjistä oli lähtemässä pois ja he myivät tuotteitaan alennushinnoin. Vähän reilulla kuudella eurolla sain litran herneitä, litran kirsikkatomaatteja, viinirypälerasian, kurkun, kaksi suippopaprikaa ja neljä isoa porkkanaa. Niistä riittää hyvin syötäväksi.

Ostin eilen myös halvimman mahdollisen muovisangon ja mikrokuituisen ikkunarätin ja aloitin ikkunoideni sisäpuolen pesemisen (ulkopuoliin tarvitsen apua, en uskalla avata niitä yksin, ne ovat sen verran isot). Sain vain yhden pienen ikkunan pestyä kun koko päivän jatkunut pilvisyys katosi ja oli aivan liian kirkasta. Rätti yhdistettynä etikka-tiskiaineveteen ja sanomalehtikuivaukseen näyttää kuitenkin toimivan aika hyvin. Tänään pitäisi pestä loput ikkunat ja leipoa sämpylöitä, sitten voin ottaa vähän rauhallisemmin. Olenkin ollut viimeksi torstaina koko päivän kotona.

Minulla menee tänään oikeastaan aika hyvin. Ainoa harmin aihe viime aikoina on ollut se että joku oli vääntänyt polkupyöräni eturenkaan ympäri niin että minulla kesti vähän aikaa tajuta miksi se ei liikkunut kunnolla. Mitään pysyvää vauriotakaan siitä ei näyttänyt tulleen. Muuten painonpudotukseni edistyy aika hyvin (toivottavasti jatkuukin), vaikka olenkin edelleen aika paksu, en tiedä kuinka paljon painoa lähti parinkymmenen hiussentin mukana. Ja sunnuntaina menen Finnconiin ja sitten äidin luo ja hän tulee sitten tänne ja olemme suunnitelleet kaikenlaista hauskaa kuten retken Naantaliin ja paluun sieltä höyrylaivalla. Ja mustikkakausikin alkaa.

Pyöräretkiä

Minulla oli aika urheilullinen viikonloppu, yhteensä reilut 50 kilometriä pyöräilyä ja kävelyä. Oikeasti urheilulliselle ihmiselle tuo ei varmasti ole mitään mutta minulle se on ihan hyvä saavutus. Kuntoni on kyllä raivostuttavan huono joiltain osin, kolmenkymmenen kilometrin pyöräily ei tuntunut pahalta, mutta jotkut ylämäet olivat vähän liikaa.
Uudet housuni osoittautuivat aika hyväksi ostokseksi, ne ovat niin ei-urheilullisen näköiset että niitä voi pitää ihan hyvin kaupungillakin mutta ne ovat mukavan joustavat ja rennot. Eivät ehkä maailman tyylikkäimmät housut mutta ei sillä kai ole niin väliä.

Lauantaina pyöräilin Orange Seedsin kanssa Halistenkoskelle, kävimme kahvilla Myllärintalossa ja kävelimme pienen lenkin polulla, jossa oli valtavasti metsämansikoita. Siihen meni aika paljon aikaa, kun ei niitä voinut jättääkään sinne.
Paluumatkalla kävimme Kulttuurijoki-tapahtumassa, siellä oli aika hienoja käsitöitä ja piti olla eräs neuleblogi-ihminen myymässä lankoja ja kuituja ja ehkä värttinöitä (en ehkä jaksa odottaa siihen että painan alle 70 kiloa vaikka keventymiseni onkin sujunut ihan hyvin), mutta hänelle oli tullut yllättävä este. Ostin sitten virolaista karkkia ja kaksi keraamista nappia.









Sunnuntaina toteutin viimeisen retken kesälistaltani, pyöräilyn Ruissaloon. Seurana minulla oli se neuloja, jonka kanssa kävin Paraisilla ja viime viikonloppuna pyöräilemässä. Pyöräilimme saaren suunnilleen päästä päähän, kävimme Honkapirtissä kahvilla ja leirintäalueen rannalla, hän ui ja minä katselin vettä ja paluumatkalla vielä Kasvititeellisessä puutarhassa. Kävin vielä hänen luonaan kylässä syömässä jäätelöä ja katsomassa kissoja ja neulekirjoja.

Molemmat retket olivat aika hauskoja.

Onnistuin näkemään viikonlopun aikana selkälokin, jonka melkein näin viime vuonna mutta vain ohilentäessään niin etten saanut sitä kunnolla tunnistettua. Nyt näin kaksi eri yksilöä, joista toinen vielä seisoi kiltisti niin että näin sen kaikki tuntomerkit. Näin/näimme myös komean sudenkorennon (muistikuvieni perusteella se olisi voinut olla vaikka nuori merisinikorento, kuitenkin rusehtavan kellertävä ja sillä oli mustia kuvioita), sammakon ja pikkutalvikin. Tuollaiset havainnot tekevät minut iloiseksi.

Näin unta jossa oli muun muassa valtavan kokoinen ja limainen etana, teksti jota yritin muokata mutta se oli vaikeaa kun alkuperäinen teksti oli teksti-tv:ssä ja kopioin sitä sieltä käsin ja elokuva, jonka nimi oli Ella ja joka käsitteli joko Erosta tai Fitzgeraldia tai sitten ensimmäinen näytteli jälkimmäistä (se olisi kyllä aika mielenkiintoista nähdä). Tai sitten se oli yhtä aikaa kaikkea kolmea.

Tänään minulla on kampaaja, olen jo miettinyt miten ilmaisen toiveeni niin että ne olisivat mahdollisimman ymmärrettävät. Ja minun pitää postittaa muutama isäni firman kirja (minunkin kirjaani oli tilattu yksi kappale) ja hakea uusi pyöräilykartta matkailutoimistosta (toivottavasti niitä on siellä), hukkasin vanhan viime viikonlopun retkellä, ja hoitaa vähän muita asioita.

Unettomuutta, ostoksia, säilöntää

Sanoin eilen äidilleni että on hyvä että olen nukahtanut illalla suhteellisen aikaisin, vaikka olenkin nukkunut päiväunia (se on aika hämmentävää että olen oppinut nukkumaan niitä, ennen minulle tuli aina kauhean huono olo päivällä nukkumisesta). Ei olisi ehkä pitänyt, nukahdin vasta puoli yhdeltä. Olen silti kohtuullisen pirteä.

Kävin tänään bussilla kaupungilla, poikkeuksellisesti. Tarkoituksenani oli ostaa mansikoita ja niitä minäkään en kuljeta pyörällä.

Ostin myös urheiluhousut, sekin oli aika poikkeuksellista minulle. Sovitin ties kuinka monta paria housuja ja olin valmis ostamaan epävärisetkin mutta onneksi niitä oli mustinakin. Ne eivät ole kauhean urheilullisen näköiset, se on minulle tärkeää. Olen suunnitellut kahta pyörälenkkiä viikonlopuksi, se sai minut päätymään tuollaiseen epäluonteenomaiseen ostokseen, farkuissa pyöräily ei ole kauhean hauskaa.

Otsahiukseni ovat viimein kasvaneet liian pitkiksi keväisen kauhuleikkauksen jäljiltä ja varasin ensi viikolle ajan kampaajalle. Olin valinnut yhden kampaamon jonne olisin halunnut mutta heille olisi saanut ajan vasta elokuulle, se on vähän liian kaukana. Joulukuussa käyttämäni kampaamo on liian kallis ja keväiseen en uskalla palata, valitsin sitten paikan niin että kävelin suuntaan jossa tiesin olevan kampaamoja ja kävelin suunnilleen ensimmäiseen sisään, osittain valitsin sen sen hauskan sijainnin takia. Toivottavasti se on kohtuullisen hyvä.

Ja ostin minä niitä mansikoitakin. Viiden kilon laatikot olivat kalliimpia kuin alkuviikosta, en tiedä laskevatko niiden hinnat enää mutta en olisi jaksanut odottaa ja tehdä toista bussiretkeä. Niinpä ostin aika kalliin laatikon, mutta ainakin ne olivat hyvälaatuisia.
Säilöntäkausi on alkanut nyt.

Kotimatkalla vieressäni istui lomalle jäänyt bussikuski, joka puhui minulle koko matkan, lähinnä mansikoista.

Lähetin aamulla toisen kesän projekteistani painoon. Parin tunnin päästä siskoni soitti, hänelle oli soitettu painosta ja kysytty minun puhelinnumeroani, työssä oli joku ongelma. Tosin siskoni kuvauksen perusteella luulen ettei siinä ole, sen vain voi tulkita niin. Hyvä että ovat noin huolellisia. Tosin he eivät kyllä ole vielä soittaneet minulle tai laittaneet sähköpostia, ehkä he päättivät että se on tehty sittenkin oikein.

Uusi podcast-löytöni on hirveän hauska.

Oli aika hyvä että lähdin eilen liikkeelle jo aamusta, minulla meni koko päivä pyykkäämiseen ja kirjapakettien postittamiseen. Aika hyvin.
Kävin taas aamulla metsässä, tällä kertaa saaliini oli vähän suurempi taas. Muutama ohikulkija kysyi minulta mitä marjoja tähän aikaan vuodesta löytää (minusta tuntuu että aika kuluu niin nopeaan että kohta löytyy kaikkia, tänään näin jo yhden tatinkin).
Pitäisi vielä tehdä yhtä työtä ja siivota mutta väsyttää. Ehdin vähän myöhemminkin.









Sain leikekirjani valmiiksi. Siitä ei tullut ehkä ihan sellainen kuin olin suunnitellut mutta olen siihen ihan tyytyväinen, ainakin siihen että sain sen ylipäätään tehtyä. Kuvittelen että ammattitaidostani on tuossa hyötyä, kyse on kuitenkin tavallaan taittamisesta ja erilaisten sommitelmien tekeminen sujuu minulta aika helposti, melkein automaattisesti. Askarteluliikkeessä suositeltiin liimateippiä valokuvien kiinnitykseen, se olikin todella kätevää.



Vielä yksi kirpputorilöytö. Tai oikeastaan torilöytö. Yritän kovasti olla ostamatta tarpeetonta mutta en voinut vastustaa tuon kirjan kuluneita nahkakansia. Se näyttää minusta siltä että se haluaisi olla rasia, mutta en tiedä raaskisinko leikellä sitä, en vaikka minulla ei olekaan kauheasti käyttöä vuoden 1910 virsikirjalle.

Ei tautia, pyykkäystä, kirpputorilla

Ei minulla ollut varmaan mitään oikeaa tautia, oloni parantui niin nopeasti. Epäilen että irtomyynnistä ostamani aurinkokuivatut tomaatit saattoivat olla syyllisiä, mahakipu ilmaantui vähän sen jälkeen kun olin syönyt niitä.

On aika hyvä että tänään olen ihan terve, minun täytyy pyöräillä tänään kaupungin toiselle puolelle hoitamaan asioita, postittamaan yksi kirjatilaus isäni toimistolta ja sitten pesemään pyykkiä heidän kotiinsa. En osaa päättää lähtisinkö aamulla vai iltapäivällä, aamulla sää saattaisi olla parempi mutta olisi parempi ehkä lähteä vasta lounaan jälkeen niin en ehkä sortuisi ostamaan mitään kauhean epäterveellistä. Mutta ehkä olen aamulla pirteämpi. En tiedä.

Eilinen kirpputoriretki ei ollut kauhean onnistunut muuten kuin ostosten kannalta (jos pitää tavaroiden ostamista onnistumisena, ne olivat kyllä onneksi halpoja ja käytin niihin rahoja jotka löysin erilaisista kipoista kotoani ja palautuspullojen pantteja, niitä ei tosin ollut paljoa kun en yleensä juo mitään pantillisia juomia, vuoden aikana oli kerääntynyt palautuspulloja vajaan kahden euron edestä). Olen hukannut pyörätiekarttani jonnekin, ehkä sunnuntaina Kuralaan, ja yritin luottaa muistiini, alkumatka oli helppo ja sitten piti muistaa kahden kadun nimet. Kävi ilmi että muistin ne kyllä mutta en tarkkaa reittiä ja kirpputori olikin hankalampi löytää. Ja sitten kun lopulta löysin sen en ollut löytää kirpputorin sisäänkäyntiä, se oli vanhassa tehtaassa joka oli aika iso ja kiersin sen kokonaan ennen kuin olin lähtöpisteessäni ja löysin huomaamattoman oven josta pääsin sisään. Rikoin ruokavaliotani ja söin mustikkamunkin, se oli niin houkuttelevan näköinen ja minun piti kuitenkin juoda jotain (olin vienyt kaikki vesipulloiksi kelpaavat pulloni kauppaan) ja oli vähän nälkäkin. Ja rikoin sitä myöhemminkin syömällä Amerikasta saamani suklaan (joka oli reilua kauppaa ja jonka tuotoilla rahoitettiin taidekasvatusta, aika eettistä). Mutta ehkä se ei ole niin vakavaa.
Kirpputori oli iso ja siellä oli ihan mielenkiintoistakin tavaraa mutta siellä oli niin huono ilmanvaihto että niihin oli vaikeaa keskittyä. Mikä oli ehkä ihan hyvä. Törmäsin yhdellä osastolla sattumalta, tai ei niin sattumalta kun se oli hänen myyntipaikkansa, neuletapaamistuttuun, joka kertoi minulle lauantaina tuosta paikasta. Se oli aika hauskaa, tuli sellainen olo että minulla on oikeasti tuttuja täällä.

Tauti, Doris Day ja Totoro

Olen onnistunut hankkimaan jostakin mahataudin tai syömään jotain sopimatonta, siksi tänään enemmän kuvia kuin sanoja.

Doris Day -peili ja turkoosi kulho kirpputorilta.


Totoro ja sienessä asuva siili ja kaikkea mukavaa New Yorkin osavaltiosta, siitä otusvaihdosta. Oli aika mukava piristys huonovointiseen päivään.

Kylämäki, Vanhalinna ja leikekirja, kuvina

Minulla oli aika sosiaalinen viikonloppu. Lauantaina olin neuletapaamisessa ja olin hyvin iloinen siitä että olen jatkanut niissä käymistä (vaikkakin satunnaisesti) siitä huolimatta että ensimmäiset kertani olivat vähän hankalia, siellä oli nimittäin todella hauskaa. Neuloimme ja söimme ja puhuimme, muun muassa lampaista ja Amerikasta ja kirpputoreista (kuulin yhdestä isosta kirppiksestä jossa en ole käynyt ja joka on juuri sopivan pyörämatkan päässä täältä, käyn siellä ehkä huomenna).

Eilen pyöräilin yhden neuleihmisen (sen saman joka oli kanssani Paraisilla) kanssa Kuralan Kylämäkeen ja Liedon Vanhalinnaan.





Kuralan Kylämäki ei ole museo, vaikka se onkin Turun maakuntamuseon osa ja siellä on kyllä paljon vanhaa maatalousesineistöä. Se on enemmänkin toimiva vanhanaikainen maatalousyhteisö, siellä on peltoa ja eläimiä ja kirsikkapuita ja kasvimaita ja sen sellaista. Eilen siellä oli juhlavuoden kunniaksi ilmainen sisäänpääsy, sopii hyvin köyhälle paikallisturistille (tuo oli aika edullinen retki muutenkin, jos ei olisi käynyt kahvilla niin olisi selvinnyt kuluitta). Eläimet olivat aika suloisia ja rakennukset kiinnostavia (vaikka en ehkä maksaisi täyttä hintaa sisäänpääsystä, se oli ehkä enemmän lapsiperheille soveltuva paikka). Pääsimme kokeilemaan pellavan kehräämistä värttinällä ja se oli niin hauskaa että vaikka en onnistunutkaan kovin hyvin (sain kuitenkin aikaan teknisesti langat vaatimukset täyttävää, pellava on kai todella hankala kehrättävä) niin luulen että ostan sen värttinän kuitenkin, jos ja kun (toivottavasti kun) pääsen taas alle 70 kilon. Ja kunhan minulla on rahaa. Kokeilin myös pienillä kangaspuilla kutomista, aika hyvin muistin sen mitä minulle oli opetettu koulun käsityötunneilla (kudoin tosin poppanaa mutta periaate on sama).







Tässä vaiheessa kamerastani loppui akku joten Liedon kuvat on otettu kännykälläni eivätkä ole kovin laadukkaita. Olen pyöräillyt Vanhalinnaan joskus aika monta vuotta sitten ja se jäi mieleeni niin hauskana paikkana että lisäsin sen kesälistaani (se on ollut aika hyödyllinen, en olisi varmaan ollut muuten näin aktiivinen). En ollut suunnitellut eilisen retken jatkoa sinne mutta matkakumppanini näytti miten lähellä Kuralaa se oli ja niin jatkoimme sinne. Emme käyneet Vanhalinnan museossa vaan kiipesimme muinaislinnaan, se on valtava kallio keskellä tasaisesti kumpuilevia peltoja ja sieltä on aikoinaan (ennen kuin merenpinta laski liikaa) pidetty vahtia, näköalat olivat aika mahtavat. Ja kun en mennyt aivan reunalle ei korkeanpaikankammonikaan ärsyyntynyt. Vuoren laella kasvoi kaikenlaisia kiinnostavia kasveja kuten vaikka jänönapilaa ja erittäin varhaisia vadelmia ja näimme sisiliskonkin, en muista milloin olen viimeksi nähnyt niitä (Wikipedian kuvauksen perusteella tunnistan tuon huonosta kuvastani naaraaksi). Kävimme vielä kahvilla ja lähdimme kotia päin. Pyöräilimme eri reittiä kuin menomatkalla, sellaista tietä pitkin jonka piti ristetä erään kotini vierestä kulkevan tien kanssa ja niin se ristesikin, tosin meiltä jäi se risteys huomaamatta (vaikka kyseessä oli kaksi isoa tietä) ja päädyimme melkein Raision rajalle mutta lopulta kuitenkin kotiin, matkakumppanini joutui vielä jatkamaan aika pitkälle. Yhteensä matkaa tuli noin 22 kilometriä, se on sellainen matka joka on minulle ihan sopiva, enempää en ehkä jaksaisi.

Tänään olin tietysti aika väsynyt ja nukuin aamupäivällä päiväunet. Sain kyllä niitä ennen käytyä tunnin marjaretkellä (tällä kertaa löysin ehkä reilun desin verran) ja kaupassa ja apteekissa ja lähetin yhden työn eteenpäin.
Aloitin viikonloppuna yhden kesätehtävistäni, leikekirjan Hollannin ajoistani. Tein suunnitelman sen sisällöstä, etsin materiaalia, valitsin ja tulostin useamman kymmentä kuvaa ja tänään pääsin niin pitkälle että olen saanut jo muutaman sivun tehtyä. Ensimmäinen ideani ei toiminut enkä tiedä tuleeko siitä vähän tylsän näköinen (ainakaan siitä ei tule sellaista kuin oikeilla scrapbooking-harrastajilla) mutta tärkeämpää on saada se tehtyä, voin sitten myöhemmin koristella sitä vähän lisää.

Heräsin yöllä useampaan otteeseen venäjänkieliseen (tai niin sen tulkitsen) puheeseen ja musiikkiin, kuulosti siltä kuin radio ei olisi ollut aivan kanavan kohdalla mutta ääni kuului kuitenkin selkeästi. Ajattelin että alakerran itäeurooppalaiset siirtotyöläiset kuuntelevat radiota kovalla ja ääni kuuluu avoimesta ikkunastani sisään (heidän olisi varmaan pitänyt pitää radiotaan ikkunalaudalla että se olisi kuulunut niin hyvin). Aamulla tajusin etten eilen ollutkaan laittanut radiota pois päältä vaan kääntänyt yhden vivun fm-asennosta am-asentoon (jostain syystä sekoitan sen aina virtakytkimeen), se on ennenkin saanut aikaan venäjää.
Toivottavasti se ei kuulunut muihin asuntoihin.

Joskus mietin millainen olisin jos olisin kasvanut toisenlaisessa kodissa. On tietenkin aika mahdotonta sanoa mikä on kasvatukseni tulosta ja mikä on vain minulle luonteenomaista mutta luulen että tietynlainen mukautuvaisuuteni ja konservatiivisuuteni olisi sama, tai siis se etten ole kyseenalaistaja tai kapinallinen. Vasemmistolaisessa uskonnottomassa kodissa minusta tuli vasemmistolainen ja uskonnoton, luulen että yhtä hyvin minusta olisi saattanut tulla kokoomuslainen tai vaikka mormoni, jos olisin kasvanut sellaisessa ympäristössä. En ole luonnostani skeptinen vaikka ihailenkin oikeita skeptikoita, minulle ei tule yleensä edes mieleen kysyä kysymyksiä ja pyytää todisteita, ellei väite ole aivan epäuskottavan oloinen.
En usko että vanhemmilleni tärkeät asiat ovat aika pitkälti minullekin tärkeitä vain siksi että olen kiltti, tai en tiedä, ehkä uskoisin toisissa kodeissa oppimiini arvoihin yhtä vakaasti kuin vaikka siihen että koulutus kannattaa, taide on tärkeää samoin kuin luonnon hyvä kohtelu (joka ilmeni muun muassa niin ettemme koskaan käyneet syöttämässä sorsia) ja sellaiset asiat.
Olen aika iloinen että perheeni on sellainen kuin se on, esimerkiksi oikeasti yliluonnolliseen uskovana olisin varmasti vielä huonommassa kunnossa, jos oletetaan että ahdistuvaisuuteni on synnynnäinen ominaisuuteni, niin kuin uskon. Toisaalta uskon myös että taipumus siihen on periytynyt isäni perheeltä, jossa sitä on ollut aika paljon liikkeellä, joten sitä ongelmaa ei olisi varmaan toisessa perheessä.
Ajatusleikkinä tuo on mielenkiintoinen mutta aika mahdoton.

Olin joskus ala-asteen lopulla ja yläasteellakin (ja tarkemmin ajateltuna jossain määrin lukiossakin) hyvin kiinnostunut parapsykologiasta, erityisesti ennustamisesta ja numerologiasta ja sellaisista jutuista. Ja tarotkorteista (minulla on edelleenkin muutama pakka niitä jossain, tosin ne eivät ole niin hienoja kuin jotkut joista haaveilin). Luin joskus neljännellä luokalla Erich von Dänikeniä ja minusta hänen väitteensä tuntuivat niin järkeviltä että uskoin niihin tosissani, vähän aikaa (tuon jälkeen en ole varsinaisesti uskonut epäilyksittä mihinkään yliluonnolliseen, täysin vahva usko maallisiinkin asioihin tai itseeni katosi kun tajusin että lapsuuteni unelma-ammatti, johon olin aivan varmasti tiennyt päätyväni ja haluavani ei enää kiinnostanut minua lainkaan, nykyään en voi sanoa että uskon ehdottomasti jonkun mielipiteeni tai uskomukseni säilyvän, ehkä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). En muista mihin se uskoni katosi mutta muista että kiinnostukseni ennustamista kohtaan katosi kun tajusin ettei ainakaan minun alitajuntani ollut kykenevä antamaan minkäänlaisia tulkintoja tai edes tuntemuksia. Yritin tuijottaa korttia ja mietiskellä ohjeiden mukaan onko se positiivinen vai negatiivinen viesti enkä saanut sitä ikinä päätettyä. Mutta ehkä se johtui siitä etten säilyttänyt kortteja valkoiseen silkkiliinaan käärittynä, niin kuin oli käsketty ja ulkomaailman energiat saastuttivat ne? Pidin enemmän numerologiasta, siihen ei tarvittu mitään epämääräisiä tulkintoja.

Väsyneitä ajatuksia

Olin tänään aamulla aikaansaapa ja kävin metsäkävelyllä ja tein sitten töitä, minulla on pari projektia viimeistelyä vailla. Sitten minua alkoi nukuttamaan niin kauheasti että oli pakko ottaa päiväunet. Nyt yritän kerätä energiaa jonkinlaiseen siivoukseen.

Minulla on suunnitelmia viikonlopuksi, vähän säästä riippuen. Huomenna on taas neuletapaaminen, olisi hauskaa päästä vähän ihmisten ilmoille ja sunnuntaina on ilmainen sisäänpääsy yhteen niistä kohteista joissa olen suunnitellut käyväni kesän aikana. Siitä tulisi vähän pyöräilyäkin.

Eilen olin taas pienellä marjaretkellä. Kausi ei ole kyllä oikeasti alkanut, löysin eilen ehkä ruokalusikallisen mustikoita ja muutaman mansikan mutta sillähän ei ole niin väliä.
Säikähdin kun joku lintu nousi lentoon aivan jalkojeni juuresta. Ajattelin ensin että se oli räksä mutta se oli ehkä suurempi ja punaruskea. Olisi voinut olla vaikka rouva fasaani mutta en tiedä olisiko se tuollaisessa paikassa. Sai kuitenkin sydämeni hakkaamaan.

Leivoin eilen sämpylöitä ja tein raparperikiisseliä, molemmista tuli aika hyviä.

Kellarissamme on alkanut lattioiden maalaus mikä tarkoittaa sitä ettei siellä saa käydä ja pyykinpesukin on siten mahdotonta. Pihassa on toinenkin pesutupa, mutta jotenkin vierastan sen käyttöä. Luulen että ajatuksissani se että toinen pesutuvista on minun asuintaloni alakerrassa tarkoittaa sitä etten saa käyttää sitä toista, mikä olisi kai vähän outoa kun muilla on mahdollisuus käyttää molempia niistä. Täytyy käydä tutkimusretkellä siellä, jos avaimeni käy oveen niin se ainakin varmaan ratkaisee asian.

Painoni on laskenut vähän alkuviikosta. Aika hyvä juttu vaikka se on vieläkin liian suuri.

Käsitöitä, marjakauden avaus, podcast, jäätelö ja lyijymyrkytys

Taas yksi kesäprojekteistani. Ostin joskus yhden lankakaupan alesta valkoisen huopapenaalin ja olen suunnitellut sen koristelemista mutta minulla ei ollut sopivaa ideaa ennen kuin nyt. Tuo edustaa naivistista kirjontatyyliäni, se on ihan tarkoituksellista (enkä kyllä osaisi tehdäkään oikein hienon näköistä). Jostain syystä vaaleanpunainen ei tunnu enää yhtään niin vieraalta väriltä, tai jotkut sen sävyt, en kyllä ehkä pukeutuisi siihen vieläkään.

Aloitin eilen marjastuskauden lähimetsässä. Saaliini ei ollut suuren suuri mutta en sitä odottanutkaan, vähän metsämansikoita ja mustikoita. Tärkeämpää oli käydä ulkona ja käydä tutkimassa marjatilannetta.

Minut on mainittu eräässä podcastissa! Kirjoitin joskus vaihdosta johon osallistuin, siinä piti tehdä jonkinlainen söpö otus ja lähettää se matkaan karkkien kanssa. Minun kohteeni oli vaihdon järjestäjä ja tuon podcastin pitäjä, joka sai minulta vähän kummallisen vihreän kissan (sen nimi on Suvi, tosin käsialani takia se oli muuttunut Sueiksi) ja karkkia ja nappeja ja muuta (lähetin korttina itse ottamani ja valokuvatulostimeni tulostaman syreenikuvan, hän oli kolmas ihminen joka oli pitänyt sellaista postikorttina, pitäisi varmaan olla imarreltu). Eilen kuuntelin hänen uusimman podcastinsa jossa hän puhui siitäkin miten hän oli pitänyt saamastaan paketista ja kiitti Katri from Finlandia, se oli aika hauskaa. Ja kun tuollaisten vaihtojen suurin tarkoitus on ilahduttaa toista niin on hauskaa jos kohde ilahtuu, tai ainakin teeskentelee sitä, aiemmin olen saanut vähän vaisun vastaanoton. Mutta ehkä se on ollut heidän rehellinen reaktionsa.

Lähikauppaani oli ilmestynyt Ben & Jerry's -jäätelöallas (siis pelkkä allas tässä vaiheessa). Aika vaarallista.
Ehkä voisin ottaa sen samanlaiseksi kerran kuukaudessa luksukseksi kuin kylvytkin, kävisi ensin vaahtokylvyssä ja sitten söisi herkkujäätelöä. Tai söisi sitä kylvyssä. Muuhun ei ole oikein varaa budjetissa (eikä ehkä vyötärölläkään).
Olen nyt neljättä päivää ilman herkkuja. Se on aika hyvin minulta tänä kesänä. En tiedä tepsiikö kromi tai sen placebous tai joku muu mutta yritän sinnitellä (tähän mennessä ei ole ollut vaikeaa) kaksi viikkoa, eikö sanota että tapa muodostuu siinä ajassa? Viikonloppuni eivät kyllä tule olemaan herkuttomia jatkossakaan, mutta ehkä vähän kohtuullisempia kuin vaikka viime viikonloppuna.

Päätin ottaa lyijymyrkyttymisen riskin jatkossakin, ainakin toistaiseksi. Tuskinpa saamani lyijyn määrä kasvaa aivan kauheasti vaikka tämän kesän aikana ja ehkä taloudellinen tilanteeni on vakaampi syksyllä ja voin ostaa muutaman uuden lautasen vanhojen kaveriksi. Ja ehkä kännykkäni ehtii tappamaan minut ennen lautasiani.

Alpakoita.

Angstia ja aarteita

Viime yö oli vähän epämiellyttävä. En ollut saada unta ja sitten heräsin ennen kolmea painajaiseen enkä pystynyt nukahtamaan uudestaan kun aloin ajattelemaan sitä että äitini oli sanonut että joku hänen ystävänsä oli nähnyt ohjelman jossa oli sanottu että vanhat astiat voivat olla terveydelle vaarallisia (tämä huoli ei ollut niin outo kuin vaikuttaa, kartutin vanhemman Arabiani kokoelmaa eilen kahdella lautasella) ja minun piti avata tietokone ja googlettaa "vanha arabia terveysriski" ja ensimmäisten hakutulosten joukossa oli Kuningaskuluttajan juttu vanhan posliinin lyijypitoisuudesta. Ja sitten aloin miettimään millaiset lyijymyrkytyksen oireet ovat (vaikka jutussa annettiinkin ymmärtää että vaikutukset näkyvät joskus pitkän ajan kuluttua) ja ehkä oudot oireeni (jotka eivät niin kauhean outoja ehkä ole) johtuvat siitä kun en omista kuin yhden 70-luvun jälkeen valmistetun lautasen enkä yleensä käytä sitä kun en pidä sen ulkonäöstä. Ilmeisesti vanhat astiat kannattaisi säästää juhlaan ja käyttää arkena uusia turvallisia ja en oikein tiedä mitä tekisin. Otanko riskin ja käytän lautasiani? Jutun mukaan korkeapolttoisessa keramiikassa on pienempi riski ja sen pitäisi pystyä erottamaan matalapolttoisesta kilauttamalla sitä vaikka lusikalla, korkeapolttoisesta lähtee korkea ääni ja matalapolttoisesta kumea. Niinpä sitä kilauttelin lautasiani yöllä haarukalla ja niiden ääni oli kyllä korkea verrattuna vaikka saviseen kukkaruukkuun joten ehkä ne ovat korkeapolttoisia. En tiedä pitäisikö minun hankkia uusia astioita arkikäyttöön, se tarkoittaisi käytännössä Ikeaa (kaipa heidän lautasensa ovat turvallisia?) tai muita halpoja uusia tai sitten uudemman Arabian etsimistä kirpputoreilta. Ei lautasten olisi pakko olla Arabiaa, mutta niiden leimoista käy kätevästi ilmi valmistusaika (katsoin huvikseni uusien Arabian lautasten hintoja, en kyllä maksaisi yli kahtakymppiä yhdestä).
Sitten minun piti lukea harmitonta kirjaa ja lopulta kello oli kuusi ja pystyin taas nukahtamaan pariksi tunniksi. Näin outoa unta jossa olin muun muassa vähän ilkeä eräitä lapsia kohtaan tai ivallinen (hekin olivat aika ilkeitä kyllä) ja kun he kun he kysyivät ikääni sanoin että olen niin vanha kuin nuorin ja vanhin lapsi ovat yhteensä, tarkoittaen 1 + 17 vuotta koska unessa niistä tuli yhteensä 28.

Eilinen päivä oli kuitenkin aika mukava. Yksi kesäsuunnitelmistani oli pyöräillä vähän kauempana oleville kirpputoreille katsomaan jos niiden valikoima olisi parempi kuin minua lähinnä olevan. Oli se. Innostuin hieman mutta en ylittänyt kahden kympin budjettiani (harmi etten ollut silloin ahdistunut lyijyisistä astioista, olisin voinut katsoa niille sijaisia). Ensimmäinen kirpputori oli Fidan Lähetystori isompi ja kiinnostavampi kuin lajitoverinsa Jyväskylässä ja harvinaisen hyvävalikoimainen lahjoituksille perustuvaksi. Toinen oli iso itsepalvelukirpputori Kirppis-Center, se kuuluu samaan ketjuun kuin se lähin kirppikseni, se joka on vähän ankea. Noille oli sen verran matkaakin että minulle tuli hyvä pyörälenkki.
Toisella kirpputorilla näin teepannun joka on samanlainen kuin vähän hyljeksimäni teepannuni (koska se on ruskea, muuten se on ihan mukavan näköinen), se väitti olevansa Arabian ja maksoi 20 euroa. Luulen etten maksanut omastani 20 markkaa enempää jos sitäkään mutta siitä onkin aikaa, ostin sen joskus vielä kotona asuessani. Ei sillä että pannun mahdollinen arabialaisuus saisi sen näyttämään yhtään sievemmältä.

Tässä löytöni:

Kesäpokkareita halvalla ja muutama kirja joista voisi olla askarteluun, nimittäin tuo Rodoksen matkaopas 60-luvulta ja kansakoulun oppikirja 20-luvulta. Olen haaveillut löytyväni kasviopin joka olisi niin huonossa kunnossa että sitä raaskisi leikellä ja tuo on melkein yhtä hyvä löytö ellei parempikin. Tosin sitä en taida pystyä tuhoamaan mutta mustavalkoiset kuvat toimivat ehkä skannattuinakin. Ja ne ovat aika hauskoja. Kirjasta löytyy kuvia vaikka mistä, ihmisen luurangosta, sienistä ja vaikka ilmapuntarista. En ole kyllä varma mitä niistä oikein askartelen mutta kaipa niille löytyy joku idea (ehkä minun pitäisi tutustua tarkemmin niihin Artist Trading Cardeihin, ne saattaisivat sopia minulle). Hilja Valtosen Nykyhetken tyttölapsi on minulla lainassa kirjastostakin mutta en voinut vastustaa sen ostamista (ja hintaa, 60 senttiä).

Langanpätkille löytyy aina käyttöä, vaikka pienten otusten täytteenä.

Nuo ovat ne lautaset jotka aiheuttivat lyijymyrkytyspelkoni. Lasi on maljakoksi ja pieni mansikkalautanen tarttui mukaan tarjouskorista. Jostain syystä olen viime aikoina viehättynyt söpöydestä ja vaaleanpunaisesta ja helmistä. Ehkä minusta on tulossa stereotyyppinen tyttö?

Tiedättekö mikä tämä on? Minä en tietäisi ellen olisi juuri nähnyt samanlaista äitini luona. Se on ihan käyttöesine, vaikka minulle se onkin koriste (täytyy puhdistaa se ensin).

En ole tänään niin väsynyt kuin olin viikonloppuna vaikka nukuinkin niin huonosti. Sain sulatettua pakastimenikin, nyt on taas yksi työ vähemmän kesälistalla. Velvollisuuksia sillä ei olekaan enää kuin mattojen pesu, loput ovat mahdollisuuksia.

Yliluonnollisuus, hömppäkirja ja muovipussikassi

Ajauduin joku aika sitten väittelyyn yliluonnollisesta Brimin blogissa (täytyy painottaa että linkitän sinne vain koska tämä ajatuskulkuni alkoi sieltä, en pilkatakseni toisten uskoa tai mitään sellaista, enkä siinäkään keskustelussa pilkannut. Ylipäätään en ole kauhean pilkallinen ihminen, tai niin kuvittelen. Voin olla kyllä väärässäkin, yleensä ihmiset kai pitävät itseään suhteellisen hyvinä ja mukavina). Ajatukseni taitavat kulkea aika hitaasti kun vasta nyt tajusin mikä minua häiritsi tuon keskustelun aikana (ja siksi siihen puutun vasta nyt ja omassa blogissani ja edelleen, en hyökätäkseni ketään tai heidän uskomuksiaan kohtaan. Korkeintaan perusteluitaan). Se oli se käsitys että ajattelee ihmisten olevan luomakunnan korkeimpia olentoja, jos on sitä mieltä ettei usko että on olemassa asioita, joita ei pysty selittämään vaikka tiede kuinka edistyisi. Se on siis minun määritelmäni yliluonnollisesta, kun taas keskustelussa määritelmänä tuntui usein olevan "asia jota tiede ei pysty selittämään tällä hetkellä", mikä minusta tuntuu vähän rajoittuneelta eikä kauhean loogiselta. Yliluonnollisen pitäisi kai olla luonnonlakeja rikkovaa ja taianomaista tai jumalallista tai vastaavaa alkuperää, sellaista jota ei pystyisi ikinä selittämään luonnonlaeilla. Mutta siitä luomakunnan kruunuudesta. Se ei ollut tullut minulle mieleenkään enkä mitenkään erityisesti usko siihen että ihmisten tiede selittäisi joskus kaiken mahdollisen, mutta en ole erityisesti uskomattakaan. Se on vähän kuin avaruudellisen elämän olemassaolon, se tuntuu minusta ihan mahdolliselta mutta siihen uskominen tuntuu vähän oudolta etukäteen (mutta minulta taitaakin puuttua kyky uskoa uskonnollisella tavalla, minulta tuntuu myös puuttuvan tarve kuolemanjälkeiselle elämälle, sen ideakin tuntuu ahdistavalta). En siis ota kantaa siihen saako ihmisten tiede joskus kaikki universumin salaisuudet selville (yksi hyvä tapa saada aikaan ahdistusta itselleni on ajatella maailmankaikkeuden rajoja ja sitä missä se on, se tuntuu minusta niin käsittämättömältä että ahdistun), voi olla että siihen vaaditaan älykkäiden merivuokkojen sivilisaatio joltain kaukaiselta planeetalta, mutta minusta tuntuisi oudolta että olisi asioita joita ei voisi selittää, joiden perimmäinen luonne olisi niin mystinen ettei niitä voisi ikinä missään tapauksessa selittää.
(ja nyt kun luin keskustelun viimeisimmät kommentit niin huomasin että ajatukseni kulkee niin hitaasti että siellä oli sanottu suunnilleen sama, mutta olkoon kun nyt tuon kirjoitin)

Minulla on kesken kirja joka ärsyttää minua (tosin hylkäsin sen Hilja Valtosen vuoksi), monestakin syystä. Sen sankaritar on väliamerikkalainen entinen vapaustaistelija, nykyinen bostonilainen yliopisto-opiskelija. Hänen setänsä oli sitä mieltä että hän kaipaa sivistystä ja käytöstapoja ja hillittyä naisellisuutta, mitä hänellä ei ilmeisesti ole vietettyään nuoruutensa viidakossa konekiväärin kanssa. Tuossa tehtävässä häntä auttaa amerikkalainen toimittaja, joka oli sankarittaren kotimaassa tekemässä juttua, joutua vangiksi ja kidutetuksi ja vietti aikaa viidakossa tytön kanssa. Ja tietenkin he olivat valtavan ihastuneita toisiinsa mutta peittivät tunteensa kun tyttö oli 17-vuotias ja oli sota ja muuta sellaista. (kyseessä on tietysti puhdas viihdekirjallisuus mutta siihen lukeutuu paljon parempiakin kirjoja, tuoltakin kirjailijalta). Nyt he ovat sitten Bostonissa ja eivät vieläkään voi toimia tunteidensa mukaan, jostain syystä. Eikä se jaksa minua kiinnostaa kauheasti.
Minua ärsyttää muun muassa se että missään vaiheessa ei selitetä miksi sankarittaresta pitäisi tulla lempeyden ja hienostuneisuuden (olipa tuo vaikea kirjoittaa, aivoni ovat tosiaan hitaat) perikuva, hänen käytöstavoissaan ei ole varsinaisesti vikaan ja ihmiset pitävät hänestä. Toisekseen minua ärsyttää sankarittaren saarnaavuus. Hän saa kauhean kohtauksen kun sankari yrittää ostaa hänelle kalliita juhlavaatteita, koska kalliiden vaatteiden käyttäminen olisi kauheaa syntiä kun ihmiset ovat nälissään ja niin edelleen (mistä en välttämättä ole eri mieltä) mutta sitten hän ylpeilee kun löytää mekon alle kahdellakymmenellä dollarilla. Tarkoitus on kai osoittaa että hän on teeskentelemätön ja vapaa turhamaisuudesta mutta minun oli vaikeaa olla ajattelematta missä ja millaisissa oloissa hänen halpa vaatteensa on tuotettu, eikö hänen olisi ollut parempi käyttää vähän enemmän rahaa vaatteeseen jonka alkuperän hän tietäisi ja jonka tekijöille olisi maksettu kunnon palkkaa? Varsinkin kun hän puhuu siitä miten hänen kotimaansa naiset joutuvat tekemään suunnilleen orjatyötä ja antamaan pienen palkkansa vielä miehilleen.
Tuo on tietysti aika typerä ärsytyksen aihe kirjassa joka on aika typerä muutenkin ja ihmiseltä joka ostaa itsekin halpoja vaatteita joiden alkuperästä ei tiedä, mutta silti.

En tiedä olenko ollut viime aikoina liikaa yksin kun mietin tällaisia asioita. Jotenkin minusta tuntuu ettei minun olisi pitänyt kirjoittaa niitä mutta olkoon.


Ja sitten jotain ihan muuta. Yritän välttää muovipussien ottamista ja ostamista, varsinkin jos kyseessä on pieni ostos jonka pussia ei voi käyttää roskapussinakaan mutta on niitä silti kertynyt ja olen säästänyt niitä kun pois heittäminen tuntuu tuhlaavaiselta vaikka olen sitäkin tehnyt. Eilen ripustaessani pyykkiä ulos kuivumaan huomasin taas ettei minulla ole niille kunnollista säilytyspaikkaa ja muistin ne pienet muovipussit ja illalla virkkasin niistä jonkinlaisen säilytyspussin. Siitä tuli vähän muotopuoli mutta minusta se on aika sympaattisen näköinen eivätkä pyykkipojat välitä.

Pesin eilen venyneen kesäneuleeni lakanoiden kanssa kuudessakympissä ja laitoin sen kuivausrumpuunkin. Nyt se on aivan sopivan kokoinen, kunnes venyy taas. Olen siihen oikeastaan aika tyytyväinen, aika hauskaa että voi tehdä itselleen vaatteita jotka sopivat, ainakin heti pesun jälkeen.

Väsymys ja Naantali

Tavoitteeni oli olla tekemättä mitään hyödyllistä tai ylipäätään mitään erityistä viikonloppuna (kun minulla on ollut aika paljon kaikenlaista ohjelmaa viime aikoina) ja onnistuinkin hyvin, olin niin väsynyt taas etten ollut pysyä hereillä ja jouduinkin nukkumaan päiväunia (eilen jo heti aamusta). Ja sitten oltuani koko päivä nukahtamaisillani en ollutkaan saada unta kun menin oikeasti nukkumaan ja sitten taas heräsin liian aikaisin ja olin kauhean väsynyt.
Joten lähinnä makasin sängyssä ja luin Hilja Valtosta ja söin karkkia.
Olen kyllästynyt siihen ettei minulla näytä olevan itsekuria makean suhteen ja ostin kromia, jonka tehoon makeanhimon hillitsijänä en oikein usko mutta joskus sillä on ollut minuun ainakin placebo-efekti ja ei kai siitä haittakaan ole, toivottavasti. Ja Pirkka-kromi on aika hyvänmakuista. Ehkä se korvaa osan makeantarpeesta?

Perjantaina olin taas paikallisturistina, isäni ja äitipuoleni kanssa Naantalissa. 

Olimme picnicillä hienolla mutta pelottavan jyrkällä kalliolla, sen pelottavuus ei näy kuvasta mutta se oli melkein pystysuora ja korkea. 
Pääkohteemme oli Kultaranta, se oli aika kiinnostava paikka vaikka en olekaan kauhean innostunut sen tyyppisistä kauhean muodollisista puutarhoista ja en ollut kauhean ihastunut oppaaseemme, jonka jutut olivat aika järkyttävän sovinistisia, varsinkin ottaen huomioon sen että hän oli nainen.  

Mutta oli siellä aika hienoja yksityiskohtia.






Sitten kävelimme vanhan Naantalin kaduilla (siellä on ehkä jopa liian idyllisen näköistä) ja kävimme kahvilla ja katsomassa kirkkoa.

Tänään olen ollut aavistuksen verran pirteämpi ja pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja tiskannut ja tehnyt yhtä pientä työtä joka on ollut hieman tuskastuttava siihen liittyneiden väärinkäsityksien vuoksi.