Scary woods
Originally uploaded by Ereine.

Asuntoni lähellä oli pelottava metsä, siellä oli aina liian hiljaista. Se oli kuin sali, korkeita suoria puita ja maassa sammalta. Keväällä maa oli metsätähtien ja valkovuokkojen peitossa.

Olin saanut yön aikana yllättävän sähköpostin, ammattikouluaikojeni (tai toisen asteen ammatillisen koulutuksen, käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen) aikaiselta kämppikseltä.

En päässyt ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelemaaan minnekään, jo se oli nöyryyttävää. Minä olen aina ollut se joka menestyi koulussa ja muutenkin ja yhtäkkiä en tiennytkään onko minusta mihinkään. Luulen että se on yksi syy seuraavan kevääni ahdistuksen. Minä olin pitänyt jo ammattikorkeakouluja jotenkin rahvaanomaisina, medianomi kuulosti hölmöltä (ja edelleen kuulosstaa, nyt olen vain tottunut siihen). Minä halusin taiteen maisteriksi, mutta epäonnistuin Rovaniemellä pääsykokeissa enkä uskaltanut hakea Taideteolliseen korkeakouluun. Ammattikoulun käyminen oli erittäin kasvattava kokemus.

Asuin koulun asuntolassa, koulu oli 12 kilometrin päässä lähimmästä kaupungista ja toisen asteen opiskelijan pienellä opintotuella kaupungissa asuminen ei houkutellut. Koulun asuntola oli ilmainen ja järkevä. Se sijaitsi seudulla jossa ei ollut oikeastaan mitään. Toisella puolella oli iso tie (minä pääsen aina niiden viereen asumaan, en tiedä miten osaisin nukkua ilman liikennettä) ja keinosiemennysasema, toisella pieni teollisuusalue. Vähän matkan päässä oli joku armeijan harjoitusalue, sieltä kuului välillä räjähdyksiä. Maaseutua siis. Ainoa palvelu oli kirjastoauto joka toinen viikko, kaupassa piti käydä kuuden kilometrin päässä kuntakeskuksella. En tiedä mitä oikeastaan tein siellä. Luin paljon ja kuuntelin radiota. Koulupäivät olivat pitkiä ja kun koulun vieressä asui ei minulla ollut oikein energiaa liikuntaankaan. Kävin kerran viikossa kaupassa, pyörällä tai bussilla. Pyöräily oli hauskaa Salpausselän maisemissa. Ensimmäisenä vuonna kävin Jyväskylässä joka viikonloppu, sitten joka toinen. Asuntolaan sai jäädä vain jos kirjoitti nimensä listaan, talonmies piti vahtia. Jos jäin asuntolaan kävin yleensä perjantaisin Lahdessa, kirjastossa ja ostamassa ruokaa. Muuten olin viikonlopun kotona, sieltä ei päässyt oikein poiskaan (lauantaisin viimeinen bussi asuntolalle lähti kahdelta iltapäivällä).
Tuo oli ensimmäinen kerta kun asuin muualla kuin kotona ja se oli pehmeä lasku. Asuntola oli kalustettu, meillä oli astioita ja huonekaluja, käyttökelpoisia vaikka vähän ankeita. Joissain asunnoissa oli neljä kahdessa huoneessa, meitä oli vain kaksi.
Kämppikseni oli nuorempi peruskoulupohjainen, mutta ainakin yhtä itsenäinen kuin minä. Minua ei yhtään yllätä että hän pääsi ammattikoulupapereilla opiskelemaan yliopistoon alaa, jonne ei ole helppo päästä ja joka sopii hänelle hyvin. Emme olleet ehkä varsinaisia ystäviä mutta hyviä kavereita kumminkin, hän oli yksi harvoista mukavista ihmisistä luokallamme. Oli hauskaa kuulla hänen kuulumisiaan.

Tuo koulu teki minulla varmasti hyvää vaikka tappoikin luovuuteni aika täysin. Luokkamme oli ankea, seutu oli ankeaa (tai se oli hyvin kaunista mutta henkisesti ankeaa) ja suorastaan inhosin Lahtea. Mielipiteisiini vaikuttaa silloinen elämäntilanteeni, ei siellä varmaan niin kamalaa ollut. Yllätyin kuitenkin kun muutin Ouluun, ihmiset olivat ystävällisiä ja mukavia. Luokkamme ei varmastikaan edustanut lahtelaisia yleensä eivätkä kaikki edes ollet sieltä kotoisin. He olivat vain aika pikkukaupunkilaisen ahdasmielisiä, vaikka kuvittelevatkin asuvansa suurkaupungissa, melkein Helsingissä. Minua halveksuttiin "pohjoisuuteni" ja maalaisuuteni takia (vaikka minä olenkin kaupunkilainen neljännessä polvessa ja heidän vanhempansa maanviljelijöitä, missä ei tietenkään ole mitään vikaa). He kiinnittivät huomiota harvoihin murresanoihini, itse he eivät tietenkään mitään murretta puhuneet (edelleen eteläsuomalainen puhetapa aiheuttaa kauhua). Jos itse kutsuu linja-autoa linkuksi niin ei luulisi olevan mahdotonta ymmärtää kun toinen sanoo linkki. Ei se niin kauheaa ollut, taidan muistaa vain ne ikävät asiat.

Oli siellä paljon hyvääkin. Lahden kaupunginkirjasto oli parempi kuin Oulun, maisemat olivat kauniita (reitti Lahdesta Jyväskylään on juuri sellaista maisemaa, josta minä pidän, erityisesti Vääksyn tienoilla), vesi hyvää (harjuseudulla asumisesta on jotain hyötyäkin) ja talvet olivat kauniita. Ja keväisin joka paikka oli täynnä valkovuokkoja. Siihen verrattuna Oulu on litteää ja harmaata jaa kitukasvuista. Täällä minulla menee kuitenkin paljon paremmin.

Töissä

Toinen Ikkunaiineksen innoittama lista. Työhistoriani on sen verran olematon että listaan kaiken mitä muistan.

1. Vuohenputkien tuhoaja. Kesämökillä, 50 penniä sangolta. Vuohenputket voittivat taistelun.
2. Tukiopettaja. Ystävälle matikkaa suklaapalkalla ala-asteella.
3. Torimyyjä. Ystävän isä teki lasiesineitä, me yritimme myydä niitä. Emme tainneet saada edes katettua myyntipaikan vuokraa.
4. Kirjeiden skannaaja. Isoenojen sota-aikaisia kirjeitä, markan kappaleelta. Molemmat kaatuivat, toinen päivää ennen sodan päättymistä.
5. Au-pairin tapainen. Kolme viikkoa sedän ja tädin luona Englannissa tehden kevyitä kotitöitä. Silloin viimeistään hautasin täysin epärealistisen ajatukseni au-pair-vuodesta.
6. Gradujen skannaaja. Tähän mennessä ainoa kesätyöni ja ainoa työ, jossa minulla on ollut jonkinlainen sopimus. Kuukausi gradujen syöttämistä skannaajaan, olin siinä yllättävän hyvä. Loppukuusta gradut loppuivat kesken. Kesätyörahoilla ostin kameran ja keittokirjan, vuosi oli 1998.
7. Näyttelyvahti. Työmarkkinatuki ei kai ole varsinaissta työkokemusta mutta en osannut käyttää välivuottani sen hyödyllisemminkään. Tein myös kaikkea muuta mahdollista taidemuseolla, kuten tein inventaariota vanhoista diasarjoista. Näyttelyjen vahtiminen arkipäivisin puolen päivän jälkeen oli hyvin rauhallista, oli aikaa lukea.
8. Työmarkkinatukiharjoittelu jatkui keväälläkin, kuvataidekoululla, jota olin itsekin käynyt. Silppusin varastossa kulttuurilautakunnan vanhoja papereja ja pesin vesivärejä ja olin mallina ja järjestelin kaappeja. Oikeastaan hauskaa työtä mutta minulle jäi aivan liian paljon aikaa kaiken ankean ajattelemiseen. Kävin kuitenkin töissä vaikka suurimman osan ajasta teki mieli vain itkeä.
9. Freelance-graafikko. Asiakkaat vain ilmestyvät jostain, tärkeimpänä isäni firma. Hyvin työnäytteitä ja auttaa välttämään oikeita töitä. Jatkuu edelleen. Ensimmäinen työ oli oikeastaan vuonna 1999 lukiolleni mutta varsinaisesti se alkoi 2002.
10. Messuesittelijä. Turun kirjamessuilla noin kolmena vuotena, viime syksy jäi väliin sukujuhlien takia. Sosiaalisuudesta huolimatta, tai ehkä sen takia, todella hauskaa. Palkan käytän messuilla.

Olen jotenkin välttynyt niiltä ikäviltä luonnetta kasvattavilta töiltä, en vain ole ikinä tarvinnut rahaa niin paljon. Kesät olen elänyt jotenkuten, mutta vain yhtenä kesänä ottanut lainaa. Kesätyöt ovat ahdistaneet minua joka vuosi, kyvyttömyyteni löytää niitä. Onneksi tänä vuonna teen silloin koulutöitä. Olen kuullut ikäviä kommentteja siitä etten ole töissä koulun ohella, lähinnä opiskelijoilta, jotka niin tekevät. Minä vain pärjään ihan hyvin opintotuella ja satunnaisilla palkoilla ja pidän runsaasta vapaa-ajastani. Tunnen kyllä huonoa omaatuntoa laiskuudestani.


Illalliseni on tänään lettuja, puolustaakseni meidän itämurteelaisten oikeutta kutsua niitä oikealla nimellään (tähän laittaisin hymiön jos en olisi niistä vieroittautunut blogissa). Makaronilaatikosta (joka onnistui suhteellisen hyvin) jäi juuri sopivasti aineksia jäljelle.

Olen viimeksi saanut puhelinlaskun heinäkuussa ja ihmetellyt missä seuraava viipyy. Sain viimein lähetettyä Elisalle sähköpostia ja sain hyvin ystävällisen vastauksen. Minulla on tällä hetkellä saldoa kolmisen kymppiä ja puheaikaa noin 58 euroa. En ole aivan varma miten tuo toimii mutta ilmeisesti helmikuukin saattaa jäädä laskuttomaksi.

Olen ollut Elisan asiakas koko kännykkäaikani, viitisen vuotta. Laskut ovat olleet aina niin pieniä ettei ole ollut tarvetta vaihtaa operaattoria. Poikkeuksena on viime kevät ja kuukausittaiset yli 80 euron laskut, tuo heinäkuun lasku oli yli sata euroa. Sen takia kai sen puheajankin sain, olin vähän aikaa hyvä asiakas. Sitten palasin taas puhumaan viidellä eurolla kuukaudessa.

Opinnäytetyötä

Aika hyvä päivä. Jos olisin onnistunut vältteleemään ahdistusta tekemättömistä töistä se olisi ollut suorastaan täydellinen.
Aamupäivällä kävin äänestämässä, äärettömän masentavalla kirpputorilla ja hautausmaalla nauttimassa auringosta. Iltapäivällä kävin suunnitelman mukaisesti vesijumpassa, oli hauskin kerta pitkään aikaan.
Sitten päivä muuttui yllättäväksi, sain vieraita. Juttelimme ja ihmettelimme uutta konettani ja oli hauskaa. Minun piti lämmittää tänään eilisen makaronilaatikon tähteet mutta se vaihtui ruokailuksi Amarillossa. Oli aika epätavallista. Ruoka maksoi liikaa ja oli liian täyttävää mutta muuten täydellistä.

Omaatuntoani hieman vaivaa tuollainen ylellisyys mutta voin huomenna tehdä paljon töitä. Tai ainakin yrittää.

Kotini

Ikkunaiineksen ja Scillan innoittamana:

1. Oliivinvihreä kerrostalo Jyväskylän Vapaudenkadulla. Ei mitään muistoja, asuin vain pari kuukautta tai vuodet. Isovanhempani asuivat samassa talossa, jos muistan oikein.

2. Kerrostalo Jyväskylän Lohikoskella. Asuin 5-vuotiaaksi, muistan jotain. Pihalla kasvoi koivu, jonka juurella leikin saamelaista (minuun oli tehnyt suuren vaikutuksen kirja Kautokeinon lapset ja sen innoittamana täytin kenkäni heinällä.

3. Pienkerrostalon toinen kerros, Jyväskylän Kuokkalassa. Asuinyhteisökokeilu. Asunnossa oli iso parveke ja luhtikäytävä, asuisin siinä mielelläni.

4. Rivitalo Jyväskylän Kuokkalan Tuulenkylässä. Sama paikka kuin nro 3, isompi asunto ja eri puolella pihaa (muutto yläpihalta alapihalle oli suorastaan kulttuurishokki). Takapiha, jossa kasvoi pelastamamme kuusi ja äitini keräämiä kukkia. Piha päättyi jorpakkoon, jossa kasvoi kaikkea mahdollista, sen takana suo ja metsä. Myöhemmin sinne rakennettiin kävelytie, ihmiset katsoivat suoraan keittiöömme. Sain oman huoneen, siinä oli turkoosit seinät ja parvisänky. Asuin aikuiseksi.

5. Asuntola Hollolan Kukonkoivussa. Muutin pois kotoa 20-vuotiaana, koulun ilmaiseen asuntolaan. Kämppis oli mukava ja asunto iso. Lähin kauppa oli kuuden kilometrin päässä.

6. Kesä kotona. Asuntolassa ei saanut asua lomien aikana.

7. Koulun asuntola Hollolassa. Eri asunto, sama kämppis.

8. Opiskelijasolu Turussa Halisissa. Työharjoittelussa 2 kk. Maksoin ensimmäistä kertaa elämässäni vuokraa. Olin yksinäinen, toinen kämppis ei ollut juuri paikalla ja toinen ei puhunut juuri suomea. Olisi varmaan pitänyt harjoitella ruotsia. Oudolla alueella, sinä aikana siellä tapettiin huumekauppias. Työmatka kulki Aurajoen vartta.

9. Pienkerrostalo Jyväskylässä, Kuokkalan keskustassa. Kesä äidin luona uudessa asunnossa.

10. Opiskelijasolu Oulussa. 31 neliötä, kaksi ihmistä. Asuin puolitoista vuotta, suunnilleen. Hyvällä paikalla, ruma talo.

11. Yksiö opiskelija-asuntolassa Oulussa. Sama talo, neljäs kerros. 17 neliötä ja ihana rauha. Ikkunasta näkyy taivasta ja tie.

12. Opiskelijasolu Tilburgissa Hollannissa Sint Josephstraatilla. Vanha kerrostalo, isot huoneet, paljon kämppiksiä. Ja kylmää. Maksoin vuokraa myös Oulun asunnostani.

13. Paluu Ouluun. Yksinasuminen tuntuu entistä paremmalta.

Tänään olen kömpelö ja ärtynyt. Kaikki tavarat kaatuvat, tippuvat, eivät toimi tai muuten yrittävät ärsyttää minua.
Kaiken huippuna onnistuin iskemään otsani mustekynään (se oli purkissa ikkunalaudalla, minä kumarruin laittamaan pyykkiä kuivumaan patterille). Nyt siinä on pieni reikä ja pesemisestä huolimatta häivähdys mustetta.

Onneksi minulla on otsatukka, jos onnistuin tatuoimaan itseni.

Tilburg in winter
Originally uploaded by Ereine.

Yllättävä pakkaskausi saapui Länsi-Eurooppaan. Lumi pysyi maassa varmaan viikon, pyöräily oli hieman hankalaa maassa, jossa ei harrasteta teiden auraamista.

Melkein vuosi sitten

Istuin bussiin puolen yön aikaan Jyväskylässä. Yritin nukkua, muut matkustajat olivat äänekkäitä (aina vähän aikaa sen jälkeen kun tulivat bussiin). Olin perillä viiden maissa.
Lento Amsterdamiin lähti kaahdeksalta. En ollut ikinä matkustanut yksiin, en ollut varma siitä miten lentokentillä käyttäydytään. Minulla oli mukanani rinkka ja iso matkalaukku ja pieni matkalaukku, kaikki tarvittava puoleksi vuodeksi.

Schiphol oli iso ja ruuhkainen. Olin väsynyt, peloissani ja nälkäinen. En uskaltanut ottaa selvää junista, tiesin yhden junan aikataulun, sen lähtöön oli pari tuntia. Olin varma että joku varastaa matkatavarani tai yrittää myydä huumeita.

Matkustin yhdellä junalla Haagiin ja toisella Tilburgiin. Väsymys antoi rohkeutta ja soitin vuokraemännälleni, hän tuli asemalle ja istutti minut taksiin. Kaupunki näytti vieraalta.

Soluasunnon keittiö oli täynnä likaisia astioita ja olutpulloja. Huone oli kylmä ja näytti ankealta. Kämppikset olivat ystävällisiä mutta pelottavia ja heitä oli liikaa.

Kysyin tietä lähimpään kauppaan. Minulla oli kartta, oli lämmintä ja halusin olla yksin. Kävelin kaupungilla, söin hampurilaisravintolassa. Kämppikset luulivat minun kadonneen.
Nukuin hyvin, huone alkoi tuntua omalta.

Puolen vuoden aikana opin että polkupyörä on fiets, punaisilla teillä ei saa kävellä, opin sanomaan Skiphol ja Yytreht ja Tilbyrgh, opin ajamaan pyörällä, jossa ei ollut vaihteita eikä oikeastaan jarrujakaan. Opin kolmen sanan supermarket-kieltä (jaa, nee, dankje wel), opin nauttimaan kirjastosta maksullisenakin. Opin sen miten hankalaa arkielämä voi olla jos kaikki kirjoitettu tieto on vieraalla kielellä. Opin ymmärtämään junien kuulutuksia ja juna-aikatauluja. Opin että hollantilaiset syövät lounaaksi sämpylöitä joiden välissä on kananmunaa tai sipulia, opin että vohvelit ja belgialainen suklaa ovat liian hyviä. Opin käyttämään kaasuhellaa ja inhoamaan ruuanlaittoa. Kyllästyin goudaan.

Sain kuulla että Tilburg on Hollannin rumin kaupunki. Minulta kysyttiin syödäänkö Suomessa paljon kalaa ja kukaan ei ollut uskoa etten ollut ikinä palellut niin paljon kuin Hollanissa (toukokuussa huomasin että ikkunani sai laitettua myös aivan kunnolla kiinni ja sisälämpötila nousi hiemaan). Olin malliopiskelija opettajieni mielestä mutta en saanut ystäviä. Kävin pitkiä keskusteluja italialaisen vaihto-opiskelijakollegan kanssa, kaikesta mahdollisesta. Hän ei ollut ollut koskaan humalassa mutta kävi säännöllisesti coffee shopeissa. Hänenkin isänsä oli runoilija. Opiskelin taidetta, ahdistuin saamattomuudestani ja olin väsynyt. Olin yksin ja katsoin paljon televisiota, ruoka- ja antiikkiohjelmia BBC:ltä. En seurannut paikallisia tapahtumia. Juttelin koululla yhden Värttinä-fanin kanssa, kävin kesällä toisen koulututun luona syömässä.

Matkustelin lauantaisin. Halusin nähdä kaiken ja olla tehokas. Kävin noin 22 kaupungissa, parissakymmenessä kirkossa, ehkä viidessätoista museossa ja kävelin tuntikausia. Sunnuntaisin vain nukuin.
Minulla kävi perheenjäseniä kylässä ja puhelinlaskut olivat järkyttäviä. Kaipasin suomen kieltä. Huomasin miten helppoa on unohtaa ennakkoluulonsa kun on mahdollisuus puhua jonkun tutun kanssa. Huomasin miten helppoa on olla yksin ja päätin olla sosiaalisempi Suomessa.

Olin täydellisellä lomamatkalla. Huomasin inhoavani Amsterdamia mutta pitäväni Utrechtistä ja Maastrichtista. Nautin Belgiasta.

Ajattelin liikaa ja aloitin elämäni Näkymättömänä tyttönä.

Palasin Suomeen heinäkuisena tiistaina. Matkatavaraa oli noin neljäkymmentä kiloa (kaksi suurta pakettia oli lähtenyt jo Suomeen). Junassa oli joku vika ja juutuin Dordrechtiin pariksi tunniksi. Pelästyin ja hermostuin ja soitin äidilleni Suomeen. Ajoin taksilla lentokentälle, mukana oli äiti ja tytär matkalla mallikisoihin. 60 euroa. Ehdin koneeseen, selvisin Suomeen.
Olen onneksi unohtanut tuon päivän yksityiskohdat.

En kaipaa Hollantia.

Luulin että minulla olisi ollut tentti ensi viikolla tekijänoikeusasioista mutta se onkin vasta helmikuun lopussa. Sunnuntaina täytyy sitten vain suunnitella kuvitteellista verkkokauppaa, sen rakennetta, tuotteita ja ulkoasua. Tiedän mitä sitä siellä myydään, t-paitoja, joissa on pienten outojen eläinten kuvia.
En muista milloin minulla on viimeksi ollut tentti, joskus pari vuotta sitten.

Näin koululla ystävän, jota en ole nähnyt alkusyksyn jälkeen. Tutkimme huuto.netissä hääpukuja, niitä näyttää olevan paljon myytävänä. Ajatus valoisesta hääpuvusta, tai minkäänlaisesta hääpuvusta ja avioliitostakin, tuntuu minusta vieraalta mutta jotkut mekoista eivät olleet pahan näköisiä.
Saatamme lähteä joskus vesijuoksemaan, en uskalla kokeilla sitä yksin.

Inhoan sipulia. Ja olen alkanut epäilemään että koulu laittaa sitä aivan viattomiin ruokiin, kuten kurkku-pähkinäsalaattiin. Myös perunamuussi yhtenä päivänä vaikutti epäilyttävänä. Tänään oin varma, että sitä oli sämpylässä. Piti ostaa limsaa päästäkseni eroon mausta. Sain vain muistutuksen miksi en yleensä juo sitä, tulee huono olo. Lahjoitin loput ystävälleni.

Olin aamupäivällä piirtämässä hienossa animaatiostudiossamme, piirustusluokan varastossa. Siellä oli vähän pelottavaa, minusta tuntui koko ajan että joku liikkuu viereisessä luokassa, jonka piti olla tyhjä. Kyllästyin epäilyyni ja menin katsomaan, luokan ovella seisoi mies. En tiedä säikähtikö hän yhtä paljon.

Olin hukannut ostoslistani. Harhailin kaupassa miettien mitä tarvitaan makaronilaatikkoon. En ole tehnyt sitä koskaan.
Siitä pitäisi riittää pakkaseenkin laitettavaksi.

Olin saanut kaksi pelottavaa kirjettä, pankilta ja Kelalta. Kela halusi kertoa viime vuonna maksamistaan tuista ja pankki perimistään koroista.
Puhelinlasku ei tullut vieläkään. Viimeksi maksoin sen heinäkuussa.

Taas kerran vesijumppaa

Isorintaisen elämä on oikeasti hankalaa. Huomasin tänään, että kannattaa heti mennä erikoisliikkeeseen, varsinkin jos on etsimässä uimapukua (syksyllä ostamassani on ikävän iso kaula-aukko ja rinnat yrittävät karata). Urheiluliikkeessä oli vain urheilullisia, sellaisia joissa on pystyraitoja ja korkealle leikatut aukot jaloille. Ja yleensä avarat kaula-aukot. Tavaratalossa on taas auringonottoon tarkoitettuja koristeellisia tai sitten muuten sopivia mutta kaksi kuppikokoa liian pieniä, suurimmillaankin. Mutta onneksi on pieniä liikkeitä, jotka myyvät alusvaatteita ja yöpukuja ja uimapukuja, ja jotka ovat ehkä toimineet samalla paikalla 50-luvulta. Ja joissa on asiantuntevia myyjiä, jotka heti tietävät mitä haluan ja etsivät sopivan koon ja ottavat kantaa asun istuvuuteen. Ensimmäinen sovittamani oli hyvä (nyt olin toista kertaa liikkeessä, viimeksikin ensimmäisenä sovitettavaksi saamani oli hyvä) ja vielä aika edullinenkin (mikä on aika harvinaista kun pitää ottaa rinnat huomioon). Tummansininen ei ole lempivärejäni mutta muuten puku on täydellinen, toivottavasti käytössäkin.

Tuntuu oudolta ostaa varusteita liikuntaharrastusta varten. Ei minulle ole ollut tapana harrastaa liikuntaa.

Ostin myös alennusmyynnistä kirjan ruoka-aineista, ssiinä on kiehtovia värikuvia esimerkiksi pomeloista ja kennomaisista mahalaukuista.

Tänään on ollut hyvä päivä. Minulla on tasapainoinen ja rauhallinen olo. Opinnäytetyö kyllä vähän väijyy taustalla mutta ei pahasti eikä minulla tunnu olevan pakkoa tehdä yhtään mitään.
Aamupäivällä oli taas viestintäoikeutta ja siellä oli suorastaan hauskaa. Juttelin yhden tutun ja muutaman puolitutun kanssa ja koin tulevani hyväksytyksi omana itsenäni, vaikka toiset olivaatkin sellaisia ihmisiä joilla on tapana juhlia yömyöhään ja jollaisia vierastan. Muutenkin olin sosiaalinen ja suorastaan rohkea. Vaikka tunnen itseni koulullakin ulkopuoliseksi on minulla oikeastaan aika paljon tuttuja. Ja tuntemattomillekin on aika helppoa puhua, jos joutuu hyvään tilanteeseen. Aloitteen tekeminen on edelleen hankalaa.
Opetus loppui ruokatuntiin, kahdeltatoista ruokalassa on aina hirveä jono ja päätin kuluttaa puolisen tuntia koulun kirjastossa. Luin yli tunnin englantilaista valokuvalehteä. Kauniita kuvia meren rannasta.
Kotimatkalla sain lähikaupassa (joka sattuu olemaan suuri automarket) sain todella hyvää palvelua lihatiskillä. Tai minuun suhtauduttiin kohteliaasti vaikka ostin vain neljä viipaletta savunautaa, karjalanpiirakoiden seuraksi.

Välillä aurinkokin näkyi melkein.


Tämä on 501. viesti, joukosssa on kyllä ollut paljon kuviakin. Tuntuu oudolta että olen jaksanut kirjoittaa näinkin paljon.

Koulun seinälle oli ilmestynyt jättikokoinen kuva eräästä opettajasta.

Turhamaisuutta

Pitkissä hiuksissa on omat ongelmansa. Ei niitä kyllä ole paljon, ainakaan verrattuna niihin ongelmiin joita minulla olisi lyhythiuksisena. Eniten ärsyttää se että yksikin irronnut hius näyttää siltä kuin minulla olisi karavanlähtöaika ja niitä on joka paikassa. Erityisen ärsyttävää on kun hius on tarttunut kiinni vaatteisiin tai ihoon ja tunnen sen mutta sitä ei näy.
Muuten pitkät hiukset ovat helppohoitoiset, tai aianakaan minä en omilleni tee mitään erikoista.

Minulla on aina ollut sama kampaus.Lapsuuden polkkatukka muuttui pidemäksi, mutta sille ei tapahtunut mitään sen kummempaa. Edes otsatukasta en hankkiutunut eroon. Aikoinaan en uskaltanut, jo hiusten kasvattaminen oli kapinaa, nyt se tuntuu liian vaivalloiselta ja minusta tuntuu että saattaa jopa sopia minulle.
Kaveripiirini kokeili vaikka minkälaisia hhiuksia teineinä, irokeesiä, kaljua pienellä hiustupsulla, vaikka minkä värisiä. Minä olin keskittynyt hiusten kasvattamiseen, tosin värjäsin hiuksia punaisiksi ja muutaman kerran vihreiksi ja sinisiksi. Sitä olisin harrastanut ehkä enemmänkin, elleivät hiukseni olisivat sen verran tummat etteivät värit oikein näkyneet.
Nykyään pidän hiusteni väristä. Kun lopetin värjäämisen yllätyin siitä.

Minusta hiukset ovat pitkät vasta lähellä vyötäröä ja tuntuu oudolta lukea ohjeista pitkille hiuksille, joihin vaaditaan olkapäille ulottuvat hiukset. Omien hiuksien nimittäminen erikoispitkiksi tuntuu omahyväiseltä.

Siitä asti kun olen ollut lapsi sukulaistädit ovat kehuneet hiuksiani, muuta palautetta en ole ulkonäöstäni juuri saanut. Ei mikään ihme että piilouduin hiusteni taakse, ne aikakin saivat hyväksynnän.
Toisaalta ei heillä ollut tapana juuri kommentoida toisten ulkonäköä.
Minulta ei ole ikinä udeltu poikaystävistä. Ehkä he tietävät.


Siskoni on aivan erilainen, hoikempi, erimuotoinen, nykyään ilmeisesti lyhythiuksinen. Hän on ollut aina meistä se sairaalloisempi, on ollut vaikeaa kun ne vaivat joista hän on kärsinyt ovat viime aikoina tulleet minullekin. Onneksi heinänuhani ja laktoosi-intoleranssini ovat lievempiä. Uusin tulokas on kutiava ihottuma käsissä. Syyllisestä on pari epäilyä, mutta voi olla että kova pakkanen laukaisi sen. Uimahalli ei ainakaan tee hyvää.

Tämän päivän e-pilleri tippui lattialle ja katosi jäljettömiin. Onneksi ei ole ehkäisytarvetta.

Ruokalassa viereisessä pöydässä istui kolme parveketupakoinnin kannattajaa, insinööriopiskelijoita. Heidän mukaansa kerrostaloasukas on muuttaessaan hyväksynyt että hänen elämäänsä kuuluu kaikenlaista ikävää, kuten vaikka se ettei parveketta voi käyttää naapurin ketjupolttajan takia, kuten äidilleni kävi (sillä miehellä oli kyllä niin karu kohtalo että saa anteeksi saastutuksensa).
Minun mielestäni muuttamalla kerrostaloon hyväksyy sen ettei voi aina tehdä kaikkea mitä haluaisi. Jos haluaa polttaa missä haluaa, juhlia öisin kovaäänisesti ja muuta vastaavaa niin silloin ehkä kannattaisi harkita muuttoa sinne "ei minkään keskelle", siellä saa olla vapaasti.
Tai ehkä tupakoitsijoilla ei ole varaa kuin paheiden maksamiseen.


Minua henkilökohtaisesti ärsyttää se että meillä tupakoidaan tuuletusparveikkeilla. Ei kauheasti tee mieli tuulettaa mitään. Ei ole myöskään hauskaa asua parvekkeen vieressä, vaikka ikkuna olisi kiinnikin niin savua tulee toisinaan sisään. Täällä on kyllä muutenkin aika huono ilma, ainakin päätellen ikkunan luo kerääntyvän mustan pölyn määrästä.
Moottoritien vieressä on hyvä asua.

Tänään alkoi pitkään pelkäämäni rästiinjäänyt viestintäoikeuden kurssi. Se olisi pitänyt käydä jo vuosi sitten ja istuinkin aivan liian monella tekijänoikeutta käsittelevällä luennolla. Opettajamme oli asianajaja Helsingistä, hyvin hohdokas ja pelottava nainen. Tentti oli vasta Hollantiin lähtöni jälkeen (outoa että siitä on kohta vuosi, ensi viikolla kai) ja sen jälkeen olisi ollut muitakin luentoja.
Nyt en ollut ainoa vuosikurssiltani samalla asialla, lievää noloutta se ei kuitenkaan poistanut. Toisaalta nyt pääsen näkemään kaksi vuotta minun jälkeeni aloittaneita, aivan outoa porukkaa. Opettaja oli toinen, mukavampi ja tämä osio on ohi tämän viikon jälkeen. Olisin saattanut saada hyväksiluetuksi läsnäolon edellisillä luennoilla, mutta nyt se tekijänoikeuslakikin on muuttunut ja ehkä siellä oppii jotain hyödyllistä.
Pitäisi ottaa selvää korkeimman oikeuden ratkaisusta tapauksessa, jossa A:lla oli ollut 90-luvun alussa monta modeemia kiinni koneessaan ja niiden avulla hän oli levittänyt laittomia kopioita ohjelmista. Yksi oli ollut jopa erittäin nopea isdn-linja.

Käsilleni on tapahtunut jotain kamalaa. Ne ovat aivan punaiset. Pitää varmaan käydä koulun jälkeen apteekissa ostamassa jotain kunnon rasvaa.

Yksi vesijumpan hyvistä puolista on se että olen alkanut suhtautua luontevammin alastomuuteen. Ainakaan uimahallissa alastomuus ei tuota ongelmia ja siellä näkee miten erimuotoisia naisia onkaan olemassa, en minä ole yhtään sen kummempi. Uimapuvussakaan liikkuminen ei ole vaikeaa, se tosin saattaa johtua huonosta näöstäni. Erotan kyllä ihmiset ja sukupuolenkin joten kuten mutta en sitä tuijottavatko he minua, ja en varsinkaan sitä tapaa millä he minua katsovat, jos edes katsovat.

Sekasaunaan en kyllä olisi valmis, enkä tiedä miksi sinne pitäisi mennäkään. Onko siellä oikeasti niin hauskaa?

Enkä pysty nukkumaan alasti. Joskus on pakko, kesällä helteellä. Silloin näen aina unia siitä että joku tuijottaa minua tai että nukun alasti vilkkaasti liikennennöidyssä tilassa.
Enkä mielelläni ole alasti kotona. Se tuntuu oudolta ja täällä on kylmääkin.
Olen kuitenkin päässyt eroon joistain estoistani.


Sen kerran kun olen joutunut riisuuntumaan miehen läsnäollessa se ei ollut vaikeaa. En edes muistanut hävetä vartaloani kun oli niin paljon muutakin jännitettävää.

Eilen tunsin itseni vähän aikaa todella epäkohteliaaksi, epäsosiaaliseksi, tylsäksi ja huumorintajuttomaksi.

Nykyään pystyn koulussa puhumaan koulututtujen kanssa, sellaistenkin joita en oikeastaan tunne mutta jotka kaikki tuntevat (en tiedä tuntevatko he minua). Yleensä keskustelu on aika kevyttä ja on aiheita joihin en voi millään osallistua (ryyppääminen ja tosi-tv) mutta olen muuttunut paljon rohkeammaksi. Eilen kuitenkin palasin vanhaksi näkymättömäksi itsekseni.
Olin koulun kahvilassa ystäväni kanssa, hän meni istumaan pöytään, jossa oli kaksi ihmistä jotka tunnen vain ulkonäöltä ja joista toinen on saksalainen. Ystäväni kyllä tuntee heidät ja pian heillä oli hauskaa, englanniksi. Minä istuin vieressä hiljaa, puhuin vähän ystävälleni, suomeksi. Jotenkin menin lukkoon, ei minulla ollut mitään sanottavaa tuntemattomille enkä jaksanut teeskennellä nauravani (sitä joutuu harvemmin tekemään, tietyissä tilanteissa nauran helposti. Minulla on iloinen nauru, niin äitini väittää). Eivätkä he edes tainneet huomata minua. Tunsin taas olevani se kömpelö ja tylsä luontevien ja itsevarmojen aikuisten joukossa. Sitä tunnetta vastaan olen taistellut pitkään ja päässyt niskan päälle, en enää tunne olevani se ainut huono ihminen hyvien yksilöiden joukossa.
Toisaalta, jos olisi ilkeä voisi ajatella että hekin olisivat jotenkin voineet huomata minut. Huomioimattomuus oli molemminpuolista.

Onneksi sitten piti juosta bussille ja unohdin koko jutun.

Minulla on melkein paheellinen olo. Kävin vieraassa ruokakaupassa, jonka vieressä on Alko. Ensimmäisen kerran minun on tehnyt mieli ostaa alkoholia ihan vain muuten vain, ilman että on ollut juhannus tai uusi vuosi tai vastaava. Jopaa harmittelin sitä etten ole opetellut juomaan viiniä ruuan kanssa.
Nuorempana olisin ollut varma että lopullinen tuho on jo oven takana.

Ja tietysti minulta kysyttiin henkkareita.

Tässä talossa, jossain alapuolellani asuu mies, joka iltaisin kiroilee kovaan ääneen. Yleensä riittää "Ei vittu!", viikonlopulla hän lisää siihen perkeleen.

Tänään varustauduin hyvin pakkaseen. Minulla oli kahdet pitkikset, t-paita, villasilkkinen aluspaita, villatakki, samettihousut, villakangastakki, jättisuuri pipo ja isoäidiltä peritty hartiahuivi (josta on tulla yllättäen huippumuodikas). Jos posket olisi vielä saanut peitettyä olisin selvinnyt hyvin. Nyt kävelyssä kouluun (1,5 kilometriä) oli jo liikaa. Koulussa piirsin pari tuntia inhaa tätiä joka heiluttaa kättään (animaatioon välikuvia), se tuntui oudolta pitkän tauon jälkeen. Meillä on nyt hieno studio, saimme oman huoneen projektia varten ja työntekijät lisääntyvät. On hauskaa välillä tehdä projektia jossa asiat sujuvat, tai josta en itse ole vastuussa.

Koulun jälkeen lähdin keskustaan bussilla tapaamaan Tolkienista kiinnostuneita nettituttujani. Meitä ei ollut montaa ja istuimme vähän aikaa Oulun parhaassa kahvilassa. Jos olisin oikeasti dieetillä niin olisin saattanut ahdistua laskiaispullasta ja kermavaahtoisesta kaakaosta. Onneksi en ole. Huomasin etten pidä mantelimassasta laskiaispullassa. Sain myös muistutuksen siitä että oikeasti vasemmistolaiset ateistit ovat vähemmistössä ja suurimmalla osalla on vanhemmat, joilla ei ole kommunistista menneisyyttä ja heille saattaa olla mahdollista äänestää puolueesta riippumatta. Minulle tulee vähän huono omatunto sdp:nkin äänestämisestä. Paikalla oli ihminen joka suorastaan ihannoi Niinistöä, oli tavannutkin. Mukava tyttö.

Miittimme ei kestänyt kauan, ilmeisesti arkkitehtiopiskelijoiden pitää käyttää perjantai-illatkin koulutöihin. Hauskaa oli.

Tunsin itseni laiskaksi mutta menin kotiinkin bussilla. Naaman jäätyminen ei tunnu tarpeeksi hyvältä syyltä välttää kävelyä mutta minulle se riittää. Olin ylpeä siitä että tunnistin Heikkilänkankaalle menevän bussin omakseni, enkä mennyt vanhingossa vaikka Kaukovainiolle tai Lintulaan, olisin joutunut kävelemään aika paljon. Tai ainakin kilometrin tai kaksi, silloin olisin yhtä hyvin voinut kävellä koko matkan.
Tarja Halonen loisti hyväntahtoisena bussipysäkillä.

Kun kävelin kotiin pysäkiltä olin iloinen siitä etten joutunut kävelemään koko matkaa. Siinäkin oli ihan tarpeeksi.


Ostin Stockmannilta ihanaa sokeritonta omenatäysmehua. Se on melkein yhtä hyvää kuin se jota meillä tehtiin kotona, silloin kun olin lapsi ja meillä oli kesämökki omenapuineen ja mehulinko. Paras mehupuu oli puoliksi kuollut. Saimme kiipeillä niillä kuolleilla oksilla, eläviin ei saanut koskea. Nimeltään se oli Antonovka.

Häpeä

Minua alkoi yhtäkkiä hävettämään se että annoin viime lauantaina liikaa raha taksikuskille.

Joinain iltoina muistan isotätini (sen yhden ennenkin mainitun) hautajaiset ja sen miten luulin yhtä vanhaa tätiä toiseksi.
Ja sitten on vaikeaa nukkua.

En varsinaisesti laihduta, laihdutuskuurit tuntuvat tehottomilta ja vaarallisilta ja pelottavilta. Yritän vain elää vähän terveellisemmin ja välttää karkkia ja syödä paljon hedelmiä. Minun on vaikeaa uskoa että se oikeasti tehoaa mutta tuntuu hyvältä että hame joka oli hyvin tiukka ennen joulua tuntuu nyt hyvältä ja jopa väljältä.

Täytyy tunnustaa että motiivini ovat osin ulkonäköön liittyviä. Suurin syy on kuitenkin se että ruokavalioni meni aivan sekaisin vaihto-opiskelussa ja karkin ja muun makean syönnistä tuli arkipäiväistä. Typerintä oli etten saanut siitä edes mitään nautintoa (minun on vaikeaa uskoa että jotkut oikeasti saavat suklaasta suurta nautintoa). En tiedä onko kromin syönnillä oikeasti jotain vaikutusta vai auttaako se että kuvittelen sen auttavan, tärkeintä on ettei minun tee mieli karkkia. Huomenna se kyllä joutuu testiin, kun tapaan Tolkien-tuttuja, niissä tapaamisissa on ollut tapana syödä liikaa.
En halua joutua tilanteeseen jossa painoni nousee vaivihkaa jatkuvasti, kun hyväksyn 75 kiloa ei kahdeksankymmentäkään tunnu niin pahalta. En halua olla laiha, tiedän että 60 kiloon pääseminen on aika mahdotonta minulle enkä edes halua sitä. 68 kiloa, entinen painoni riittää ihan hyvin. Varsinkin nyt kun olen alkanut pitämään vartalostani. Mielestäni se vaatiikin vähän pyöreyttä.

Joku oli voittanut lähetystyöarpajaisista kelohonkaisen saunavirren, luin Rauhantervehdyksestä. En tiedä mikä se on mutta kuulostaa komealta.

Olen iloinen siitä että olen saanut käytyä liikkumassa enemmän tai vähemmän säännöllisesti, silloinkin kun minulla ei ole seuraa, kun väsyttää tai on muuten ankeaa. Välillä on kyllä tullut liian pitkiä taukoja.

Liikuntaseurasta on kyllä hyötyä. Tänään panikoin kun tutussa altaassa suunnilleen oikeaan aikaan oli vain uimareita eikä tuttua mustapukuisten hytkyvien tätien joukkoa (altaassa on kylmää). Huonosta näöstä on haittaa, uimahallin isoa kelloakin on vaikeaa nähdä. Jumpan alkuun taisi kuitenkin olla kymmenen minuuttia, niiden aikana olin varma että se on peruttu, että allas on vaihtunut, että olen aaivan väärään aikaaan tai vääränä päivänä paikalla. Seura auttaa myös siihen alituiseen tunteeseen että jotain on unohtunut (kuten vaikka uimapuku päältä).
Jumppa oli mukava, saunassa oli lämmintä. Pukiessani hauskat teinitytöt puhuivat Harry Potterista. Eräs muistutti minua itsestäni, hänkin halusi päteä. Onneksi ei tarvitse kääydää yläastetta uudestaan.

Kotimatkalla otsahiukseni jäätyivät pipoon kiinni.

-23°C

Kun kävelin kauppaan, ajattelin että juuri tällainen talven kuuluukin olla.
Kotimatkalla viima muutti mieleni.

Typerä päivä

Pääni ei oikein tunnu toimivan tänään.
Käytävässä on meneillään joku siivousoperaatio ja en voinut mennä tavalliseen tapaani parvekkeelle kiinnittämään pastellityötä fiksatiivilla. Niinpä sitten käytin sitä täällä asunnossa, yrittäen huolehtia tehokkaasta ilmanvaihdosta. Nyt pelkään kaikkea mahdollista tulipaloista kauhkovaurioihin. Fiksatiivi kun on herkästi syttyvää ja vaikka mitä. Luulen etten uskalla edes hellaa käyttää tänään.
Työkin taisi mennä pilalle.

Mikään ei oikein suju. Tälläisiä päiviä on ollut aivan liikaa viime aikoina.

Outoja tapoja

1. Tervehdin vastaantulevia eläimiä, erityisesti oravia ja kissoja, ainakin hiljaa mielessäni.
2. Kävelen mieluummin jalkakäytävän reunuksella kuin itse tiellä.
3. Käydessäni tietyssä metsässä Jyväskylässä minun täytyy kiittää yhtä tiettyä puuta.
4. Herään mielelläni kuudelta aamulla (ainakin jotkut ovat sitä pitäneet outona.
5. Kävelen mielelläni hautausmailla.

Olipa tuo hankalaa. Voi olla että minulla on paljon oudompia tapoja, oikeasti outoja, mutta en vain tiedä tai muista niitä.
Piti kuitenkin osallistua kun haastettiin. Sääntöjen mukaan (jotka pitää ilmeisesti laittaa mukaan) pitää kertoa viisi outoa tapaaansa ja sitten haastaa viisi muuta ihmistä.
Tuo haastaminen on vaikeaa. Tai oikeasti pelottavaa. Ketjukirjeissä on sama juttu, inhoan niitä muutenkin mutta erityisesti sen takia että pitäisi löytää viisi tai kymmenen tai kaksikymmentä ystävää ja vaivata heitä. En minä kehtaa.
Yritän kuitenkin. Haastan Hanichun, Lord Boredomin ja blogittomat lukijat (voivat kertoa kommenttilaatikossa). Olen huono haastamaan. En edes muista ketään.

Vanhahko mies ajoi polkupyörällä minun ohitseni ja huusi "Hyppää kyytiin niin mennään meille!".

Ensimmäisen kerran elämässäni kohtasin kadulla huutelijan.
Tai puhelimeen kailottajan.

Tein minä eilen muutakin kuin leikin uuden koneen kanssa. Kävin antamassa ääneni ja vesijumppaamassa. Kuvittelin siellä olisi ollut sunnuntaisin rauhallista ja ohjaajana mukava täti mutta se olikin ehkä tehokkain jumppa jossa olen ikinä ollut (mikä ei tietenkään ole vielä todella rankkaa) ja ohjaaja kalju ja suorastaan aggressiivinen. Hauskaa oli ja teki hyvää. Olin 1,1 kiloa kevyempi kuin viikkoa aikaisemmin. Ehkä onnistun oikeasti palaamaan normaalipainooni.

Koneenkin kanssa tuli leikittyä. Oudointa on lähes aavemainen hiljaisuus, musiikkikin kuuluu aika hyvin. Hiireen on vielä totuttelemista mutta rullauspallo on kätevämpi kuin rulla. Suurin vaikeus on muistaa milloin pitää painaa oikeaa laitaa ja milloin vasenta. Hiiri liikkuu jäykemmin kuin vanha hiireni, joka liikkui niin liukkaasti että sitä käyttämään joutuneet hämmentyivät pahasti. Näppäimistö on helpompi puhdistaa kuin aiempi, se on todella hyvä juttu. Näyttö on aivan tarpeeksi suuri, erilainen kuvasuhdekaan ei häiritse. Ja kaukosäädin on kätevä, soitettava laulu vaihtuu ilman että tarvitsee koskeakaan iTunesiin. Näytön ylälaidassa oleva kamera on lähinnä pelottava.
Ja onhan se nopea.

Old & new
Originally uploaded by Ereine.

Uusi kone on nyt käytössä ja tuntuu vähän oudolta. Käyttöönottoapuri siirsi Firewire-piuhan avulla vanhalta koneelta kaiken, ohjelmat, tiedostot, salasanat, selaimen historian, taustakuvan. Pari tuntia, tai puolitoista siinä meni mutta nyt uusi kone on kuin vanha, sisällöltään.
Muuten se on aivan uusi ja jännittävä.

Näppäimistöön tottumisessa voi mennä vähän aikaan. Hiirestä puhumattakaan. Siinä ei näyttäisi olevan yhtään nappia mutta niitä on kuitenkin neljä ja rullauspallo.


Ei muuten kannata mennä nukkumaan puoli kahdelta, jos ei ole siihen tottunut ja kuitenkin herää kuudelta tai viimeistään puoli kahdeksalta. Ystävän luota kotiuduin jo puolen yön aikoihin mutta olin niin hermostunut kaikesta, tai kävin ylikierroksilla, että luin uuden koneen käyttöohjetta rauhoittuakseni, liian pitkään.

My new computer
Originally uploaded by Ereine.

Jännittävää se olikin.

Kävin ensin linja-autoasemalla kysymässä mistä paketin voi hakea, sieltä ohjattiin kaumapana olevaan rakennukseen, joka oli aika pelottava. Palvelu oli kuitenkin hyvin ystävällistä ja rahtikulut pienemmät kuin odotin. Pakettini oli e-hyllyn ylähyllyllä enkä saanut sitä alas ilman apua (kyllä minäkin välillä tarvitsen miehiä, varsinkin sellaisia, jotka ovat minua pitempiä ja voimakkaampia). Paketti painaa 15 kiloa, se on korkea ja kapea ja hankala kantaa. Minä sain sen raahattua linja-autoaseman toisella puolella olevalle taksitolpalle, jossa odotti taksi, vieläpä sellainen pakettiauton kokoinen (jossa oli sisäkatossa pieniä tähtimäisiä valoja) johon minä ja paketti mahduimme hyvin. Kuski oli ystävällinen ja keskustelimme siitä miten ihmistä ei ole tarkoitettu kuormajuhdaksi. Annoin ensimmäisen kerran elämässäni tipin taksinkuljettakalle (tai ylipäätään kenellekään).

Tarkempi tutustuminen koneeseen jää huomiselle. Tänään menen ystävän luokse kylään.

Matkahuolto Oy Oulu: Teille on saapunut lähetys (1 kpl) 13,93 eur. Palvelemme ma–pe 7.30-20.00 la 9.00-13.00. Maksuton varastointi 4 pv.

Jännittävää.

Tänään on ollut mukava koulupäivä, ja hyvin lyhyt. Sain lounaalle loistavaa seuraa, samanlaisessa opinnäytetilanteessa olevan tutun ja vaihdoimme kokemuksia. Hyvin kannustavaa ja piristävää.
Sitten tapasin ohjaavan opettajani, lisää kannustusta ja luottamusta kykyihini. Hänen mielestään valitsemani kuvitustyyli on hyvä, samoin ideani valokuvien ja piirustusten yhdistämisestä. Tässä vaiheessa kaipasinkin eniten kannustusta ja hyväksyntää, kritiikin aika on myöhemmin.

En ole edes niin väsynyt kuin aiemmin tällä viikolla. Nyt on hyvä olla, niin kuin isotätini kerran kirjoitti siskolleen.



Pitäisiköhän minun oikeasti harkita opinnäytetyöblogia?

Eilen illalla, kun minun piti olla jo nukkumassa, tajusin millainen opinnäytetyöni alun pitää olla. Vielä aamullakin idea tuntuu toteuttamiskelpoiselta.

Ehkä ensi yönä saan idean keskikohtaan ja loppuun.

En muista olenko koskaan ollut pirteä tai energinen, ehkä joskus lapsena.
Oma vika väsymys kai on, pitäisi ulkoilla enemmän, liikkua enemmän, syödä terveellisesti. Pitäisi mennä nukkumaan ennen kymmentä.

Tällä viikolla olen yrittänyt olla vähän enemmän ulkona, olen hankkiutunut eroon pölypunkkien pesistä, olen syönyt hedelmiä ja marjoja enkä yhtään karkkia.
Hädin tuskin pysyn valveilla.

Väsymys jatkuu aina iltayhdeksään jolloin piristyn vähän ja keksin paljon kaikenlaista mitä vielä pitäisi tehdä. Tai kirjaa pitää lukea vielä se sivu loppuun ja seuraava.
Seuraavana aamuna vannon että tänään menen nukkumaan aikaisin, vaikka yhdeksältä.

On ärsyttävää kun tekee pitkään harkitsemansa suuren ostoksen ja seuraavana päivänä esineestä tulee uusi, hienompi ja kauniimpi versio. Vaikka olisi päättänyt ettei tuota uutta mallia osta, kun kuuli siitä syksyllä, että haluaa sen vanhan mallin parhaimman, niin silti ajoitus poistaa osan ilosta.

Ei siksi että haluaisi sen uuden mallin, vanha mallikin on tarpeeksi hyvä. Vaan koska pelkää ihmisten pitävän itseään idioottina, naurettavana ja huonosti valmistautuneena. Että kaikki huomaavat miten heppoisin perustein teki niin ison hankinnan.
Sehän se kaikista pahinta on.

Ja tietenkin voi huolestua siitä että teki sittenkin huonon valinnan.




Tietokoneen ostaminen on stressaavaa.

Opinnäytetyön alku
Originally uploaded by Ereine.

Opinnäytetyö

Opinnäytetyöni saattaa olla epäsuosituin aihe täällä. Se on varmaa että se on tällä hetkellä elämäni suurin pulma (mikä tietysti tarkoittaa ettei minulla ole mitään suuria ongelmia).

Aikaisemmat selitykseni ovat saattaneet olla epäselviä ja monimutkaisia, ja voi olla ettei sitä pystykään selittämään selkeästi ja kiinnostavasti (uuden vuoden alussa olen näköjään unohtanut lupaukseni itselleni olla selittelemättä ja puolustelematta ja anteeksipyytelemättä tekemisiäni ja kirjoituksiani).
Se on tavallaan lyhytelokuva, ilman liikkuvaa kuvaa. Päähenkilö on isotätini, isoisäni sisko, joka eli naimattomana aika vauhdikkaan elämän. Hän aiheutti 30-luvulla skandaaleja, seurusteli sodan aikana saksalaisen sotilaan kanssa (mikä ei tietenkään kauhean harvinaista ollut), muutti sodan jälkeen Ruotsiin ja halusi muotisuunnittelijaksi. Se toive ei toteutunut, hän työskenteli pitkään tarjoilijana Skanssenilla Tukholmassa (kävimme siellä joskus kun olin lapsi ja minusta se oli pitkästyttävä, olisin halunnut Gröna Lundiin mutta isäni halusi nostalgiaa). Hän kuoli pari vuotta sitten 92-vuotiaana, pahasti dementoituneena. Jo 80-luvulla yöpyessämme hänen luonaan siitä näkyi ensimmäisiä merkkejä.
Hän oli värikäs, vauhdikas, kärsimätön, kirjaimellisesti omia polkujaan kulkeva (sukulaiset muistavat hyvin hänen kävelyreittinsä aitojen alitse kulkemisineen), rohkea. Oikeastaan aika lailla minun vastakohtani.
Työhön tulee valokuvia, joita on säästynyt runsaasti ja jotka ovat hyviä, kirjeitä, jotka on luvannut lukea eräs tuttavani ja maalauksia, joita olen epätoivoisesti yrittänyt tehdä joulukuun alusta ja joiden viimeinen versio ovat ne ala-asteelaisen näköiset pastellityöt. Jotain selittävää tekstiäkin pitäisi saada. Työhön tulee yksi laulu, jonka tekijänoikeuksien hankkiminen on kallista (sukulaiset sponsoroivat) ja jotain muuta epämääräistä ääntä, jonka suunnittelu pelottaa suunnattomasti.

Isotätini sentään lähti kielitaidottomana Pariisiin.

Uusi peitto
Originally uploaded by Ereine.

Nyt pitäisi riittää lämpöä, varsinkin kun ikkunan ilmastointiventtiilikin on korjattu, enää täällä ei ole jäätävän kylmää.

Uusi peitto on pehmeä ja mukava, punaisesta pussilakanasta olen haaveillut siitä asti kun minulla oli teininä voimakkaan turkoosit seinät makuuhuoneessa. Tuo oli aivan liian kallis mutta ihanan ylellinen, puuvillasatiinia ja reunassa kultaraita. Sekä peiton että lakanoiden pitäisi olla allergiselle sopivia.

Matkalla kaupunkiin minulle soitettiin kaksi kertaa, hyviä ja huonoja uutisia. Koulukaveri kysyi olinko tulossa yrityshautomon tapaamiseen, olin aivan varma että sen piti olla vasta torstaina, muistin väärin. En sitten mennyt. Hyvä puhelu tuli liikkeestä, josta tilasin uuden tietokoneen. Se saattaa olla täällä ensi viikolla.

Tarja Halosen vaalimainokseen oli teipattu pieni paperilappu. Siinä luki: "Tarja on punk".

Gingerbread house
Originally uploaded by Ereine.

Tämän vuoden talo.

Christmas baking 1
Originally uploaded by Ereine.

Porsaat kuuluvat jouluun.

Christmas eve 3
Originally uploaded by Ereine.

Isovanhempien haudalla.

Chistmas decorations
Originally uploaded by Ereine.

Näitä varten keräsin syksyllä käpyjä ja metsästin pyöriviä silmiä.

Christmas baking 2
Originally uploaded by Ereine.

Joulun kaaos.

The shortest day of the year 2
Originally uploaded by Ereine.

Talvipäivänseisaus.

Christmas tree in the sky
Originally uploaded by Ereine.

Jouluna Jyväskylässä.

Loppiaisen juhliin oli kirjoitettu esittelytekstit jokaisesta vieraasta, ne arvottiin toisten luettaviksi. Näin isäni ja hänen vaimonsa kirjoittivat minusta:

Jyväskylän Tuulenkylän yhteisön kasvatti on järkevä ja taiteellinen. Hän piirtää, maalaa ja valokuvaa ja syventää graafisen suunnittelun taitojaan Oulussa. Hän on tarkkaileva mutta rohkea oman tiensä kulkija. Hän valmistautuu niin pieniin kuin suuriinkin asioihin järjestelmällisesti ja hartaasti suunnitellen. Hän lukee teoriat ja mainokset samalla analyyttisyydellä ja kommentoi niitä innokkaasti livenä ja blogeissaan.

Saattaa pitää paikkansa, osittain.

Joululoman kohokohtia (ja yksi ankea päivä)

Loma alkoi pikkujouluilla isäni luona. Meillä oli pelottava joulupukki ja vähän jouluruokia ja hauskaa seuraa. Pidän Turun joulumarkkinoista (niiden yhteydessä pitää aina käydä Brinkkalan pihan oudossa käsityöliikkeessä) ja muutenkin oli hauskaa kulkea kaupungilla siskon ja hänen miehensä kanssa. Hurahdin ostamaan lankoja ja niitä ihania pastelliliituja. Ja venääläistä marmelaadia.

Seuraava viikko oli lähinnä siivousta ja leipomista (piparkakkuja ja piparkakkutalo ja haarukkaleipiä ja konjakki-appelsiini-suklaatiikerikakku, aina vähän akaisempiin vuosiin verrattuna) ja koristelua äidin luona Jyväskylässä.
Jouluaaton olimme kahdestaan, kävelimme lumipyryssä hautausmaalle, saunoimme, söimme ja jaoimme lahjoja (sain esiliinan ja vohveliraudan ja muumikalenterin ja jotain muuta). Hyvin rauhallista.
Joulupäivänä kylään tulivat sisko ja miehensä. Taas syötiin ja jaettiin lahjoja (siskolta hieno lohikäärmemuki ja työharjoittelupaikkansa kierrätysmagneetteja). Illalla kävimme katsomassa Narnian ja pidimme siitä.

Tapaninpäivänä menin vanhan kotipihani entisten lasten juhliin. Meitä oli paikalla nelisenkymmentä, vanhoja ystäviäni ja sellaisia joita en niin tuntenut. Puhuin lähinnä tutuilleni, varsinkin kahdelle vanhalle ystävälle. Luulen nyt päässeeni eroon teini-iän traumoista. Ja minua pyydettiin kovasti tulemaan kylään Lontooseen. Pyytäjänä tyttö, jonka olen tuntenut synnytyslaitokselta saakka mutta jota en ole nähnyt tällä vuosituhannella. Oli hauskaa. Minun piti mennä sinne vain pariksi tunniksi mutta kotona olin vasta yhdeltä. Ja join jopa vähän alkoholiakin.

Välipäivinä tein ostoksia (kaksi neuletakkia, sukkia, t-paita), vierailin siskoni luona (katsoimme Kissojen valtakunnan ja hänen piirtämistään). Luin helppoja kirjoja ja lepäsin. Saatoin tehdä jotain muutakin.

Uudenvuoden aatto oli se ankea päivä. Inhoan juhlapäivistä eniten uutta vuotta, muiden juhlimatta jättäminen on helppoa (Runebergin päiväkin on huomattavasti hauskempi). Raketteja ei pääse pakoon, varsinkin jos erehtyy saattamaan äitinsä kyläilemään kuuden aikoihin. Inhoan raketteja. Ja pelkään niitä. Luovuin juhlimisen teeskentelystä ja vietin illan lukemalla isotätini kirjeitä. Joku vuosi lupasin itselleni hankkivani ystäviä joiden kanssa voi viettää uuden vuoden mutta se on jäänyt.

Uuden vuoden päivänä tapasin vanhan ystävän joka on Hollannissa vaihdossa. Oli hauskaa vertailla kokemuksia ja tulin melkein kateelliseksi. Minäkin olisin halunnut asua hienossa historiallisessa kaupungissa Hollannin rumimman kaupungin sijaan. Ja saada ystäviä.
Oli hauskaa huomata että olemme läheisempiä kuin pari vuotta sitten. Ja onneksi ei tarvitse masentua siitä että ystävälläni on jo yksi maisterintutkinto tehtynä ja uuden alan opinnot hyvällä mallilla. Hän on myös ahkera ja laiha. Ja mukava.

Seuraavat päivät taisin vain maata sohvalla ja lukea.

Loppiaiseksi matkustin Turkuun, auttamaan isäni ja vaimonsa tupaantulijaisissa. Pilkoin kasviksia ja omenoita (piirakkaan), autoin tarjoilussa ja olin hyvin ujo. Vieraita oli aika paljon ja he olivat kaikki minua vanhempia. Sukulaisia ja ystäviä, kirjasto- ja kulttuuriväkeä, (tiede)toimittajia, runoilijoita (jotka molemmat olivat toimittajia ja toinen aika humalassa). Humaltunut runoilija kehui tekemiäni kansia hänen kirjoihinsa. Kaikki olivat ystävällisiä. Eniten puhuin sukulaisteni kanssa, sain kuulla paljon sukutarinoita, myös opinnäytettäni hyödyttäviä (isotätini Liisa, joka on työn aiheena, oli 30-luvulla karannut jonkun pankinjohtajan kanssa Ruotsiin. Minä ajattelin että hän oli vain ollut töissä perheen liikkeessä. Hän oli myös harrastanut hurjastelua ja shampanjaa). Kuulin myös muita aika sekavia juttuja (esimerkiksi isoisoisästäni joka joutui vankileirille 1918. Tuomarina oli hänen vaimonsa veli. Ilman heikkohermoisuuttaan olisi selvinnyt hengissä).
Huomasin että saan edelleen kuohuviinistä ikävän päänsäryn.

Ja sitten tulin kotiin.

Ensimmäinen arkipäivä meni aika hyvin.
Yritin tilata uutta tietokonetta, ei tainnut onnistua (täytyy kirjoittaa ja kysyä huomenna). Iltapäiväkin meni jotain turhaa tehdessä mutta muuten päivä oli hyvä. Erityisen hyvää oli se että viimein sain tehtyä opinnäytettäni varten kuvan joka kelpaa. Muita kohokohtia olivat hauskojen hömppäkirjojen tilaus Amazonista, jäiset vadelmat maustamattoman jogurtin kanssa ja vesijumppa ystävän kanssa. Onnistuin pitämään ainakin yhden päivän kiinni lupauksestani ryhtyä terveellisempään elämään ja näin ystäväni pitkästä aikaa ja pääsin näkemään miesten pukuhuoneenkin, pukuhuoneita oli vaihdettu kiuasremontin takia. Sain myös viimein ostettua sarjalipun, nyt ei tarvitse huolehtia jumppien maksamisesta vähään aikaan.
Ja huomiseksi on pastaa tomaattikastikkeen ja fetajuuston kera. Pitäisi olla hyvää, tai ainakin parempaa kuin tämän päivän puuro (josta minulle on alkanut tulla huono olo). Tavoitteena on myös tehdä paljon töitä, ainakin kolmeen asti, pestä pyykkiä, käydä kirjastossa ja kaupungilla etsimässä uutta peittoa (jonka pitää olla painava ja iso, lämpimyydellä ei ole niin väliä. Inhoan ohuita peittoja).

Working
Originally uploaded by Ereine.

Työt ovat edenneet paremmin kuin toivoinkaan. Tai sain aikaan yhden kuvan, joka ei ole aivan kamala (saa luvan kelvata kun en parempaankaan pysty). Akryylivärit vaihtuivat ihaniin pastelliliituihin, joita oli aivan pakko ostaa. Onneksi niille löytyi käyttöäkin.
Tyyli tahallisen primitiivinen.

Kotona

Loma oli hauska ja aivan tarpeeksi pitkä, siitä lisää myöhemmin. Nyt pitää tehdä ahkerasti töitä, vaikka pitkän junamatkan ja huonosti nukutun yön jäljiltä väsyttääkin.

Opiskeluun liittyvä angstikin palasi lomilta.