Otsatukasta tuli vähän outo (mutta siisti), en löytänyt sopivia housuja mutta sievät kengät (en ostanut), kävin ystävän kanssa pizzalla ja jäätelöllä. Ja epävarma työnantajani soitti, työ on nyt varma. Ihan hyvä päivä, vaikka pää vielä epäilyttääkin.

Sain kyllä vähän huonoja uutisia opinnäytetyöhön liittyen. Nyt he haluavat masterkappaleen nauhalla, kun kysyin aikaisemmin niin dvd riitti. Mutta helpostihan minä sen nauhalle siirrän, jouduinhan tekemään projektin aikana vaikka mitä muuta. Eräs opettaja haluaa myös keskustella Gramexin laskusta. Ei kuulosta hyvältä.

Aamulla elämäni tuntui liian helpolta. Onneksi löin pääni kaapinoveen, nyt voin huolestua aivoverenvuodosta.

(oikeasti iskut päähän pelottavat minua todella paljon, kiitos erään ystävän aivovammautuneen siskon. Pienikin kipu vaikuttaa huolestuttavalta merkiltä).


Juttelin hississä kiinalaisen naisen kanssa (olimme selvittäneet yhdessä kriisiä pesutuvassa), hän kysyi onko minunkin asuntoni täynnä mustaa pölyä. Onhan se. Moottoritien vieressä asumisessa on huonot puolensa.

Tänään tein kevään kunniaksi jotain odottamatonta, varasin ajan kampaajalle. Siellä ei tosin tapahdu mitään kovin radikaalia, siihen minulla ei ole halua eikä varaa. En vain millään jaksa alkaa nyrhimään otsahiuksiani taas kynsisaksilla, haluan että se tehdään kerrankin terävillä saksilla.
En ole tainnut käydä kampaajalla kuuteen vuoteen.

Huomisesta tulee muutenkin kaupunkipäivä. Vanhat housuni ovat aika hajalla ja niin löysät että ne saa melkein pois jalasta avaamatta vetoketjua (ehkä vakosametti venyy?), taas pääsee kokemaan sen nautinnon.

Postissa minulle yritettiin myydä rairuohokorttia (ihan hyvä idea ja muistutti minua siitä että jotain voisin kasvattaa täälläkin), kummilapselle lähetettäväksi. Kai minä näytän kiltiltä kristityltä, joka lähettelee kummilapsilleen pääsiäiskortteja (onhan se kai asia siinä seurakuntalaiseksi kasvatuksessa).
Lapsena olin kateellinen ystävälleni, jolla oli kummi vaikka hän oli uskonnoton.

Maanantaina vastaani tuli pelottava joukko teinipoikia, ehkä yläasteikäisiä. Heidän perässään, erillään muista käveli kaksi poikaa, eivät yhtään niin uhkaavan näköisiä mutta vilkkaasti keskustelevia ja iloisia.


Odotan kahta tärkeää kirjettä ja yhtä tärkeää sähköpostia (kai mahdollinen työnantajani numero yksi olisi ottanut yhteyttä, jos hän päättikin olla antamatta työtä minulle? Tai jos hän kuullut oikein osoitettani ja viesti ei mennyt perille? Miten muuten gmailin voi sanoa kuin geemail? Olisi sittenkin pitänyt antaa koulun osoitteeni, mutta ihmiset eivät yleensä ymmärrä sitä. Tai ehkä yhteyksissä on jotain vikaa). Onneksi sain eilen hoidettua työn numero kaksi.

Tällä viikolla pitäisi vielä hoitaa yksi viimeisistä opinnäytteeseen liittyvistä asioista, musiikin tekijänoikeudet. Teostohakemus on postissa mutta Gramexille minun pitäisi soittaa. Tai oikeastaan ensin pitäisi käydä tapaamassa koulun taloussihteeriä. Tilanne on vähän monimutkainen, saan koululta 400 euroa ja loput maksan itse sponsoriavustuksilla. Gramexin lasku on kai jotain 460 euroa, heiltä pitäisi saada kaksi laskua. Ei tuo ole suuri ongelma mutta ahdistaa. Se puhelimella soittaminen siis, taloussihteeri onneksi ei ole yhtään pelottava, jos hän sattuu olemaan paikalla.

Osuin vahingossa blogiin, jossa puhutan pettämisestä ja parisuhteen ulkopuolisista ihastuksista. Se ei jäänyt mieleeni, vaan se vanha ajatus että pitää kerätä mahdollisimman paljon kokemuksia, ettei sitten vanhana kaduta. Minusta tuo tuntuu yhtä järjettömältä ajatukselta kuin se että täysillä eläminen vaatii jatkuvaa menemistä ja tulemista ja ryyppäämistä ja kiirettä ja seksiä, minä kuvittelisin sen ennemmin tarkoittavan läsnäoloa ja nauttimista siitä hetkestä missä milloinkin on. Tuoko kokemusten keräily oikeasti onnea? Minä valitsisin mieluummin tasapainoisen onnellisen elämän kuin vaikka sellaisen, johon mahtuu paljon seksiä vaikka kenen kanssa, vaikka se olisi hyvääkin.

Olen laiska, en halua kehittää itseäni jatkuvasti eikä minulla ole tavoitteita, muuta kuin selvitä hengissä mahdollisimman hyvin, olla onnellinen ja olla loukkaamatta muita. Ehkä se estää henkisen kasvun mutta ainakin olen tyytyväinen elämääni. On tietysti asioita, jotka voisivat olla paremmin, ulkonäössäni ja luonteessani, mutta en joko välitä niistä tai välitän mutta olen liian laiska ja opin elämään niistä huolimatta (tai ainakaan se ei syökse minua syvään itseinhoon). Itsetyytyväisyys on kai vaarallista enkä olekaan tyytyväinen itseeni, vain elämääni, jos se on mahdollista (minun olisi oikeastaan pitänyt jo mennä nukkumaan, ajasta huolimatta). Hämmästyn sitä miten monilla ihmisillä tuntuu olevan tarkka käsitys siitä minkä näköisiä heidän pitäisi olla, miten laihoja ennen kuin he voivat olla tyytyväisiä (hämmästyin tänään myös siitä että on oikeasti naisia, jotka kasvattavat hiuksiaan vuosikausia, vain päästäkseen vihille nutturan kanssa). En minä ole onnellinen tai tyytyväinen aina (esimerkiksi nyt olen lähinnä ärsyyntynyt siitä että olen liian pihi ostaakseni kunnon särkylääkkeitä) mutta en usko että onnellisuus vaatisi muutosta elämässäni.

Muutakin kuin romantiikkaa

Olin lamaantunut epäonnestani: kuudentoista vuoden elinaikanani minulla oli ollut vain yksi ystävä, ja hän oli paljastunut metafyysiseksi koettelemukseksi.

Amélie Nothombin Antikrista on aika ahdistava kirja, onneksi ei kuitenkaan pelkkää kurjuutta ja päähenkilön kiduttamista, ja onneksi se on aika lyhyt. Kirja on vähän liian lähellä omaa elämääni, tosin minulla ei tietysti ollut oikeastaan kovinkaan kurjaa. Tai en ainakaan muista sitä. Minua häiritsee etten muista miltä minusta tuntui teini-ikäisenä, aika ennen kuin täytin 20 vuotta tuntuu aika kaukaiselta (ennen kuin pienen hermoromahduksen vai mikä se olikaan). En muista millaista minulla oli ystävieni kanssa silloin kun he eivät olleet suuttuneita minulle. Pilkkasivatko he minua? Eivät ainakaan joukolla, meidän porukassamme ei kiusattu muuten kuin eristämällä. Se muistan ettei heihin (tai muutamaan heistä) voinut luottaa, ainakaan salaisuuksien kanssa. Oli aina pakko kertoa kehen oli ihastunut, vaitiolo tai ihastumattomuus ei ollut vaihtoehto, jos halusi olla normaali. Siihen kyllä pystyi luottamaan että he huusivat salaisuuksiani silloin kun meidän koulun poikia sattui käymään pihassamme, voi olla että huusivat muidenkin salaisuuksia.
Samaan poikaan ei saanut olla ihastunut kuin joku muu, silloin olisi varmasti käynyt samoin kuin Take Thatin kanssa. Minä olin Robbie Williamsin fani, samoin eräs toinen tyttö. Pidettiin todennäköisempänä että Robbie olisi pitänyt tuosta toisesta, minä jouduin tyytymään Gary Barlowiiin (mutta olin Robbien fani salassa).
Oli meillä varmasti välillä hauskaakin.

Antikristan Blanche on oikea näkymätön tyttö.

Eilen luin Claudia Ruschin kirjan Stasi tiskipöydän takana, sekin oli aika lyhyt. Ja yllättävän hauska aiheeseensa nähden. On vaikeaa uskoa, että DDR on oikeasti ollut olemassa.

Clashin mukana laulaminen ei voi kuin piristää.
Yksi parhaista festarimuistoistani (en ole kyllä kovin monilla festareilla käynyt, kaksi Provinssirockia ja ehkä kolme Ruisrockia, jos oikein muistan) liittyy Joe Strummeriin 1999. En vielä kuunnellut silloin Clashia, olisin saattanut saada vielä enemmän irti. Valtava karisma.

En tiedä kertooko tämä lista enemmän musiikkimaustani kuin se satunnainen, 13 laulua, joille olen antanut iTunesissa viisi tähteä ja kuunnellut yli 20 kertaa:
The Beatles: We Can Work It Out
The Beatles: Eleanor Rigby
The Beatles: A Day In The Life
The Beatles: Let It Be
The Clash: Janie Jones
Lee Hazlewood & Nancy Sinatra: Summer Wine
Lee Hazlewood & Nancy Sinatra: Lady Bird
Lee Hazlewood & Nancy Sinatra: Sand
Lee Hazlewood & Nancy Sinatra: Sundown, Sundown
Lee Hazlewood & Nancy Sinatra: Some Velvet Morning
Maximo Park: Wasteland
Nancy Sinatra: These Boots Are Made For Walking
Nancy Sinatra: Sugar Town

Aika nostalgista. Viime kesänä oli aika voimakas Lee & Nancy -kausi. (eniten soitetut laulut ovat lähinnä Nancylta ja Kaiser Chiefsilta, molempia kuuntelin melkein pelkästään viikon tai parin ajan, muuten iTunes saa itse valita soitettavat). Janie Jones ja Wasteland ovat muuten vain loistavia.

Taisin saada toisenkin pienen työn. Outoa ja hyvä ajoitus.
Tietenkin nyt pitää stressata että jokin menee pieleen tai asiakas muuttaa mielensä, mutta toisen ainakin pitäisi olla aika varma, asiakkaana on isäni. Työn pitäisi kyllä olla valmis huomenna ja tänään olo on hieman väsynyt ja pää tyhjä mutta kai niitä ideoita löytyy jostain. Alitajuntani ei ole koskaan pettänyt minua.

Tänäänkin oli jännittävä päivä.

Tajusin eilen että olin unohtanut vaihtaa yhden huonon äänitiedoston parempaan joten olin koululla ennen yhdeksää renderoimassa (siis odottamassa kun editointiohjelma työsti tunnin ajan videotiedostoa), juoksin kotiin laittamaan sitä dvd:lle, juoksin kouluun ja ehdin jopa syömään. Ruokajonossa joku mies puhui minulle ja lounaankin söin miesseurassa (ensimmäinen pöytä jossa näin tuttuja).
Olisin toivonut että tuotantokansion (alla olevan kuvan musta kansio, joka sisältää kaikki tuotantoon liittyvät paperit ja kopiot levyistä) palauttaminen olisi ollut juhlallinen seremonia, mutta olimme vain pienessä luokassa ja yksi opettaja ja yksi tuotantoassistentti tarkastivat että kaikki paperit olivat mukana. Tuntui vähän antikliimaksilta, sen jälkeen piti lähteä kahville. Mustikkapiirakka oli aivan suolaista, saimme vaihtaa sen muuhun. Sen jälkeen vaeltelin ympäri koulua tunnin verran kun en jaksanut lähteä kotiinkaan. Nyt olen aivan lopussa, viime aikojen ylikierroksilla käymisestä ei ole jälkeäkään.

Valmis

Finished
Originally uploaded by Ereine.

Taisin saada pienen työn. Ensi viikko näyttikin pelottavan tyhjältä.

Puhuin äsken puhelimessa mummoni kanssa, ehkä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Tuntui oudolta ja en oikein keksinyt sanottavaa. Suhteemme on lämmin mutta etäinen ja tunnen syyllisyyttä siitä etten käy kovin usein mummolassani. Hän on nyt sairaalassa, taas. Kaikkien muiden vaivojen joukkoon on liittynyt murtunut lonkka. Nyt hän kuitenkin muisti asuinpaikkani ja kuulosti aika pirteältä.

En tiedä ahdistaako minua se että olen huono ihminen vai isovanhempieni vanhuus ja sairaus (mummonikin on 80-vuotias, ukki yli 90). Lapsena kävin mielelläni mummolassa, myöhemmin se muuttui hankalaksi. Kai silloin kun isovanhempani muuttuivat autettaviksi ja hoidettaviksi, vaikken minä edes ole sitä joutunut tekemään.

Janilta löydetty tämäkin:
Tehtävänanto: Luettele 5-10 tuotetta, joita sinulta löytyy AINA kotoasi. Mieluiten tiettyjä tuotemerkkejä, ettei mene perustuotteiden luettelemiseksi (”joo, mulla on aina sukkia ja hammasharja kotona”). Kerro myös lyhyesti, miksi juuri listaamasi tuotteet / tuotemerkit.

1. Valion rasvaton & maustamaton A-jugurtti. En oikeastaan syö muita laatuja, niissä on liikaa sokeria ja lisäaineita ja epämääräisiä hedelmän tai marjan paloja (en kyllä muuten kauheasti vältä sokeria tai lisäaineita). Syön muussatun banaanin ja myslin tai marjojen tai muiden hedelmien kanssa, kuuluu joka aamuun.

2. Reilun kaupan banaanit
Sen jugurtin kanssa syötäväksi. Myös loistavaa matkaruokaa, vaikka yleensä jäävätkin syömättä. Mikään muu hedelmä ei ole niin jugurtin kanssa (paitsi omenasose) ja olen ollut hukassa kun banaanit ovat olleet lähikaupasta loppu (täytyy tunnustaa että kerran tai kaksi ostin Chiquitoja). Reilun kaupan banaanit maistuvat mystisesti paremmilta kuin lajikumppaninsa.

3. Vihreä tee
Tämäkin kuuluu aamuihin. Löysin vihreän teen joskus teininä ja minusta tuli vähäksi aikaa teesnobi. Nykyään juon sen maustettuna mieluiten kukkien terälehdillä ja hedelmänpaloilla. Eikä ikinä sokerilla.

4. Ananaspalat, halvinta merkkiä
Tunnen tästä epämääräistä syyllisyyttä mutta ne ovat niin käteviä ja budjettiini sopivia. Hedelmäsalaatin pohjaksi ja rahkaan ja jugurtin kanssa tai pelkiltään. Toisin kuin noita muita tätä syön lähinnä iltaisin.

5. Täysjyväkorput ja näkkileipä
Yhtä lajia kerrallaan (viime viikolla ostin vahingossa vehnäkorppuja, nekin olivat aika hyviä). Kun asuin asuntolassa minun oli pakko syödä näkkileipää (kauppa kaukana eikä pakastinta) ja vannoin syöväni vain tuoretta leipää kun pääsin kaupan viereen asumaan. Näkkileivät ja korput ovat kuitenkin aika käteviä ja vuoden alusta ovat kuuluneet uusiin terveellisiin elintapoihini. Korput ovat parhaimmillaan teen kanssa.

Muita ei oikeastaan tule mieleen, vaikka olenkin joissain asioissa aika merkkiuskollinen. Pyykinpesuainetta löytyy aina ja se on aina samaa merkkiä samoin tiskiaine ja Toluakin löytyy yleensä. Muita löytyy rahatilanteen mukaan.

Luulen ratkaisseeni ääniongelmani. Audacity tekee ilmeisesti joskus mp3:iin outoa poksahtelua, ehkä samat tiedostot toimivat vaweina. Niiden sijoittaminen elokuvaan ei vie juuri aikaa ja kyllä minulla on aikaa siihen renderointiinkin. Samalla voin tehdä myös version joka toimii tietokoneissakin ja ratkaista toisen ongelmani (nykyinen on tehty tv-pikseleille, jotka eivät ole neliöitä). Eiköhän tämä tästä, voi kyllä mennä taas aika myöhään. Onneksi työ pitää palauttaa tiistaina vasta iltapäivällä.

Musiikkiarvuutuksessa jäi arvaamatta viidestätoista vain kaksi, aika hyvin. Arvaamatta jääneet olivat nro 2 The Coral ja nro 7 Gjallarhorn.

Minun teki mieleeni kirjoittaa jotain noista kaikista ja niistä lauluista:

1. Kaiser Chiefs: Born To Be A Dancer
Viime kesä oli liian kuuma ja lähinnä istuin kotona ja katsoin televisiota (tämä tapahtui siis Hollannissa). Katsoin Live8:n (miten tuo pitäisi taivuttaa?) uteliaisuudesta, harvemmin olen pitänyt tuollaisten hyväntekeväisyysjuttujen musiikista mutta Kaiser Chiefs ja Oh My God tekivät vaikutuksen. Palattuani Suomeen muistin bändin ja tutustuin musiikkiin enemmän. Born To Be A Dancer on aika hyvä, musiikki on sopivan iskevää ja yksinkertaista ja se mukana on hauskaa laulaa. Olisin taatusti pitänyt tästä teininä.

2. The Coral: It Was Nothing. Tämä liittyy edelliseen Help: A Day In The Life -levyn kautta, tämä laulu löytyy siltä, samoin kuin Kaiser Chiefsin versio I heard it through the Grapevinesta. The Coral on liian laahaavaa minun makuuni, tai tämä yksi laulu on, ei huono mutta kyllästyisin jos sitä pitäisi kuunnella radiosta useita kertoja päivässä. En kyllä tiedä onko The Coralilla mitään suosiota Suomessa, olen tiputtautunut kärryiltä popmusiikin suhteen, nykyään kuuntelen radiosta vain virsiä ja klassista.

3. Faith No More: Digging A Grave
Tätä en olisi kuunnellut teininä, kammosin kaikkea vähänkään raskaampaa musiikkia (luultavasti johtuen ystävieni ala-asteella aiheuttamasta traumasta; he olivat vannoneet etteivät ikinä kuuntelisi heviä ja yhtäkkiä alkoivatkin kuunnella Alice Cooperia). Olin joskus ihastunut netin välityksellä tyyppiin, joka kuunteli ennen kaikkea Faith No Morea, niihin aikoihin raskaampi musiikki alkoi miellyttämään minuakin vähän (siskoni kautta tutustuin myöhemmin System Of A Downiin, se on hyvää jumppamusiikkia). Pidän laulajan äänestä.

4. Bobby Fuller Four: I Fought The Law
Tämä päätyi soittolistalleni pelkästään Clashin takia, pidän kyllä heidän versiostaan enemmän.

5. The Byrds: Mr. Tambourine Man
Liittyy edelliseen, molempiin tutustuin etsiessäni musiikkia äitini nuoruudesta. Suosikkini löytöjeni joukossa oli The Animals mutta ei Byrdskään todellakaan huono ole. Musiikkimakuni on laajentunut hämmentävästi aivan viime vuosina, siitä olen iloinen.

6. Mylo: Mars Needs Women
Minä en pidä konemusiikista, siihen saakka musiikkimakuni ei ole vielä laajentunut. Tai pidän joistain poikkeuksista mutta niiden pitää tehdä aika paljon enemmän töitä vakuuttaakseen minut kuin vaikka 50-luvun iskelmän (pidän Metro-tytöistä).

7. Gjallarhorn: Solbön/Åskan
Eräs ihminen tutustutti minut sekä Gjallarhorniin että blogeihin. Teki hyvin. En ole perehtynyt juurikaan kansanmusiikkiin, enkä tiedä luetaanko tämä edes siihen, mutta pidän todella paljon heidän vauhdikkaammista lauluistaan. Tekee mieleni pyöriä ja tanssia ja se on aika harvinaista.

8. The La's: I.O.U.
Tästä olen puhunut aiemminkin. Sellaista musiikkia, joka vetosi minuun 17-vvuotiaana ja edelleenkin.

9. Nancy Sinatra: It Ain't Me Babe
Nancystakin on ollut joskus puhetta. 60-luvun musiikki kuulostaa yksinkertaiselta ja viattomalta, vaikka varmasti oli kaikkea muuta (ehkä Nancy Sinatrassa minuun vetoaa leikkimielinen seksuaalisuus, vaikka jotkut laulut ovatkin aika rankkoja). Kuuntelen sitä kuitenkin paljon mieluummin kuin vaikka kaupallisia nuorisokanavia.

10. Manic Street Preachers: Out Of Time
Joskus Manic Street Preachers oli minulle maailmankaikkeuden paras bändi. Nykyään en oikein jaksa kuunnella heitä ja minua alkoi ärsyttämään se teennäisyys mikä teini-iässä tuntui hienolta. Miksi pitää sanoa jotain mitä ei edes tarkoita vain provosoidakseen muita? Nicky Wire on kyllä edelleen aika lähellä miesihannettani ja heistä on hienoja kuvia. Pidän eniten nykyään heidän cover-versioistaan, paras on Can't Take My Eyes Off You, tämä Rolling Stones-lainakin on aika hyvä. Pidän James Dean Bradfieldin äänestä, hän on oudolla tavalla seksikäs.
Jos laskin oikein olen nähnyt Manicsit keikalla neljä kertaa, nautin joka kerrasta. Varmasti nauttisin vieläkin, vaikken voi enää pitää itseäni fanina. On aika vaikeaa päästää irti jostain itselle tärkeästä.

11. Lee Hazlewood: Ain't The Lovin' Kind
Lee Hazlewoodin viehätys on hämärää niin minulle kuin äidillenikin, joka on alkanut vähän ihmettelemään musiikkimakuani (toisaalta hänellä on nyt mielenkiintoinen musiikkikokoelma, kiitos minun ja tuttavapiirin taitelijan). Kyse on varmaan seksistä.

12. The Beatles: Eight Days A Week
Löysin Beatlesin vasta pari vuotta sitten, enkä edelleenkään ole perehtynyt heihin tarpeeksi. Suosikkejani ovat yksinkertaiset iloiset laulut, kuten vaikka Yellow Submarine. Paras on kuitenkin Eleanor Rigby joka rauhoittaa minua surullisuudestaan huolimatta.

13. Primal Scream: Miss Lucifer
Tämä on oikeastaan aika rasittava laulu enkä muutenkaan ole Primal Screamin fani. Liian psykedeelistä minun makuuni.

14. Army Of Lovers: Sebastien
Tämä on suorastaan lapsuusajan, tai varhaisteini-iän, suosikki. Minulla oli kolmen kasetin kokoelma, yksi Erasuren kokoelma, yksi Abban kokoelma ja Army Of Loversin Gods Of Heaven And Earth. Sisälläni asuu pieni drag queen, joka pitää kaikesta ylidramaattisesta ja Army Of Lovers vastaa hyvin siihen tarpeeseen. Sebastien on yksi parhaista heidän lauluistaan, toimii edelleen. Ballad Of Marie Curiekin on aika hyvä. Uudestaan löytämieni laulujen joukossa ei ole Heterosexualitya, joka hämmensi kovasti silloin aikoinaan (ja aiheutti sen etten kehdannut kuunnella kasettia silloin kun vanhempani olivat paikalla).

15. Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Komia on aina komia
Tähän liittyy yksi parhaista festarimuistoistani. Vuosi taisi olla 2001 ja olimme siskoni kavereiden kanssa Provinssirockissa ja minulla oli välillä todella kurjaa. Emme mahtuneet leirintäalueelle joten nukuin teltassa pellolla, jossa ei ollut vesipistettä (sisko nukkui autossa) ja muutenkin oli hankalaa. Musiikki kuitenkin auttoi. Sinä vuonna esiintymässä oli joku massasuosikki Limp Biskit tai Offspring tai molemmat, päälavan lähistöllä ei tehnyt mieli viettää aikaa, varsinkin kun inhoan väkijoukkoja ja humalaisia ja niiden yhdistelmää. Minä kuuntelin pienempien lavojen luona pienempää musiikkia ja suurin löytöni oli Lauri Tähkä, jota aluksi pidin iskelmänä ja niin minulle sopimattomana (musiikkimakuni laajentuminen saattoi alkaa tästä vuodesta). Yllätyin positiivisesti, kunnon rockia ja vielä niin eksoottisin maustein (kun on epämääräisen keskisuomalainen ja kaipaa juuria niin kadehtii kunnon heimoidentiteettiä ja murretta).
Toinen löytö oli Cleaning Women, joka sai minut tanssimaan. Loistavaa musiikkia.

Tänään vuosi sitten

Den Bosch in spring
Originally uploaded by Ereine.

Vuosi sitten kevät oli hieman pidemmällä. Olin pääsiäisen kunniaksi käymässä Den Boschissa, Hieronymuksen kotikaupungissa.

Kaupungin oikea nimi 's-Hertogenbosch, se tarkoittaa kai aika vanhalla hollannilla herttuan metsää. Nykyhollannissa metsä on bos, muistaakseni, joten tuo kuva voisi olla nimeltään Bos in Den Bosch, ellei se sattuisi olemaan puisto.
Olin unohtanut miten vihreää siellä oli, kuvan etualalla erottuu juuri juuri krookuksia tai vastaavia.

En näköjään osaa olla stressaamatta. Kun työ näyttää muuten valmiilta huomaan että äänet ovat kamalat, jossain matkan varrella niihin on tullut häiriötä. Olen kyllä huomannut sen aiemminkin, koeyleisöni ei huomannut mitään joten ehkä kyse ei ole niin vakavasta asiasta. Viitosen voin kyllä unohtaa arvosanana, siihen vaaditaan jakelukelpoista tuotantoa. Minun on kaikkea muuta. Olisi se muutenkin saattanut olla aika epätodennäköistä mutta kuitenkin ehkä mahdollista. Edellisen koulun päättötyöstä sain kolmosen, perusteluna oli että se, kuten muutkin työni, oli ihan kiva, teknisesti laadukas mutta jotain puuttuu. Tällä kertaa teknisestä laadusta ei juuri voi puhua mutta ainakin se on erilainen ja haastava. Läpi pääsen varmasti, ehkä se riittää.
Haluan takaisin sen hällä väliä -asenteen, ikävää tällainen viime hetken perfektionismi.

Ehkä he eivät arvostele sellaista osiota joka ei ole kuulunut koulutukseeni (dvd-koostaminen ja äänisuunnittelu). Ehkä saan rauhoituttua tiistaina. Tai stressaan huhtikuun loppuun, silloin työt arvostellaan, julkisesti. Ja sen jälkeen ne esitetään suurelle yleisölle (joka on yleensä hyvin pieni). Tekijä tietysti kertoo työstään ja valinnoistaan.

Kevät on tullut huomaamattani.

Ei olisi pitänyt iloita siitä että työni on pian valmis. Se ei taida valmistua ikinä, tekisi mieli itkeä.

Olen tänään toista kertaa koululla ja mikään ei suju. Olen juossut koulun ja kaupan ja kodin väliä, koneelta toiselle ja luokasta toiseen.
Lopputulos on se että minulla on tyylikäs elokuvani erilaisina videotiedostoina mutta ei mitään keinoa saada sitä dvd:lle (tai sellaista keinoa jolla jälki näyttäisi melkein ammattimaiselta). Eilinen ammattimainen ohjelma toimi hyvin, mutta kone kieltätyi polttamasta millekään levylle (kaksi erilaista dvd-r-levyä ja yksi dvd+r-levy), tänään kokeilin amatööreille suunnattua ohjelmaa, joka toimii hyvin loppuun saakka, sanoo Unspecified error ja kuolee. Ehkä levyni ovat kirottuja?

Vartijakin kävi tarkastamassa liikunko oikeilla asioilla.


Vaihtoehtoni ovat äärettömän epäammattimainen levy (tehty joko iDvd:llä, joka tekee reunaan Applen logon, tai Toast Litella, joka tekee tyylikkään aaltokuvioisen taustan) tai sitten odotus maanantaihin ja itkemistä opettajille ja toivoa että jostain löytyy toimiva kone/ohjelma-yhdistelmä. Tai sitten soitto kaverille, jolla on kannettava koululta, jossa pitäisi olla kunnon ohjelma.

Tai sitten unohdan valmistumisen kokonaan.


18:01 Ystävältä ei löytynyt sitä ohjelmaa lainakoneeltaan mutta sympatiaa ja vertaistukea. Täytyy mennä itkemään opettajille maanantaina, ehkä he säälivät minua ja saan paljon apua. Ongelmana on tietysti se että koko työn olisi pitänyt olla valmis jo torstaina mutta tässä vaiheessa en välitä heidän aikarajoistaan. Kunhan saan työni levylle, muulla ei ole niin väliä.
En kyllä tiedä onnistuuko sekään, online-edit, jossa toimiva dvd-ohjelma kuulemma sijaitsee on varattu koko ensi viikon. Ehkä he kuitenkin pitänyt ruokatunnin jossain vaiheessa?
Huomisesta tuli lomapäivä, silloin voi pyykätä ja tiskata ja viedä roskia ja siivota. Ja toivoa ettei enää itketä.

Sunshine 1
Originally uploaded by Ereine.

Muistin juuri että kamerassani oli kuvia ajalta ennen Tautia, yllätyin niistä positiivisesti. Tältä näyttää koulumatkani varrella. Luonnonläheisyys tosin on hämäävää, tunnelin päällä kulkee nelostie.

Ihmettelin tänään taas kerran sitä miten minusta tuli erilainen nuori, siis raitis. Tunnustin sen etten ole ikinä ollut humalassa eräälle ystävälleni ja hän kysyi miksi, siihen minulla ei ollut vastausta (ei siihen kyllä minusta mitään erityisiä syitä tarvita). Juomattomuutta ihmeellisempää on se että en toiminut niin kuin ystäväni, jotka ryyppäsivät ja tutustuivat poikiinkin (en kyllä tiedä seurusteliko kukaan ennen lukio-ikää, jos silloinkaan) ja pyysivät minuakin mukaansa, joskus olinkin katsomassa kun he olivaat humalassa. Miksi ihmeessä katsoin sitä vain sivusta? En kadu valintaani eikä ryyppääminen kiinnosta vieläkään, minua vain ihmetyttää se että pystyin vastustamaan kavereideni painostusta ja silti pysymään jonkinlaisissa väleissä heidän kanssaan.
Nämä ovat teoriani:
1. Kasvuympäristö. Ehkä lapsuus yhteissössä opetti vastustamaan paineita olla niin kuin muutkin?
2. Pelkuruus. Vieläkin ajatus kontrollin menettämisestä hirvittää.
3. Vuorokausirytmi. Teininä menin yleensä nukkumaan ennen kymmentä, ellen lukenut jännittävää kirjaa. Ryyppäämistä harrastettiin yleensä öisin, en pysynyt valveilla niin pitkään.
4. Ulkopuolisuus. Pukeuduin eri tavalla kuin ystäväni (jotka olivat Erilaisia nuoria, minä olin vain outo), kuuntelin aivan erilaista musiikkia ja vietin vapaa-aikani eri tavalla. Ei minulla ollut mitään tarvetta olla samanlainen kuin he.
5. Hylätyksituleminen. Ystäväni hylkäsivät minut seitsemännellä luokalla, sen jälkeen se ei ollut enää pelottava kohtalo. Eniten ystävistä oli hyötyä välitunneilla ja ryhmätöissä (luulen että teininä kirjat olivat tärkeämpiä minulle kuin ystävät, taisin olla aika ankea).
6. Rahapula. Sain kuussa 100 markkaa ja sille oli parempaakin käyttöä.
7. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut.
8. Rohkeus (tai mikälie oman tien kulkeminen). Minulla ei ollut erityistä tarvetta miellyttää muita ja sen jälkeen kun olin päätellyt että olen huonompi kuin muut ja en saa ikinä poikaystävää päätin keskittyä aivan muihin asioihin, piirtämiseen ja lukemiseen ja olin onnellinen teini. Huonommalla itsetunnolla olisin saattanut alkaa ryypätä miellyttääkseni muita ja ajautunut yhden yön suhteisiin saadakseni hyväksyntää, se taitaa olla liian monen kaltaiseni kohtalo.
9. Muiden esimerkki. Kun olin nähnyt ystäviäni humalassa en halunnut itse siihen tilaan, se ei vaikuttanut hauskalta.

Varmaan nuo kaikki pitävät paikkansa, ainakin jossain määrin. Muitakin syitä voi löytyä. Syynä ei kuitenkaan ollut esimerkiksi tiukka ja paheksuva koti, uskonnollinen tai moraalinen vakaumus tai tilaisuuksien puute. Olisin varmaan saanut ilmaistakin viinaa, jos olisin halunnut, muut olisivat mielellään nähneet minut kännissä.


Sovitin tänään kaikki hameitani. Ne mahtuivat päälle ilman suurempaa väkivaltaa. Tunnen itseni normaalipainoiseksi mutta en ole päässyt vaa'alle pitkään aikaan.

Opinnäytetyöni produktio-osa saattaa olla huomenna valmis, ellei mikään mene pahasti pieleen. Opettelin tänään ammattimaista dvd-ohjelmaa, se oli yllättävän hauskaa.

Arvaa kuka

Marginaalin Jania lainaten: 15 (tai minun tapauksessani 10, sekin tuntui tarpeeksi suurelta joukolta) satunnaisesti valikoitunutta artistia tai bändiä, lukijoiden pitää arvata keitä he ovat. Joukosta tuli aika edustava, vain yksi ei ole niin kauheasti makuuni, eikä sekään ole varsinaisesti huono.

23.3. Lisäsin kuitenkin ne loputkin viisi, kun tämä oli niin hauskaa (joskus nuorempana soitin äidilleni ja siskolleni radiosta nauhoittamiani lauluja ja pakotin heidät arvaamaan niitä. Oppivat aika paljon brittipopista).































Itse en varmaan tunnistaisi puoliakaan.

Näin kotimatkalla kuolleen myyrän ja sateenkaaren, tai jonkin sen kaltaisen valoilmiön.

Stressi on vaihtunut outoon hällä väliä -asenteeseen.

Olin saanut toiseksi parhaan arvosanan kurssista, josta läpipääseminen ei ollut lainkaan varmaa.
Olisin iloinen ellen olisi niin väsynyt.

Saatanan saatanan saatanan helvetti

Alakerran mies on taas vauhdissa. Pitkiä lauseita, jotka koostuvat pelkistä kirosanoista.


Ihmiset yleensä järkyttyvät kun minä kiroilen. En ilmeisesti näytä kiroilevaiselta.

Viime aikoina olen alkanut pitämään vartalostani oikeasti. Ainakin silloin kun olen yksin kotona ja voin käyttää isoa ikkunaa peilinä, kaikki näyttää siinä sopivan epätarkalta (tässä vaiheessa voisi sanoa ettei ikkunaani näe kuin aika pitkän matkan päässä olevasta toimistorakennuksesta kiikareilla ja jos joku sitä sattuisi harrastamaan niin suotakoon se ilo hänelle).
En tiedä miltä alastomuus tuntuisi muiden ihmisten joukossa, uimahallia ei lasketa. Yksin se on helpompaa kuin se on ollut (ehkä tänä kesänä en näe painajaisia silloin kun on liian kuumaa nukkua muuten kuin alasti, yleensä näen silloin unia siitä että joku tuijottaa minua). On aika vaikeaa unohtaa kaikki vaikat ja mutat ja vertailut: pidän vartalostani, vaikka reiteni ovat paksut ja en ole vieläkään normaalipainoinen ja pidän vartalostani, mutta ei se kuitenkaan ole oikeasti hyväksyttävä (niin kuin sillä olisi jotain väliä). Ja se vertailu muihin, tuokin ihminen on minua laihempi ja parempikuntoinen, silti hän ei ole tyytyväinen, ei kai silloin minullakaan ole oikeutta olla. Kotona nuo unohtuvat, suurimmakssi osaksi aaikaa ja kodin ulkopuolellakaan en niitä niin ajattele.
Ulkonäköni näyttää kyllä määrittävän aika paljon sitä mitä olen. Joku muu saattaisi itää vartalostaan silloin kun seselviää tehtävistään, on hyväkuntoinen ja kivuton. Minulle tuo tuli vasta äsken mieleen.


Tulevaisuus ja ensi syksy hermostuttavat. Eniten hermostuttaa muuttaminen. On tyypillistä että päässäni pyörii eniten joku aivan typerä asia, muuton suurin ongelma tuntuu olevan se miten saan pakastemarjat muutettua uuteen paikkaan. Vältän muuttoauton ja apulaisten ajattelua, muutto on yksi niitä harvoja tilanteita, joissa minun pitää pyytää apua ja se on vaikeaa. Viimeksi muutin saman talon ylempään kerrokseen ja kuljetin sinne viikon aikana kaien muun paitsi isoimmat huonekalut,, kannoin koulun jälkeen aina pari muovikassillista kirjoja ylös. Huonekalujen kanssa minua auttoi ystävä. Seuraavassa muutossa ei sentään tarvitse raahata nelikymmenkiloista monitoria (toivottavasti saan sen kaupatuksi).


Eiliset vohvelit ovat yllättävän hyviä paahdettuina.

Lepopäivä tarkoittaa paria tuntia paperitöitä (taas kiroan sitä etten edes yrittänyt hankkia tuottajaa työlleni) ja stressaamista (taas niitä tekijänoikeusjutuista, ei auta vaikka muistutan itseäni siitä etten voi tehdä niille tänään mitään). Pitäisi vielä skannata muutama kuva ja lukea kirja jonka eräpäivä on huomenna (ei maailma varmaan kaadu, jos se myöhästyy). Iltapäivällä voisin tehdä retken R-kioskiin tai sunnuntaisin auki olevaan kauppaan etsimään jotain hyvää vohveleiden seuraksi. Ja sitten voisi levätä.

Kuume on palannut. Huomennakin taitaa olla lepopäivä.

Olen varma että minulla on joku eksoottinen jälkitauti, toisaalta olisin kauhuissani ja hämmästynyt jos niin olisi.

Minulla piti olla tänään vapaapäivä, mutta joudun käymään koululla selvittämässä miksi kulkuläpyskäni ei toimi (se pitää aktivoida kerran viikossa ja olen melkein varma että aktivoin sen tällä viikolla mutta en voi olla varma). Vahtimestarit ovat paikalla tänään, huomenna sinne ei pääse kuin läpyskällä ja minun piti mennä sinne tekemään töitä koko päiväksi.
Muuten vapaapäivän ohjelmaa kuuluu pyykkäystä, ruuanlaittoa ja projektiraportin kirjoittamista. Voisin myös aloittaa opinnäytetyöni paperityöt.

Ulkona sataa lunta, se näyttää rauhoittavalta eikä vähennä kevään tuntua.

Lopuksi vielä mainos, osallistukaa Oulun blogimiittiin, jos vain pystytte.

Murot ovat liian hyviä, varsinkin vehnärengas-marjamurot. Niitä ei pitäisi ostaa ellei halua syödä neljää kulhollista (ehkä muilla on enemmän itsekuria murojen suhteen?).

Minä voisin elää tyytyväisenä ruokavaliolla joka koostuisi muroista, marjoista, hedelmistä ja irtokarkeista, joista ei tulisi huono olo.

Tärkeät sähköpostit hermostuttavat minua. Viimeaikoina on ollut kyse lähinnä opinnäytetyöhöni liittyvistä kysymyksistä ja olen saanut ottaa yhteyttä ties kuinka moneen mieheen (suurin osa opettajistamme on miehiä jostain syystä, kuvallisen puolella ei taida olla yhtään naisopettajaa, eikä niitä muutenkaan ole montaa, ei kyllä opettajiakaan) ja kaikenlaisiin tahoihin, esimerkiksi sukulaisiin joita en ole koskaan tavannut. Ja melkein kaikkien lukeminen on ollut vaikeaa. Joskus myös ystävien ja tuttavien sähköpostit hermostuttavat, varsinkin jos on kyse tärkeästä ihmisestä ja miespuolisesta (sellaisia viestejä ei kyllä kauheasti tule). Viime aikoina sähköpostien hermostuttavuutta on lisännyt vastaamisen hankaluus. Joskus vastasin kaikkiin viesteihin ja heti ne luettuani, nyt se jää helposti. Joskus en jopa edes vastaa ollenkaan ja tunnen syyllisyyttä. Pyydän näin julkisesti anteeksi niiltä, jotka ovat kirjoittaneet blogiini liittyen eivätkä ole saaneet vastausta. Olen huono ihminen enkä keksi enää mitään kirjoitettavaa muualle kuin blogiin, tämä on näköjään aika vaarallinen harrastus.

Tämän päivän hermostuttava viesti on eräästä tekijänoikeusyhdistyksestä, koskien musiikin käyttöä opinnäytetyössäni. En ole vielä uskaltanut lukea sitä, jostain syystä tunnen epämääräistä syyllisyyttä, minusta tuntuu että olen tehnyt jotain väärää. Kuitenkaan en ole tehnyt muuta kuin ottanut yhteyttä ihmiseen jonka on ilmoitettu antavan lisätietoja ja kysynyt asioita joihin en löytänyt vastausta heidän nettisivuiltaan, niin kuin heidän asiakkaansa kai tekevät. Vastaus tuli nopeasti, ehkä kyseesssä on joku "poissa toimistosta"-automaattiviesti.

Lisäys 10.52 Taaskaan sähköposti ei ollut oikeasti pelottava vaan todella ystävällinen ja selventävä. Nopeaa palvelua. On kyllä vähän huvittavaa että haluamani laulun tekijänoikeus raukeaa tämän vuoden lopussa (tai siis sen äänitteen, säveltäjän ja sanoittajan oikeus kyllä jatkuu), mutta en voi odottaa siihen saakka.

Olen hieman huolestunut. Tänään aamulla olisi pitänyt lukea tenttiin mutta itkinkin parikymmentä minuuttia ilman sen kummempaaa syytä. Itkun laukaisi epämiellyttävä kommentti eräässä blogissa mutta tuskin se oli oikea syy. Minusta tuntuu etten selviä kaikesta siitä mitä minun pitäisi tänä keväänä tehdä, vaikka olenkin surkea ja valmistun vasta ensi syksynä on minulla silti liikaa tekemistä. Saatoin selvitä tämänpäiväisestä tentistä, se vähentää ahdistuksen ja tekemisen määrää mutta silti on niin paljon kaikenlaista.
Käyn ylikierroksilla ja rauhoittuminen tuntuu vaikealta. Silti en saa mitään aikaan.

Selviydyin juuri ja juuri pelottavasta koulutehtävästä, kantelusta Julkisen sanan neuvostolle koskien hyvän lehtimiestavan vastaista toimintaa tiedotusvälineissä (olen tainnut onnistua kehittämään mielenkiintoisen kapulakielisen tyylin, sen siitä saa kun käy samoilla kursseilla journalistiopiskelijoiden kanssa). Vähän kyllä nolottaa, lyhyellä varoitusajalla en löytynyt muuta kuin Lordin jäsenten nimien julkaisun, mikä ei vaikuttanut hyvän lehtimiestavan mukaiselta ottaen huomioon heidän julkisuudenkarttelunsa. Onneksi kantelua ei tarvitse oikeasti lähettää. Täytyy toivoa ettei kovin moni lue yritystäni (se löytyy kurssin omalta keskustelualueelta) ja toivottavasti opettaja hyväksyy sen (ei kuvallisia viestijöitä pitäisi arvostella yhtä ankarasti kuin journalisteja). Minun piti jopa ostaa ensimmäistä kertaa Iltalehti, joka oli valitettavasti hyvää lehtimiestapaa noudattava. Ilta-Sanomat oli parempi tarkoitukseeni, nyt ei tarvitse ostaa huomenna Seitsemää päivää (jää senkin lukemminen väliin).
Tänään pitäisi lukea vielä vähän tenttiin, pelkään etten pääse läpi.

Sain koulussa hyviä neuvoja ja ahdistuin lisää. Minusta tuntuu etten selviä opinnäytetyöstäni, ainakaan siitä ei tule todella hyvää (ja vähempään ei voi olla tyytyväinen, tietenkään). Saan kyllä jotain aikaan. Ärsyttävintä on se että periaatteessa työllä ei ole kiirettä ja voisin tehdä sitä vaikka kesällä. Sen täytyy kuitenkin osallistua johonkin palautetilaisuuteen. Kevään deadline on huhtikuun alussa, seuraava tilaisuus on ennen joulua, silloin minun pitäisi olla jo valmistunut. Ehkä huhtikuun alussa on jotain valmiina, olisin vain mielelläni pitänyt vähän taukoa ennen työn viimeistelyä. Taas kerran ihmettelen miksi ihmeessä valitsin sellaisen aiheen.

Oli tässä päivässä hyvääkin. Oli hauskaa nähdä kavereitani, vaikka jossain vaiheessa tänään olin varma että he vihaavat minua. Hekin olivat olleet pahassa flunssassa, vaihdoimme sairaskertomuksia. Muutenkin ihmisten ilmoilla oli hauskaa.
Ostin myös uuden skannnerin, olen haaveillut siitä pitkään. Vanha skannerini ei skannaa enää kunnolla, ainakaan piirustuksia. Kävelin ensin muutamaan kodinkoneliikkeeseen, jotka myyvät vain monitoimilaitteita, joille minulla ei ole käyttöä. Oikeaan tietokoneliikkeeseen oli matkaa melkein neljä kilometriä, mutta ilma oli ihana ja kävely tekee hyvää (varsinkin kun en uskalla vähään aikaan mennä vesijumppaan, luulotautisuuteni keskittyy tällä hetkellä sydänlihastulehdukseen). Palvelu oli liikkeessä yllättävän hyvää, tosin olin ostaa skannerin, joka ei toimi Macien kanssa. Toinen malli oli yhtä halpa (kun en skannaa dioja tai negoja en kai tarvitse huippulaitetta) ja vähän sievempi. Pitää kokeilla sitä kohta, ehkä saan skannattua opinnäytetyöni kuvat (minun pitää piirtää kaikki taustakuvat uudestaan) täällä eikä tarvitse raahata niitä koululle, jossa on yksi skanneri luokassa, joka on melkein aina käytössä. Vanha skanneri ei pitänyt pastellitöistä.
Päätin että olen vielä toipilas ja matkustin kotiin kahdella bussilla. Kaupungilla törmäsin sattumalta kaveriini, jolle olen ajatellut lahjoittaa vanhan skannerin, jos hän sen huolii (ilmeisesti huolii), sitä ei oikein kehtaa yrittää myydäkään.

Tällä hetkellä ei ahdistakaan, nyt on täysikuu tai melkein ja kevät on tulossa.

Selvisin flunssasta, vaikka koko loma siihen menikin. Väliin jäi Scillan tapaaminen, Helsingin retki ja luistelu Jyväsjärven jäällä. Niiden sijaan makasin sohvalla, inhosin itseäni, töitäni, stressasin koulujutuista, ahdistuin maailman tapahtumista ja tartutin äitini niin pahasti ettei hän ole ollut aikuisiällä niin sairas. Huonomminkin olisi tietysti voinut mennä ja hyviäkin uutisia tuli, esimerkiksi mummostani joka on murtuneesta lonkasta huolimatta välillä yllättävän pirteä, kuulemma. Siskokin kävi kylässä ja saimme vaihteen vuoksi kunnon ruokaa. Nyt olen melkein terve mutta ajatus koulusta ahdistaa. Sain tietää että tehtävä, jonka kuvittelin olevan tehtävänä koulussa huomenna olikin ollut tehtävänä perjantaina ennen lomaa (jolloin olin kyllä niin huonossa kunnossa etten olisi päässyt kouluun) ja sen pitäisi olla valmis huomenna. Täytyy varmaan anella opettajalta jatkoaikaa, pitäisi kirjoittaa valitus Julkisen sanan neuvostolle ja se ei vaikuta kovin helpolta. Jos tehtävää ei tee ei pääse kurssista läpi, myöhästyminen laskee numeroa. Muutenkin se kurssi ärsyttää, miksi ihmeessä minun pitäisi opetella journalistin eettisiä ohjeita ja heidän työhönsä vaikuttavia lakeja? Opinnäytetyönikin näytti kamalalta telkkarissa ja tulee myöhästymään pahastti ja kaikki on ankeaa.

Ärsyttää valittaa koko ajan mutta oloni ei ole tällä hetkellä mitenkään hyvä tai iloinen.

Tauti jatkuu mutta minulla ei ole enää edes kuumetta (eilen oli melkein 39 astetta). Pystyn lähtemään Jyväskylään vaikka ajatus pitkästä bussimatkasta ei houkuttelekaan. Siellä on kuitenkin hauskempaa sairastaa.

Heräsin viime yönä tunnin välein kunnes en jaksanut sitä enää kahdelta. Luin kirjaa ja blogeja vähän aikaa, sitten sain nukuttua taas muutaman tunnin. Ei varmaan pitäisi nukkua päivällä.

Luulotautinen saa kummaa tyydytystä oikeasti taudista. Tai saisi jos keuhkot eivät tuntuisi repeävän kun yskii.
Onneksi nouseva kuume on tainnut nyt korvata sen tärkeimpänä oireena.

Valitusta ja taudin oireita

Kehkoni tuntuvat kipeiltä ja yskiminen ikävältä. Olen tarkkaillut flunssan merkkejä koko alkuvuoden ja vakuuttanut itseni siitä etten oikeasti ole sairas mutta ikävä yskä (sellainen joka ei irrota limaa, pistää vain) ei tunnu erityisen terveeltä. Ehkä tauti ei tule kunnolla tai menee nopeasti ohi, minulla on suunnitelmia loman varalle. Voihan ne tietysti peruakin.
Ja vielä kuukautiskivutkin. Ilmeisesti en selviä ilman kalliita särkylääkkeitäni, Ibumax ei riitä. Ärsyttävää.

Sitten jotain muuta kuin valitusta, vaikka ehkä sen voi tulkita heikkoitsetuntoiseksi valitukseksi. Olen viime aikoina tarkkaillut ihmisiä, koulun ruokala on erityissen hyvä paikka siihen. Varsinkin miesten tarkkailemiseen kun he katsovat naisia. Minä en ole vieelä edennyt niin pitkälle että pystyisin kulkemaan ruokalan ohi katsoen sivuilleni, joten en tiedä katsovatko he minuakin, mutta jo se toisten tarkkailu sai oloni jostain syystä epämukavaksi (vaikka itse tein samaa kuin he). Minä taidan halutakin olla näkymätön, niin että saan huomiota netissä mutta oikeassa elämässä sillä ei ole niin väliä.
Huomasin myös että ruokalassa oli useita ihan kiinnostavan näköisiä miehiä (suurin ongelma miesten ulkonäön suhteen siellä on se että suurin osa on tekniikan yksikön opiskelijoita, jotka ovat toistensa klooneja. Tai sitten he ovat aivan liian nuoria. Oman yksikköni ihmiset ovat joskus vähän outoja).

Tarkkaillessani olen huomannut naistyypin, jolle olen melkein kateellinen. Vain melkein koska luulen että minulla ei ole siihen edellytyksiä enkä ole siitä mitenkään erityisen katkera. Nuo naiset ovat vaikuttneet aika pitkiltä, mutta se voi johtua heidän ryhdikkyydestään, he kävelevät joustavasti ja selkä suorana ja katsovat avoimesti muita ja hymyilevät säteilevästi. He eivät välttämättä ole klassisen kauniita tai voimakkaasti meikattuja tai huomiota herättävän näköisiä mutta aina tyylikkäitä, persoonallisella tavalla. Ja itsevarman näköisiä, mutta ystävällisellä tavalla. Tuohon joukkoon kuuluu myös kaverini, joka on myös loistava flirttailija, en tiedä ovatko asiat yhteydessä toisiinsa.
En tiedä onko tuo synnynnäistä vai voiko tuon itsevarmuuden, tyylitietoisuuden ja sädehtivyyden yhdistelmän kehittämään jotenkin.

Uskalsin soittaa virallisen puhelun, isännöitsijälle aukeamattomasta postilaatikosta. Puhuminen oli helppoa, se kyllä aina on kunhan vain saan kerättyä tarpeeksi rohkeutta soittamiseen (en tiedä miksi pelkään puhelinta vaikka oikeasti olen hyvä soittamaan virallisiakin puheluita). Nyt sydän hakkaa.

Isännöitsijä lähettää jonkun katsomaan laatikkoa. Vähän kyllä tunnen itseni tyhmäksi, entä jos yritin avata väärää laatikkoa tai isännöitsijä epäilee minun tehneen niin (laatikossa oli kyllä oikea numero, hieno mainoskielto-teippini ja se oli siellä minne sen väitettiin muuttaneen, voihan olla että silti erehdyin). Ei hän mitään kyllä sanonut. Ei minulle kauheasti postia tule mutta nyt odotan muutamaa tärkeää juttua ja postilaatikon tarkistamminen on muutenkin yksi ilojani, olen aina pitänyt siitä (meillä ei ikinä ollut kotona postiluukkua vaan laatikko pihan toisella laidalla).